Kaikki vaikuttaa! -työpaja

Opiskelijat suunnittelevat luokassa oppimisympäristöä pienryhmässä tietokoneiden kanssa.
Oppimisympäristön suunnittelua Kaikki vaikuttaa! -työpajassa

Koko lukio kehittää-hankkeen työpaja "Kaikki vaikuttaa!" järjestettiin 11. helmikuuta 2021 hybriditoteutuksena. Opiskelijat ja ryhmänohjaajat olivat luokissaan, johon striimattiin keskitetysti työpajan ohjelmaa normaalikoulun lukion ohjauskeskuksesta (= opettajan työhuoneesta). Työpajaan osallistui yhteensä noin 150 henkilöä lukiostamme. Toteutus onnistui hyvin!

Hankkeen tavoitteena on erilaisin ryhmäkokoonpanoin yhteiskehittää Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion eli Atalpa-rakennuksen lukio-osan oppimisympäristöä. Alun perin tavoitteena oli järjestää Hackathon-tyyppinen tapahtuma, joka ajallisesti olisi kestänyt useamman päivän. Covid-19-pandemian aiheuttamien rajoitusten myötä pidempiaikaisen tapahtuman järjestäminen hylättiin tässä vaiheessa. Päädyimme järjestämään eräänlaista minihackathonia sovelletusti sulautettuna lukion arkeen ottaen huomioon opiskelijoiden ja opettajien lukujärjestyksen sekä työmäärän.

Yhteiskehittämistä

”Kaikki vaikuttaa!”-työpaja pidettiin 11. helmikuuta 2021 hybriditoteutuksena. Ennen työpajaa osallistujille tarjottiin mahdollisuus herkutella pullalla ja juomalla. Sen jälkeen opiskelijat kokoontuivat ryhmänohjaajiensa kanssa kotiluokkiinsa. Ryhmänohjaajat saivat osallistua ja kehittää tiloja yhdessä opiskelijoiden kanssa. Myös muille henkilökuntaan kuuluville opettajille tarjottiin mahdollisuus osallistua työpajaan: heidät jaettiin suunnitelmissa etukäteen luokkiin, mutta osallistuminen oli vapaaehtoista. Kun opiskelijat olivat valmiina luokissaan, aloitimme työpajan Teams-oppimisympäristöä hyväksikäyttäen.

Opiskelijat istuvat pöydän ääressä tietokoneiden kanssa yhdessä
Opiskelijat visioimassa

Työpajan perusajatuksena oli se, että yhteisesti ideoidaan konkreettista oppimisympäristöä Atalpassa koostaen ideoista tuotos. Konkreettisesti työpajan alussa esitettiin osallistujille työpajan taustaidea, ja annettiin konkreettinen ohje tuotoksen yleisesluontoisesta muodosta eli planssista – suunnitelmajulisteesta (Lue lisää planssista tästä).

Tuotoksen ideointi
Työpajan idea

Työpajassamme kehotimme opiskelijoita jakautumaan luokissa ainakin kolmeen pienryhmään, mutta tarvittaessa ryhmänohjaajilla oli mahdollisuus ohjata luokissa opiskelijat jakautumaan useampaankin pienryhmään luokan koosta ja opiskelijoiden osallistumismäärästä riippuen. Jokainen pienryhmä osallistui yhdessä tilasarjassa yhden oppimisympäristötilan suunnittelemiseen ja visiointiin. Kehitettävien tilojen tilasarjat olivat aulasarja, avoin oppimistilasarja ja luokkatilasarja

Aulasarja, jossa yksi kunkin luokan pienryhmä ideoi lukion aulatilaa:

Lukion aulatila, jossa pöytiä ja tuoleja
Lukion aulatila
Lukion aulatila, jossa pöytiä ja tuoleja sekä älytaulu
Lukion aulatila

Avoin oppimistilasarja, jossa yksi kunkin luokan pienryhmä ideoi lukion avointa tilaa:

Huone, jossa muutama sohva, pöytiä ja tuoleja
Lukion avoin oppimistila

Luokkatilasarja, jossa yksi kunkin luokan pienryhmä ideoi luokkatiloja (esimerkkinä tila, jonka yhteydessä keittiötila):

Luokka, jossa paljon pöytiä (pulpetteja) ja tuoleja
Lukion luokkatila, jonka yhteydessä pieni keittiötila

Työpajassa keskeinen seikka oli se, että työskentelyn lomassa opiskelijat ja opettajat kuuntelivat erilaisia tietoiskuluentoja oppimisympäristöön liittyen. Luentojen tarkoituksena oli stimuloida monipuolisten ideoiden kehittämiseen ja antaa ärsykkeitä visioiden luomiseen. Työpaja kesti noin 2 tuntia, ja sen kulku oli seuraavanlainen:

Aloitus (n. 10 min)

KLK-hankkeen esitteleminen lyhyesti

Tehtävänannon antaminen

1.vaihe (n. 25 min)

Ryhmien työskentelyä eli planssin tekemistä

​2.vaihe (n. 20 min)

Hyvinvointitietoisku

Ryhmien työskentelyä eli planssin tekemistä

3.vaihe (n. 25 min) 

ISKU-kalusteyrityksen tietoisku​

Ryhmien työskentelyä eli planssin tekemistä​​​

Lopetus (n. 10 min) 

Työn viimeistely ja palauttaminen pdf-muodossa Forms-lomakkeelle.

Lopuksi  osallistujat palauttivat pienryhmittäin työpajatuotokset Forms-lomakkeen kautta. KLK-hanketiimin eriteltyä tuotokset lukioyhteisön jäsenet äänestävät tilasarjoittain mielestään parhaimmat tuotokset. Niiden perusteella suunnataan ja asetetaan raameja tilojen jatkokehittelyyn hankkeessa. Kaiken kaikkiaan työpaja oli onnistunut kokonaisuus. Hienoa, että lukiossa on innostunutta, kehittämiseen ja lähivaikuttamiseen motivoitunutta väkeä.

Kaikki vaikuttaa!

Opiskelijat istuvat pienryhmässä ja suunnittelevat tietokoneilla tilaa

Lue tästä opiskelijoiden ajatuksia työpajasta! 

Lue tästä työpajatuotosäänestyksen voittajista!

Teksti ja työpaja- sekä piirroskuvat: Saara Murto-Heiniö

Kuvat lukion tiloista (aula, avoin tila ja luokkatila): Juha Järvinen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *