Päiväni TAOKissa: Kirsi

Päiväni TAOKissa -logo

Päiväni TAOKissa -juttusarja tuo näkyväksi meillä tehtävää työtä ja opiskelua. Vaihtuvat kirjoittajat kertovat omasta päivästään. Kirjoittajat ovat TAOKin työntekijöitä, opiskelijoita tai yhteistyökumppaneita. Omasta päivästään kertoo TAMK Ammatillisen opettajankoulutuksen lehtori Kirsi Purhonen.

Opettajan työssä päivien, viikkojen ja kuukausien työtehtävät poikkeavat toisistaan huomattavan paljon, mutta vuositasolla voidaan jo puhua toistuvuudesta. Poikkeamisiin vaikuttavat eniten työtehtävien jaksottuminen vuoden aikajaksolle. Tässä hetkessä, marraskuun alussa, kun valitsen yhtä työpäivääni kuvattavaksi, lähdin liikkeelle kertomuksen virittämiseksi Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen -laulua soveltamalla:

 

Päivä kun taakse jäi

Mietin hiljaa mielessäin

Mitä siitä kertoisin,

Kysyjille vastaisin.

Kertoisinko kiireellisyyden?

Istunnoista Teams-kokousten vai kaiken sen linjoilla opettamisen?

Kunnes tiesin vastauksen:

Vaihteleva on päivä

Vaihteleva on luonne sen.

Vaihteleva on aihe

Vaihtelevuutta ymmärtäen.

Innostava on tieto

Innostavat on artikkelit sen.

Innostava on opiskelija

Opiskelijat, nuo päivän tärkeimmät.

 

Innostus kasvoi maaperään sen,

rentoon sekä yhteisölliseen.

Luottamuksen tunsin toimiessain

opetuksessa opiskelijoiden.

Hiljaa kasvoi tieto sen,

miten opettajana olla voi.

Vaihteleva ja innostava

sisältö on päivien!

 

Vaihteleva on päivä

Vaihteleva on luonne sen.

Vaihteleva on aihe

Vaihtelevuutta ymmärtäen.

Innostava on hanke

Innostavat on kohtaamiset sen.

Innostava on verkosto

Verkostot, nuo päivän tärkeimmät.

Vaihteleva on päivä

Vaihteleva on luonne sen.

Vaihteleva on aihe

Vaihtelevuutta ymmärtäen.

Innostava on opekoulu

Innostavat ovat työkaverit sen.

Innostava on TAMK

TAMK, tuo paikka opettajain.

Kirsi, taustalla näkyy järveä.

Tänään päivääni on sisältynyt lähes koko tuo repertuaari, jota kuvaan laulun sanoituksessa. Olen jakanut päiväni erilaisiin, opettajan työtehtäviin. Aamulla jatkoin eilen aloittamaani opetusmateriaalin valmistelua. Tein noin 20 minuutin videon tammikuussa alkavaan Opiskelijan hyvinvointi ja oppisen tuki -opintojaksolle. Videossa kerron monialaisuuden ja moniammatillisuuden merkityksestä opettajan työssä. Tunnustan, tämä on lempiaiheeni.

Eiliseltä päivältä jäi työlistalle kollegan kanssa kirjoitetun artikkelin viimeinen lukukierros. Aiheena oli pienten osaamiskokonaisuuksien ja abstraktien aihealueiden liittäminen opettajan osaamiseksi. Yhdistimme artikkelissa kestävyysosaamisen ja mielen hyvinvoinnin sijoittamista osaksi opettajan osaamista. Näitä teemoja yhdisti opettajan työssä näkyvä relationaalinen asiantuntijuus. Opettajat ovat substanssiosaajien lisäksi pedagogeja. Sisällytämme opetukseemme erilaisia näkökulmia ammattiosaamisemme ulkopuolelta, jotta maailmasta tulisi parempi paikka olla ja toimia. Artikkelin taustalla ovat jo päättyneet Edusta ja Mielihyvin duunissa -hankkeet.

Parhaillaan käynnissä oleva Oppimisprosessin muotoilun -opintojakso, jota opetan yhdessä kollegojeni kanssa, tarvitsee monimuotoista viestintää ja hereillä oloa. Tänään ei ole webinaaria Zoomissa, mutta taustalla vastailen opiskelijoiden kysymyksiin ja valmistelen kollegojen kanssa seuraavan webinaarin sisältöä. Opintojakso käynnistyi pari viikkoa sitten ja viestintä on ollut aktiivista. Jopa ensimmäinen opintojakson lopputehtävä on palautunut minulle arviointia varten. Oppimisprosessin muotoilu on perustavanlaatuinen osaamisalue, jota opettaja tarvitsee työssään. Tälle opintojaksolle saimme mukaan myös hyvän joukon työelämän edustajia kertomaan, mitä muotoiluosaaminen tarkoittaa opettajan arjessa. Tänä vuonna olemme saaneet myös yhteistyökumppanimme Tredun osaamista mukaan opintojakson koko matkalle. Lehtori Päivi Kinnunen on tuonut arvokasta näkemystä meille opettajakouluttajille ja yhteistyö on ollut antoisaa.

Opettajan työ koostuu myös myytävistä koulutuksista ja niiden pariin myös ennätin tänään. Minulla meneillä olevissa koulutuksissa molemmissa opiskellaan ja osoitetaan osaamista pienten osaamiskokonaisuuksien eli osaamismerkkien avulla. Merkkejä ei ollut tänään kaikilta vielä tullut, mutta alusta, jonne osaamismerkkihakemukset tulevat, on näppärä tarkistaa päivittäin, eikä arviointikaan vie kauan. Arvioinnin ketteryys johtuu siitä, että merkkien rakentamiseen on käytetty aikaa erityisesti arviointikriteerien selkeyteen ja selkeäkielisyyteen.

Välillä seuraan sähköpostiin pulpahtaneita työtehtäviä ja vastailen/siirrän niitä omaan kalenteriin myöhemmin vastatavaksi. Olen pyrkinyt siihen, että keskityn kunnolla päivän tehtäviin ja luen viestejä päivän sisällä ”taukopaloina” Näin ajatukset eivät hajota päivälle varattujen laajempien työtehtävien tekemistä.

Tämänkin päivän yhteistyö opettajakollegoiden kanssa on sijainnut verkossa, mutta se ei ole haitannut tehtävien edistymistä. Tuntuu, että olemme läsnä toisillemme, vaikkakin välillämme on jopa satoja kilometrejä. Päivä päättyi pikaiseen kollegan Teams-puheluun ja yhteiseen pohdintaan, miksi videon koodi ei uppoudu oikein Moodle-alustalle. Tämän selvitystyön jätän huomisaamuksi levänneille aivoille.

Teksti ja kuva: Kirsi Purhonen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *