Sukellus Zoomiin (Ida Valtonen)

Syksyn alkaessa minusta tuntui, että pää on ihan pyörällä kaikista työelämän muutoksista. Muutimme uudelle kampukselle, aloitin opetustyön lisäksi hanketyön ja koronakeväänä alkanut etäopetus jatkui ns. hybridimallilla. Vaikka minulla on seitsemän vuoden kokemus verkko-opetuksesta, niin aina tulee uusia tuulia, ja tämän syksyn yksi uutuus meillä Oamkissa on Zoom. Opetuskokeiluni päätin toteuttaa Zoomin toimintoihin tutustumalla.

Uuden opintojakson alkaessa on tärkeää kertoa opiskelijoille materiaalista, vaatimuksista, suoritustavoista, tenttipäivistä jne. Yleensä tämä info annetaan ensimmäisellä lähiopetuskerralla ja ohjeistukset löytyvät kirjallisina Moodlesta. Nyt halusin toimia toisin eli tein ennen opintojakson alkua opiskelijoille videon. Ensimmäisellä etätunnilla oli mahdollisten kysymysten vuoro eli oletin opiskelijoiden katsoneen videoni ennen tuntia (flipped learning). Ihan kaikki eivät näin olleet toimineet, mutta ne opiskelijat, jotka videon olivat katsoneet, tiesivät tarkkaan, mitä opintojakso pitää sisällään. Tervetuloa opintojaksolle -video on myös hyvä apu, jos ja kun joku opiskelija on poissa. Tällöin opiskelija voi katsoa videon myöhemmin eikä hänen tarvitse kysellä kaverilta – tai opettajalta. Etukäteen videon teko jännitti minua, mutta yllättävän helposti homma hoitui digimentorimme ohjeita seuraten. Uskon, että jatkossakin tulen tekemään aloitusvideoita, mutta seuraavaksi aion kokeilla Zoomin sijaan Adobe Sparkia.

Keräsin opiskelijoilta välitöntä palautetta Zoomin Polls-toiminnon avulla ja tämä osoittautui erittäin näppäräksi ja monipuoliseksi toiminnoksi! Innostuin laatimaan erilaisia Pollseja:

  • alkujutusteluun
  • mielipiteiden ilmaisuun
  • kotitehtävien läpikäymiseen
  • palautteen antoon

Usein uudet asiat jännittävät, mutta kun niihin tutustuu, oppii aina uutta ja jopa innostuu! Uudet opetusvälineet ja -tavat myös virkistävät kokenutta opettajaa ja uusia metodeja kokeilemalla pysyy itsekin opettajana innostuneena ja motivoituneena. Kaiken kaikkiaan Zoom vaikuttaa olevan selkeä ja luotettava apu etäopetukseen.

 

Ida Valtonen

Kommentit

Komppaan kommentissani Paulaa ja Rebeckaa, oli kiva lukea kokemuksistasi ja selkeästi tekemästäsi videosta oli hyötyä! Myös minä pidin Pollsissa käyttämistäsi vastausvaihtoehdoista, ne ovat kivasti muotoillut. 🙂

Kiva myös kuulla, että videon teko onnistui helposti. Käytitkö sen nauhoittamiseen Zoomia vai jotakin toista ohjelmaa?

Tanja Tervonen

10.11.2020 09:28

Kiva lukea esittelyvideosi kokemuksista. Kokeilin samaa alkusyksystä ja huomasin videon jakopaikasta, että kovinkaan moni opiskelija ei ollut esittelyvideota käynyt ennakkoon katsomassa. Sinulla oli hyvä prosentti tässä! Seuraavaksi teen minäkin tuon tyyppisen reaaliaikaisen pienen kyselyn oppitunnilla videoon liittyen, jospa se innostaisi kaikkia loppujakin katsomaan esittelyvideon vaikkapa myöhässä. Kiitos vinkistä!

Paula

5.11.2020 10:33

Kiitos kommentistasi! 🙂

Ida Valtonen

10.11.2020 13:10

Huomasimme jo aloitustapaamisessa, että meillä oli hyvin samankaltaiset ideat ja toiveet tämän hankkeen suhteen.
Mielenkiinnolla siis odotin, mitä lähdet kokeilemaan!

Video, jossa kävisi ilmi suurin osa kurssin kannalta olennaisimmista asioista kuulostaa ideana loistavalta. Tarvittaessa opiskelijat voisivat myös kurssin edetessä palata sen pariin ja tarkistaa jotain.
Mukava kuulla, että videon kuvaaminen oli myös helppo toteuttaa. Tämä laskee kynnystä itselläni kokeilla sitä tulevaisuudessa.

Polls-työkalu on myös minun mielestäni loistava! On todella kätevää kerätä palautetta ja vähän herätellä koneen ääressä nuokkuvia opiskelijoita 🙂 Pidin niistä vastausvaihtoehdoista, jotka olit valinnut palautteenantoon. Ihanan rehellisiä!
Jatkossa voisin vinkkisi mukaan testata myös kotitehtävien läpikäyntiä sen avulla.

Rebecka

29.10.2020 08:56

Kiitos palautteestasi! 🙂

Ida Valtonen

10.11.2020 13:12

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *