Sarjan ensimmäinen työpaja järjestettiin Kiipulan Janakkalan koululla ja toinen joulukuussa 2022 TAMKissa otsikolla ”Ohjaus ja tuki ammatillisessa koulutuksessa – valinnat, vastuut ja vaikutukset”. Työpajaan muotoutui neljä teemaosiota, joihin saatiin keskusteluja virittäviä puheenvuoroja.
Oppivelvollisuuden laajanemisen kysymyksistä Kaisa Räty Jamkista ja Anne Saari Kiipulasta yhdessä KARVIn Kati Jokion kanssa käynnistivät keskusteluja. Ari Jussila TAMKista sekä Simo Uusinoka HAMKista kokosivat näkökulmia erityisopettajien ja opinto-ohjaajien työn rajapinnoista. Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus PAEKista Sari Sirén tarjosi tilannekuvauksen siirtymävaiheen ohjauksen käytännöistä.
Tässä artikkelissa avaamme hieman enemmän työpajassa käytyjä keskusteluja työelämäyhteistyön ja työllistymisen tuesta ammatillisten opintojen aikana. Tämän teeman alle Katariina Hakala TAMKista oli koonnut kolme puheenvuoroa.
Jenni Kallio ja Susanna Ågren esittelivät omassa alustuksessaan tutkimustuloksia käynnissä olevasta Tampereen, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen ALL-YOUTH-tutkimushankkeesta, jossa nuorten näkökulmia yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja aktiivisesta osallistumisesta on tutkittu laajasti. Heidän esittelemänsä tulokset liittyvät heidän väitöskirjoihinsa, joita he ovat työstäneet Tampereen yliopistossa osana ALL-YOUTHin nuorisotutkimuksen ”Unelmista niiden toteuttamiseen”-osatutkimusta.
He toivat esiin nuorten kokemuksia ja näkemyksiä työelämäosallisuudesta, jota määrittää vahva kulttuurinen palkkatyön ja ”työmarkkinakansalaisuuden” ihanne (ks. esim. Kallio & Ågren 2022).
Tämä on nuorten kokemusten valossa ahdas ihanne ja yhdistettynä tehokkaiden koulutusvalintojen velvoitteeseen tuottaa isoja paineita nuorille. He esittivätkin keskusteluun kysymyksen, millaisella puheella ja keskustelulla työstä, tulevaisuudesta ja hyvästä elämästä voisimme keventää nuorten paineita ja vähentää epäonnistumisen kokemuksia tilanteissa, joissa yhteiskunnan odotukset eivät vastaa nuorten moninaisia elämäntilanteita?
Pauliina Lampinen, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö VAMLASista toi näkökulman kolmannen sektorin asiantuntijuudesta ja tarkasteli puheenvuorossaan koulutuksellisia ja työllistymisen siirtymiä vammaisten nuorten näkökulmasta. Hän tarkasteli vammaisten nuorten taloudellisen tuen järjestymistä nuoren kuntoutusrahana ja tämän Kelan määrittämän tukimuodon saajaryhmän tilastollisia lukuja.
Keskustelua virisi paljon siitä, miten opintojen rahoitusjärjestelmä tekee oppilaitosten arkeen opiskelijoiden välisiä ristiriitoja, kun sairauden tai vammaisuuden perusteella määrittyvä nuoren kuntoutusraha on määrällisesti paljon suurempi kuin tavallisten opiskelijoiden saama opintoraha. Toisaalta nuoren kuntoutusrahan ja työkyvyttömyyseläkepäätöksen rajankäynnissä vammaisen nuoren työllistymistavoitteet ja uraohjaus käytännössä kohtaa isoja haasteita, kun eläkepäätös sisältää työkyvyttömyyden määrityksen ja myös tiukat ansaintarajat palkkatyölle.
Katariina Hakala käytti puheenvuoron omasta pitkästä tutkimuskokemuksestaan ammatillisesta koulutuksesta, kehitysvammaisten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista ja vammaispalvelujärjestelmästä. Myös ammatillinen erityisopetus on osa palvelujärjestelmää. Ammatillinen koulutus työllistymisen tukipalveluna opiskelijoille, joilla on erityisen tuen tarvetta edellyttää usein moniammatillista, monialaista ja palvelusektoreiden rajoja ylittävää yhteistyötä.
Palvelujärjestelmän toimintakulttuuri ja arkiset käytännöt pääsääntöisesti perustuvat ”yksilö kohteena” -ajattelulle, joka myös monella tavalla opettaa palvelujen käyttäjät haluamaan sellaista palvelua, mitä järjestelmässä on tarjolla. Käytännössä hänen tutkimustensa perusteella voidaan väittää, että kehitysvammadiagnoosin saaneille myös koulutusjärjestelmä osoittaa tuetun ja viitoitetun polun kehitysvammapalveluiden käyttäjiksi ja työkyvyttömyyseläkkeelle.
Vaihtoehtona ”yksilö kohteena” -ajattelulle hän esitti kumppanuusmallia, jota vammaispalveluissa on kehitetty jo pitkään esim. tuetun työn työhönvalmennuksen käytännöissä. Tuen järjestämisen laatukriteereiden avulla käytäntöjä on myös mallinnettu ja näissä katse suunnataan käytäntöihin ja palvelurakenteeseen, jota jäsennetään ja etsitään sopivia ratkaisuja yhdessä tuen tarvitsijan kanssa.
Tutkimukseen perustuvana kumppanuusmallina työllistymisen tukemiseen hän esitteli TAMKin koordinoimassa PYRY-hankkeessa kehitettyä työn etsijöiden vertaisryhmätoimintaa.
Huomio nivelvaiheisiin ja panostukset tukeen ja ohjaukseen
Työpajan yhteisöllisen keskustelun tuotoksia koottiin Padlet-alustalle. Pirkanmaalta löytyy jo monia hyviä ja toimivia esimerkkejä. Keskusteluissa nousee esille selkeästi kaksi pääteemaa, joihin panostuksia kannattaa kohdistaa: nivelvaiheiden huomiointi sekä ohjaus- ja tukikäytännöt.
Nivelvaiheessa opiskelijalla on suurin riski pudota avun ulkopuolelle. Siirtyessä oppilaitoksesta toiseen tai oppilaitoksesta työelämään, saattaa polkuun tulla hetkittäinen katkos. Joillekin siirtymävaiheen putoaminen saattaa jäädä pysyväksi olotilaksi. Seuraavan portaan saavuttaminen ei onnistukaan ilman apua ja tukea. Opiskelija voi olla ymmällään, mistä sitä edes lähtisi muutostilanteessa etsimään.
Tärkeään rooliin nousee seuranta. Oppilaitoksia kiinnostaa valmistuneiden työllistyminen, mutta tuki ei välttämättä ulotu enää valmistumisen jälkeiseen aikaan. Entä näkeekö yrityselämä riittävän selvästi harjoittelijoissa ja työssäoppijoissa tulevia työntekijöitään?
Siirtymävaiheita kannattaa piirtää näkyväksi jo opiskeluaikana ja rakentaa tukiverkostoa tämän siirtymävaiheen sektorirajat ylittävään yhteistyöhön niin työllisyys- kuin sote-palveluissakin.
Työpajassa VAMLASin näkökulma todettiin erityisen tervetulleeksi – järjestöissä on valtavasti asiantuntemusta, osaamista ja hyviä verkostoja tukikäytäntöjen järjestämiseen. Henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa mietitään erilaisia väyliä jatkokoulutukseen tai työhön. Toimintamalleja tulisi kehittää uuden polun löytämiseksi kuunnellen ja arvostaen opiskelijan omia näkökulmia, toiveita ja unelmia.
”Sopeutetaanko nuoria työelämään vai työelämää nuorille?”
Työelämän mielikuva on turhan suppea. Liian usein lähtöajatuksena on se, että kaikkien tavoitteena on täysipäiväinen palkkatyö. Jokaista persoonaa on vaikea sovittaa palkkatyön ahtaaseen muottiin ja pitkät päivät ovat monelle ahkerallekin tekijälle liian raskaita. Myös kannustinloukut saattavat asettaa omia hankaluuksiaan työntekoon, jota ei nähdäkään taloudellisesti kannattavana vaihtoehtona.
Täsmätyökykyisyys tulisi nähdä mahdollisuutena. Jokaisella työpaikalla on työtehtäviä, jotka eivät kuormita ja ovat helposti opittavissa. Jollekin ne voisivat olla mahdollisuus uuteen osa-aikaiseen tai vaikka täysiaikaiseenkin uraan, jos työyhteisössä toivotetaan tervetulleeksi ja suhtaudutaan innostaen yhteistyöhön ja arvostaen jokaisen työpanosta työnjaossa.
Malli tehokkaasta pitkää päivää puurtavasta palkkatyöläisestä voi olla myös lannistava nuorelle. Valmennuksissa sekä tuki- ja ohjaustoimissa tulisi huomioida jo kouluvaiheessa ensisijaisesti vahvuudet, osaamiset ja kehitettävät kyvyt. Näin opiskelijallekin tulee mielikuva siitä, että hän riittää. Eikä riittämisen tarvitse tarkoittaa kahdeksaa tuntia päivässä. Hyväksytyksi tulemisen tunne on tärkeä keino syrjäytymistä vastaan.
Miten toisin tekemistä sitten saataisiin yhä näyttävämmin esille? Kokemusasiantuntijoiden avulla ja hyviä käytäntöjä jakamalla kokonaisuus voi näyttäytyä uudenlaisena, innostavina valinnanmahdollisuuksina.
Selkeät kuvat eri toimijoiden roolituksista ja vastuista nähdään tärkeinä. Pahinta, mitä epävarmalle uuden työn tai koulutusmahdollisuuden etsijälle voi tapahtua, on luukuttaminen. On vaikea ennakoida kuinka mones luukku johtaa lamaantumiseen.
Yksikin aidosti kiinnostunut tukihenkilö, joka arvostaa tuen tarvitsijan toiveita, unelmia ja henkilökohtaisia elämäntilanteita, tunnistaa ja tunnustaa henkilökohtaiset vahvuudet, osaamisen ja kyvyt, riittää vahvistamaan ja rohkaisemaan oman polun löytämisessä. Tukijärjestelmien palveluviidakkoon tarvitaan kanssakulkijaa ja polkujen avaajaa. Mielellään tukija myös pysyisi rinnalla ja hänen luokseen voisi palata vielä myöhemminkin.
Teksti: Katariina Hakala ja Heli Antila
Kommentit