Uraillassa harjoittelumahdollisuuksia tutuiksi opettajaopiskelijoille

Yrityskylän portti
Yrityskylä toimii yhtenä harjoittelupaikkana ammatillisille opettajaopiskelijoille.

Ajatteletko ammatillisen opettajan työkentän luokkahuoneessa tai työsalissa tapahtuvana opetuksena? Mietitkö, että harjoittelupaikka löytyy automaattisesti oppilaitoksesta?

Näinkin voi olla, mutta ammatillisen opettajan työnkuva on huomattavasti monipuolisempi. Järjestimme uusille opeopiskelijoillemme uraillan, jossa esittelimme erilaisia harjoittelumahdollisuuksia. Lisäksi illan aikana käytiin läpi opetustoimen henkilöstön kelpoisuudet eri kouluasteilla. 

Vuonna 2018 valmistunut ammatillinen opettaja Laura Poikkeus Sataedusta kertoi omasta opintopolustaan sekä jakoi ajatuksiaan harjoittelusta. Hän kehotti hyödyntämään omia kokemuksiaan ja omia harrastuksiaan harjoittelupaikkaa miettiessä. 

Itse harjoittelut ja tutustumiset eri oppilaitoksiin kannattaa hyödyntää mahdollisimman hyvin. Suurin hyöty avautuu siitä, kun oivaltaa erilaisten mahdollisuuksien kirjon. Opinnoissa saatuja pedagogisia vinkkejä kannattaa hyödyntää harjoittelussa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Mahdollisuuksien mukaan harjoittelu kannattaa tehdä jossain muualla kuin omassa työpisteessä – tai ainakin eri tehtävissä kuin normaali arkinen työ. Harjoittelun ideana on oppia ja kokeilla uutta – ei vain kerrata vanhaa. 

  • Olkaa positiivisin ja voimin mielin. Niin saatte opinnoistanne eniten irti, hän vinkkasi. Opeopinnoista kertova dia.

Minne harjoittelemaan? 

Lehtori Kosti Nivalainen kertoi TAOKin opiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksista. Hänkin painotti sitä, miten tärkeää on löytää harjoittelukokemusten myötä jotain uutta omaan työhönsä. Harjoittelupaikkaa miettiessä kannattaa lähteä siitä näkökulmasta, mikä kiinnostaa itseä. Hyviä vinkkejä saattaa löytyä esimerkiksi eri koulutusten opetussuunnitelmista. 

Kymmenen opintopisteen harjoittelu jakautuu osioihin AmOn toimintaympäristöt ja verkostot (n. 3 op) sekä Opetus- ja ohjausharjoittelu (n. 7 op). 

 

Harjoittelun sisältöjä 

Opintojakson aikana etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin 

  • Minkälaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä opettaja työskentelee? 
  • Miten opetus- ja ohjaustilanteissa toimitaan? 
  • Miten oppimisprosesseja muotoillaan erilaisiin oppimisympäristöihin? 
  • Miten tehdään työelämäyhteistyötä? 
  • Miten ammatillisen koulutuksen verkostoissa toimitaan? 

 

  • Harjoitella voi muuallakin kuin oppilaitosympäristössä. Opetuksen lisäksi harjoittelun voi tehdä myös ohjaustyössä, Nivalainen vinkkasi. 

Opettajaopiskelijalle on tarjolla erilaisia suunniteltuja malleja ja polkuja harjoitteluun mm. tutustumiset eri oppimisympäristöihin. Malleissa ja poluissa on vaihtoehtoja opiskelijoille, jotka haluavat saada uusia pedagogisia näkökulmia opettajuutensa. Myös kansainvälinen harjoittelu on mahdollinen.  

Teksti: Heli Antila

 

Lue myös seuraavat vanhemmat blogijutut:

Digineuvontaa maahanmuuttajille

https://blogs.tuni.fi/taokblogi/kansainvalisyys/digineuvontaa-maahanmuuttajille/

 

Harjoittelu voi olla mahdollisuus johonkin uuteen – tai vahvistaa osaamistaan 

https://blogs.tuni.fi/taokblogi/opettajankoulutus/harjoittelu-voi-olla-mahdollisuus-tutustua-johonkin-uuteen-ja-vahvistaa-osaamistaan/

 

 

Digineuvontaa maahanmuuttajille

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *