Tietotekniikan yö 5 - 05.11.2019 - "The 5th ICT night of the geeks/nerds"

Tietotekniikan yö 5 paljasti taas kummallisuuksia sekä historiassa että nykypäivän tekniikassa, kuin myös kaksijalkaisissa lajitovereissamme. Järjestelyistä vastasi tällä kertaa alusta asti Tietoteekkarikilta (TiTe), joten yliopistolla, tiedekunnilla tai yksiköillä ei ole mitään vastuuta illan sisällöstä.

Alussa nautittiin viisivuotiaan synttärikahveista. Olikohan Ruffekin paikalla?

Ensimmäiseksi Lauri Nevanperä kertoi miten stressikäyrä sahasi ylös ja alas 270 kilorivin React-kirjaston päivityssiirron aikana. Lopultahan se onnistuikin (muutoinhan esitystä ei kai olisi kuultukaan), pientä refaktorointia tarvittiin 282 kooditiedostoon, nelisentuhatta uutta koodiriviä piti kirjoittaa avuksi. “Meillä oli synkät hetkemme, mutta niistäkin pitää voida puhua”.

Iltakuudelta vanha “käsityöläinen” Jyrki Yli-Nokari kertoi miten ennenvanhaan tehtiin oma tietokone, kun ei ollut 3D-tulostusta eikä itse asiassa paljon mitään muutakaan valmista kuin Motorolan 6809. Opiskelijalla kun ei ollut varaa 8 kilotavun muistipiireihin, niin kaksikiloisia saattoi yhdistää samaan kantaan kun tiesi mitä teki. Käyttöjärjestelmänä oli kahdeksan kiloriviä assembleria. Illan sanoma oli “vain itse tekemällä oppii”, ja hyvin oppiikin.

Yrjö Neuvon ohje vuodelta 1984: “Uskaltakaa käyttää rahaa oppimiseenne.”

Myös nykypäivän opiskelijoiden olisi hyvä perehtyä linuksiin tai vastaavaan *uxiin vaikkei niistä olisi opintojaksoa yliopistossa, taidoista on hyötyä mm. palvelinpuolella ja konttiteknologioissa.

Seuraavaksi Juho Jokelainen kertoi mitä kaikkea ihmeellistä löytyy viattoman näköisestä halvasta TV:n kaukomykistyssäätimestä. Eikä se sisällön kaivelu ihan joka jonnelta onnistuisi. Ei ihme että mediassa hälistään IoT-paniikista.

Ruokailutauon (röyh, maittavaa oli) jälkeen Henri Lunnikivi masinoi muistinhallinnan mestaria Rust-ohjelmointikieltä. Tästäkö ratkaisu maailman ohjelmisto-ongelmiin… no ainakin moniin ? AI Hub Tampere kertoo lisää.

Illan yhä pimetessä sukellettiin syvemmälle, Nina-Mari Kuisma hämmästytti yleisöä steganografialla eli tiedon piilottelulla. Tai siis mitä itse tuumaisit esimerkiksi tiedostosta “source.pdf.zip.jpg” ?

Lopuksi paikalle oli saatu houkuteltua vanha tuttavamme jo edellisistä öistä; TPJ oli livahtanut ihmisten ilmoille tietoturvallisesta kotiluolastaan. “TUNI-Leaks kertoo mitä et edes tiennyt tapahtuneen”.

Ilmastonmuutos on tapetilla ja sitä kannattaa vastustaa. Tietokoneiden tuulettimet ovat kammottavan suuri hukkalämmön tuotantolähde. Siispä kampanjoidaan Tuomiosunnuntaina 24.11. sammuttamalla kaikki tietokoneet !

TUNI-Leaksilla oli julkaisujonossa reilut puoli tusinaa aihetta, mm. vihahuoneista ja vihapuheista TUNI-valuuttaan ja TUXITiin.

Opiskelijoiden mielestä nyky-yhteiskuntajärjestystä pitäisi muuttaa yliopiston tenttikäytäntöjen osalta, mutta ainakin toistaiseksi ollaan onneksi vältytty Hong Kongin kaltaisilta massiivisilta mielenilmaisuilta.

Illan esityksest ovat katseltavissa (ei ikärajaa, mutta sinua on varoitettu, medialukutaito kunniaan), ellei sensuuri niitä ehdi poistaa; https://echo360.org.uk/section/83a0a882-fb58-45af-ba13-92cd6f4720d7/public

Sisältäen:

Tietotekniikan yö vol. 5 2019, osa 1

Tietotekniikan yö vol. 5 2019, osa 2

Ei siis mitään taidetta, vain dokumentti illasta, kahdessa pätkässä.

Iltaa muisteli ja kuvakaappauksia nauhoituksista välitti Tuntematon lehtori (The unknown lecturer).

Keep reading