Odotan alkavia opettajan opintoja innolla. Toivon ryhmämme olevan aktiivinen ja saavani siitä itselleni yhden tärkeän verkoston lisää. Odotan myös sitä, mihin suuntaan omat ajatukseni opettajuudesta ja opettajan käytännön työstä muovaantuvat ja koenko opettamisen yhtenä mahdollisena työnä opintojen päätyttyä. Opintoihin hakiessani tavoitteeni ei ole ollut nopea siirtyminen opettajaksi, vaan ammatillinen itseni kehittäminen, verkostoituminen ja pätevyyden saaminen. Näen opettajan pätevyydessä yhden vahvan valttikortin myös tulevissa työnhakutilanteissa ja toki aivan uudenlaisen uran rakentamisen mahdollisuuden.
Sain pienryhmätyöskentelystä hurjasti energiaa, iloa ja myös uusia oppeja. Pienryhmämme koostui sattumanvaraisesti hyvin erilaisista persoonista. Olimme lopulta aivan loistava kvintetti, joka sai hienosti valmista aikaan, jokaisen keskittyessä omiin vahvuuksiinsa. Pienryhmän yhteiset ponnistukset ankkuritehtävien ja muiden yhteisten tehtävien parissa olivat opiskelun suurin suola ja loppuivat koronan, sekä alle vuodessa valmistuneiden opiskelijakollegoiden, vuoksi aivan liian pian.
Opintojen ollessa lähes valmiit on hauska palata lukemaan uudelleen ennen opintojen alkua kirjoitettuja ajatuksia ja toiveita opintoihin liittyen ja pohtia, mitä niistä saavutettiin ja mitä muuta pääsin kokemaan, mitä en edes osannut ennakkoon odottaa. Matka on ollut mielenkiintoinen, ennen kaikkea opettavainen ja monella tapaa myös erilainen kuin ennen opintojen alkua odotin.
Ajatuksia ennen opintoja
Minulle on lapsesta asti ehdoteltu opettajaksi ryhtymistä. Olen aina ollut aktiivinen partiolainen, johtanut erilaisia ryhmiä, leirejä ja viikonlopun mittaisia koulutuksia. Olen sosiaalinen ja puhelias ja jo nuorena puhunut rohkeasti isoillekin ryhmille. Ehkä nämä olivat kombinaatio, joka sai ihmiset ajattelemaan, että haluaisin olla opettaja. Itse en kokenut asiaa samoin tehdessäni päätöksiä opintojen suhteen.
Uskon vakaasti elinikäisen oppimisen ja kehittymisen tarpeellisuuteen ja näen sen ainoana keinona selvitä tämän ja huomisen päivän työelämässä ja muutosvauhdissa. Tästä syystä hakeuduin opettajankoulutukseen. Haluan saada opettajan pätevyyden ja sitä kautta mahdollisuuden toimia tulevaisuudessa myös opettajan tehtävissä. Vähintään yhtä paljon haluan kuitenkin myös päästä takaisin tutkintoon tähtäävän opiskelun ja tieteellisen tiedon pariin sekä sukeltaa siihen, mitä opettajan työ tällä hetkellä on ja mihin suuntaan se tulee muuttumaan.
Opettajan työ on muuttunut valtavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Ensimmäiset opettajakokemukseni ovat ala-asteelta, jossa luokanopettaja oli voimakas auktoriteetti ja ihailun kohde, yhtä aikaa tiukka kurinpitäjä ja lempeä äitihahmo. Luokassa noustiin ylös opettajalle vastatessa, huonosta käytöksestä joutui nurkkaan häpeämään ja harmoni soi virsien taustalla. Koko yhdeksän vuotta opetus oli hyvin behavioristista – opettajajohtoista, auktoriteettiin perustuvaa, oikeaa käytöstä ja toivottua muutosta vahvistavaa.
Nykyisin lähipiirin luokanopettajia seuratessa huomaa opettajan työn muuttuneen enemmän ohjaavaan ja mahdollistavaan suuntaan. Oppilailla on paljon enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa oppituntien kulkuun, oppilaat nähdään aiempaa aktiivisimpina toimijoina ja heidän näkemyksiään ollaan valmiita kuuntelemaan. Toisaalta kasvatusvastuu tuntuu siirtyneen enemmän kouluille ja opettajille perheiden muotojen muuttuessa ja elämän kiireyden ja vaatimusten alla. Vanhemmat ovat nykyään vaativia ja kriittisiä, opettajaa ei nähdä enää samalla tavalla kunnioitettavana toimijana kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Opettajan työ tuntuu olevan osittain jopa sosiaalityötä, kun yhteiskunnan polarisoitumisen myötä huonompiosaisten perheiden lasten ja nuorten kanssa joudutaan moninaisten haasteiden eteen.
Teen yhteistyötä eri yritysten HR-ammattilaisten kanssa. Heidän kanssaan olen keskustellut muun muassa nykyisen toisen asteen ammatillisen koulutuksen läpikäyneiden nuorten osaamisesta ja työelämätaidoista. Monet yritykset kokevat, että ammatillisen koulutuksen substanssin opettaminen on siirtynyt liian isolta osin yritysten tehtäväksi. Keskustelujen myötä olen alkanut pohtia ammatillisen reformin onnistumista, sen tuomia muutoksia ja myös opettajan työn merkitystä ja mahdollisuuksia. Resurssit ovat koko ajan niukemmat ja vaatimukset kovenevat monesta suunnasta. Ulkopuolelta tarkasteltuna opettajuuden vaatimukset näyttäytyvät melkoisen isoina.
Kasvatus, koulutus ja tutkimus nähdään tärkeinä asioina, joihin ollaan valmiita myös panostamaan. Tämä on vähintäänkin toivottava suunta ja mielestäni myös ainoa oikea. Suomi on ollut vahvan osaamisen kärkimaa, josta sen ei toivoisi tipahtavan yhtään alemmas.
Digitalisaatio ja muuttuvat oppimisympäristöt
Perinteisten opetusmenetelmien rinnalle on tullut digitalisaatio. Sen käyttömahdollisuudet opetuksessa voivat olla moninaiset, mutta opettajat pystyvät, haluavat ja osaavat käyttää niitä hyvin vaihtelevasti. Oppilaat/opiskelijat sen sijaan ovat usein jo diginatiiveja. Mitä mahdollisuuksia digitalisaatio ja robotisaatio tuovat opettamiselle ja oppimiselle? Mitä haasteita ja hankaluuksia näihin sisältyy? Näen vahvoja arvoja perinteisessä läsnäolevassa opetuksessa, ryhmätyöskentelyssä ja opettajan läsnäolossa. Miten näitä voi yhdistää ja mistä syntyisi paras kombinaatio oppimiselle? Ihmiset oppivat kovin eri tavoin ja myös kaipaavat kovin erilaisia asioita opetukselta – kuinka opetus voisi palvella kaikkia erilaisia oppijoita?
Opettajuus sisältää kirjavan joukon eri puolia; valtaa, vastuuta, kehittymismahdollisuuksia, haasteita ja onnistumiskokemuksia. Opettajalla on mahdollisuus olla vaikuttamassa toisten ihmisten osaamisen kehittymiseen, heidän tekemiinsä valintoihin ja päätöksiin sekä maailmankuvan muotoutumiseen. Ammatillisen opettajuuden yhtenä rikkautena näen dialogin opiskelijoiden kanssa ja mahdollisuuden kehittyä opettajana tätäkin kautta. Tieto ei enää ole vain opettajan omaisuutta, vaan oppimista tapahtuu kahteen suuntaan. Opettajaa tarvitaan entistä enemmän tiedonhaun ja sen kriittisen arvioinnin ohjaajana.
Parhaimmillaan oppimisympäristö on luova ja innostava, jossa on tarvittaessa tukea tarjolla. Pelkkä ympäristö ei saa ketään oppimaan. Hyvä oppimisympäristö luo oppimiselle mahdollisimman hyvät edellytykset ja loppu on oppijasta itsestään kiinni.
Oppimisympäristö- ja verkostoharjoittelukäynnit olivat todella mielenkiintoisia ja avartavia. Itselle jäivät päällimmäisinä ja parhaina kokemuksina mieleen sekä WinNovan Oppipajan, että Kankaanpään taidekoulun kiireettömyys opetuksessa. Kaikkialla tuntuu nykyisin olevan kiire, aikapaine ja suorittamisen meininki, mutta näissä kohteissa opiskelijat ehdittiin rauhassa kohdata. He saivat palautetta ja ohjausta ilman, että aikaa olisi kuitenkaan käytetty mihinkään turhaan. Oli mukava huomata, että jossain vielä ehditään pysähtyä opiskelijoiden ja heidän tarpeidensa pariin.
Se, miten monenlaisissa ympäristöissä ohjattua tai satunnaista oppimista tapahtuu, oli myös silmiä avaavaa. On tärkeää, että ammatillisen opettajan opintoihin kuuluu tutustumisosio ja tämä tehdään ennen opetusharjoittelua. Osa sai vierailujen kautta harjoittelupaikkoja – tai ainakin ajatuksia siitä, missä harjoittelun voisi suorittaa. Omassa työssäni tärkeä kysymys on alueen yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö ja oikeanlaisten osaajien kouluttaminen yritysten tarjoamiin tehtäviin. Käynnit valottivat joitain puolia tästä asiasta ja ehkä erityisesti sitä, että työtä tällä saralla on vielä paljon tehtävänä.
Opetusharjoittelu oli kokemuksena todella mielenkiintoinen ja innostava. Huomasin olevani ”liekeissä” tehdessäni opetusmateriaalia ja käytin siihen paljon aikaa. Jännitin tätä osuutta opinnoissa selvästi eniten jo ennen opintojen alkuakin. Se oli kuitenkin palkitseva kokemus.
Tein opetusharjoittelun hyvin monessa eri osassa ja monenlaisten ryhmien kanssa. Tämä oli sekä vahvuus että heikkous. Olisi ollut toisaalta mielenkiintoisempaa toteuttaa yksi kokonainen opintojakso jollekin ryhmälle. Toisaalta nyt sain monta erilaista kokemusta sekä kasvokkaisesta että verkossa tapahtuvasta opettamisesta. Pääsin opettamaan sekä työssäkäyviä omia kollegoitani, toisia opettajaopiskelijoita, että ammattikorkeakouluopiskelijoita.
Harjoittelu herätti ainakin aidon kiinnostuksen opettamista kohtaan ja ajatuksen siitä, että vaikka en olekaan siirtymässä täysipäiväisesti opettajan tehtäviin, voisin ainakin ”heittää keikkaa” silloin tällöin, jos sopiva tilanne tulee eteen.
Kehittyvä opettajuus ja työelämän muutos
Kehittyvä opettajuus -opintojakson tavoitteiksi asetin opettajuuden pohtimisen ja syvemmän ymmärtämisen osana isompaa yhteiskunnallista tehtävää ja keskustelua. Monet erilliset pohdinta- ja kirjoitustehtävät tarjosivatkin tähän hyvän alustan. Erityisen kiinnostavaa oli tehdä mediaseurantaa ja tarkastella, miten opettajuudesta kirjoitettiin kyseisessä ajanjaksossa sekä pohtia ammattialojen muutosta ja muutoksen nopeutta ja sen vaikutusta perinteikkääseenkin opettajan työhön. Myös kehittämistyö verkko-opetusharjoittelun kokemuksiin liittyen toi lisäperspektiiviä opettajan työn monimuotoisuuteen ja sen haasteisiin.
Työelämän muutoksista puhutaan, kirjoitetaan ja ”ollaan mieltä” nykyisin valtavasti. Jatkuvasti sanomalehdissä, blogeissa ja somessa pohditaan näkökulmasta, jos toisesta, työn tulevaisuutta. Osa pelkää robottien varastavan lähes kaikki työt ja toinen ääripää haaveilee science fiction -elokuvien lentävistä autoista ja avaruusmatkailusta. Itse asetun tässä jonnekin välimaastoon. Muutos tapahtuu monessa paikassa hitaammin kuin uutisvirtaa seuratessa ehkä helposti harhaantuu kuvittelemaan. Ja samaan aikaan automatisaatio ja robotiikka valtaavat alueita, joihin emme olisi vielä kymmenen vuotta sittenkään osanneet kuvitella niiden ulottuvan.
Työelämän murrosta ei kannata lähteä vastustamaan, vaan hyväksyä se osana nykyistä työelämää ja elämää yleensä. Maailma ei ole koskaan kehittynyt nopeammin kuin tänään eikä se tule enää koskaan kehittymään yhtä hitaasti kuin tänään. Tulevaisuudessa korostuvat todennäköisesti monet hyvin inhimilliset ja humaanit taidot, kuten vuorovaikutus, empatia, auttaminen ja tunnetaidot. Oma alaani ovat osaamisen kehittäminen ja työhyvinvointiasiat yritysmaailmassa ja juuri näissä korostuvat nuo inhimilliset taidot. Ihmisiä on kuunneltava ja kuultava herkällä korvalla.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet lähes raketin lailla nykyisessä (työ)elämässä ja onkin hyvä aika kysyä, mikä on riittävästi ja tarpeeksi. Ihminen ei kykene antamaan itsestään rajattomasti työssä eikä vapaa-ajalla. Moni suorittaa niin työtä kuin harrastuksia, perhe-elämää ja parisuhdetta. Aikakauslehdet pullistelevat artikkeleita loppuun palaneista ihmisistä, ja onneksi myös heidän selviytymistarinoistaan. On surullista, että niin usein ihmisen on uitava varsin syvissä vesissä ennen kuin hän tajuaa omat rajansa ja ymmärtää, mitä jaksaa ja mitä enää ei.
Kouluilla on erinomainen mahdollisuus olla vauhdittamassa työelämän muutosta ja varustamassa opiskelijoita tulevaisuuden työelämätaidoilla. Ohjelmoinnin ja IT-taitojen oppimisen lisäksi nuoret olisi tärkeää saada kriittisiksi tiedon etsijöiksi ja analysoijiksi, hyviksi viestijöiksi ja vuorovaikuttajiksi, rohkeiksi kyseenalaistamaan olemassa olevaa ja tuomaan esille omia ideoitaan, yhteistyökykyisiksi, mutta samalla itseohjautuviksi….
Jos katsoo OPH:n ennakointiforumin tuottamaa näkemystä eri alojen tärkeimmistä osaamisista vuonna 2035, lista on pitkä… Osa omaa näitä taitoja luonnostaan, monelle ne ovat opeteltavia taitoja. Tämä vaatii paljon myös opettajilta. Opettajan on yhtä lailla oltava motivoitunut päivittämään omaa osaamistaan uusien taitojen osalta. Jos tulevaisuuden kompetenssivaatimuksia tarkastelee edustamani alan kannalta, ovat ne lähes kaikki tarpeellisia. Eivät toki jokaisessa eri työtehtävässä, mutta jokainen taito jossakin tehtävässä.
Milleniaalien vyöryessä työelämään ovat monet esihenkilöt uusien asioiden äärellä. Johdettavat ovat aiempaa paljon kyseenalaistavampia, luovempia ja kaipaavat työltä merkityksellisyyttä. Harvalle riittää motiiviksi pelkkä työstä saatava rahallinen korvaus. Työn pitää tarjota älyllisiä haasteita ja vaihtelua tai työpaikka saattaa mennä vaihtoon. Tämä on yksi todella iso haaste työnantajan näkökulmasta, erityisesti yhdistettynä maakuntaamme (ja lähes koko Suomea) vaivaavaan osaajapulaan tietyillä osaamisalueilla.
Älykkäitä oppimisympäristöjä hyödynnetään yrityksessämme jo nyt ja niitä otetaan koko ajan enemmän käyttöön. Koronapandemia toi oman kiihdytysvaihteensa tähän, yhtäkkiä oli pakko löytää uusia tapoja henkilöstön kouluttamiseen ja uusien asioiden opetteluun. Oppilaitoksista työelämään siirtyvät nuoret ovat onneksi jo varsin ”sinut” erilaisten sovellusten, alustojen ja laitteiden käyttämisen kanssa. Haastavampaa on vanhemman sukupolven edustajien taipuminen uusien ”pelivälineiden” käyttäjiksi.
Minulla on kuitenkin mahdollisuus, ja syytäkin, tehdä näkyväksi tulevaisuuden osaamisvaatimuksia ja auttaa henkilöstöämme kehittymään niiden vaatimaan suuntaan. Edustamani yritys on menestyvä ja tekee loistavaa tulosta, mutta koskaan emme voi pysähtyä ja ajatella saavuttaneemme jonkin riittävän pisteen ja tason, muuten joku muu ajaa rinnalle ja lujaa ohi. Elinikäinen oppiminen ja osaamisen kehittäminen on tullut jäädäkseen aivan kaikille aloille.
Opintojen anti omassa työssäni
Ammatillisen opettajan opinnot ovat olleet omalta kannaltani mielenkiintoiset, hyödylliset ja opettavaiset. Ehkä myös osittain erilaiset kuin ennen niitä odotin, mutta eivät negatiivisessa mielessä. Omia ajatuksia hakeutumisvaiheessa on nyt jo vaikea tavoittaa, mutta ehkä yksi odotukseni oli ainakin se, että opinnot sisältäisivät enemmän didaktiikkaa ja pedagogiikkaa. Olin suorittanut kasvatustieteen perusopinnot jo vuosia ennen näitä ammatillisen opettajan opintojani, ehkä senkin vuoksi kaipasin paluuta perusteisiin.
Pystyn nykyisessä työssäni hyödyntämään ammatillisen opettajan opintojen antia, sillä järjestän paljon erilaisia koulutuksia, infotilaisuuksia ja perehdytyksiä, joissa on pohdittava ihmisten tapoja ja kykyä ottaa vastaan uutta tietoa. Samoin nämä tilaisuudet ovat itselleni usein ryhmille puhumista ja esiintymistä.
Opintojen suorittaminen jätti kasvavan ja selkeän palon päästä joskus opettajan tehtäviin, ainakin sivutoimisesti. Saapa nähdä, milloin ja missä sen aika on, mutta uskon että se vielä tulee!
Olen tyytyväinen, että lähdin mukaan tälle matkalle ja siltä saamiini moninaisiin kokemuksiin. Omalla kohdallani opinnot venyivät turhan pitkiksi monista syistä, mutta portfolion viimeisiä lauseita kirjotellessa ja taaksepäin katsellessa olen silti tyytyväinen. Aikuisopiskelu on nivottava oman elämän moninaisten haasteiden lomaan ja itselleen on oltava myös armollinen. Tässä kohtaa tunnen myös suurta kiitollisuutta sekä ohjaavaa opettajaa, että erityisesti omaa pienryhmääni kohtaan. Matka on ollut yllättävä ja elämänmakuinen!
Tekstin on Terhi Rajalan portfoliosta lyhentänyt ja muokannut Heli Antila.
Kommentit