Etäopetus – miten opettajien opettajat sen kokevat

• Suurin muutos on ollut pedagogisen etäisyyden kasvaminen. Muutos on merkittävä opettajaopiskelijan ja opettajankouluttajan kannalta. Kummankin kannalta muutos on voinut olla samanaikaisesti sekä myönteinen että kielteinen. Hyviä ovat esimerkiksi sellaiset seikat, että aikaa säästyy matkustamiselta, voi edetä yksilöllisemmin ja pääsee vahvistamaan verkkotyöskentelyvalmiuksia. Huonoja puolestaan jääminen vaille muiden opettajaopiskelijoiden ja opettajan kasvokkaista kohtaamista sekä vähäisempi tuki, joka johtuu verkkoyhteyden kyvyttömyydestä täysin korvata työskentelyä saman pöydän ääressä, kiteyttää Seppo Janhonen.

Verkkotyöskentely on usein nopeampaa kuin lähiopetuksessa tapahtuva työskentely. Nopeuden ja tehokkuuden suuntaan ollaan menossa, mutta tähän sisältyy myös riskejä. Tapahtuuko kaikki lopulta liian nopeasti?

• Mietin esimerkiksi sitä riittääkö nopea aika aina siihen, että opiskelija onnistuu oppimaan syvällisesti asioita ja kehittämään omaa opettajaidentiteettiään, pohtii Päivi Lehtonen.

Ammatillisia opettajaopintoja suorittavalla opiskelijalla ei aina ole aiempaa työkokemusta opettajuudesta. Kun tutustuminen opettajuuteen ja ryhmäytyminen opiskelijakollegoiden kanssa rakennetaan vain verkkovälitteisesti, sisältyy asiaan paljon haasteita. Oikeastaan koko ryhmäytymisprosessi on ajateltava uusiksi.

• Näkisin, että ryhmäytyminen ja kiinnittyminen opintoihin ovat onnistumisen kannalta merkittävässä roolissa. Jos ne eivät onnistu, jää opiskelija helposti yksin. Onnistuneen alun saaminen vaatii paljon enemmän myös ryhmän opettajalta. Itse olen miettinyt koko ajan erilaisia osallistamisen mahdollisuuksia verkossa sekä lisännyt henkilökohtaista ohjausta. Osallistamisen täytyy olla verkossa muutakin kuin break out -roomseja, kertoo Kosti Nivalainen.

Hän kuvaileekin etäopetuksen haastaneen opettajaa miettimään verkko-opetuksen syvintä olemusta uudelleen. Jos verkko on aiemmin ollut lähinnä opetuksen tuki, on se tässä tilanteessa ollut ainoa oppimisympäristö. Toimiakseen oppimisprosessi vaatii opettajalta heittäytymistä ja paljon väliohjausta. Palautteen merkitys nousee myös entistä arvokkaammaksi.

• Parhaat kokemukseni ovat liittyneet pienimuotoisten sovellusten kehittämiseen. Kehitin Excel-pohjalle palautetyökalun, jolla olen pystynyt laatimaan opetus- ja ohjaamisharjoittelusta entistä laadukkaampaa palautta. Useampi opettajaopiskelija on kiittänyt tästä. Kokemuksen myötä on tullut mieleeni, että tämä on ollut yksi tapa kompensoida koronakuilua, kuroa pedagogista etäisyyttä edes jotenkin pienemmäksi, kuvailee Seppo Janhonen.

Lisäksi hän on pohtinut ja kehittänyt uudenlaisia tehtäväformaatteja, jotka ovat tuottaneet myönteisiä kokemuksia pienryhmätyöskentelystä verkkoympäristössä. Alustuksen sisältämä pedagoginen käsite tai asia on paloiteltu pieneksi prosessiksi, jota ohjaa yksinkertainen sovellus. Sama sovellus luo myös pohjan pienryhmän esitykselle ja siitä käytävälle keskustelulle. Vaikka nämä sovellukset ovat pilottiversioita, Janhonen näkee niissä kehittämispotentiaalia.

 

Verkossa tukea tarvitaan enemmän

Koronatilanteen vuoksi käytännöt muuttuivat nopeasti, eikä valmistautumisaikaa muutoksiin ole liiemmälti ollut. TAOKin opiskelijoille opiskelu ei ollut suinkaan välttämättä ainoa verkkovälitteiseksi muuttunut asia. Aikuisopiskelijalla on myös usein työ, perhe, harrastukset ja ystävät. Koko tämä henkilökohtaisen elämän palettikin saattoi muuttua opiskelun lisäksi verkkovälitteiseksi. Toisilla muutos oli helpompi, toisilla haasteellisempi.

Etätyön, etäopiskelun ja etäkoululaisten ristitulessa korona haastoi erityisesti ne opiskelijat, joiden digitaidot eivät olleet parhaassa mahdollisessa iskussa. Nopea muutos tarkoitti käytännössä sitä, että yhä useamman aikuisopiskelijankin tuen ja ohjauksen tarve lisääntyi.

• Etätoteutus vaatii myös opettajalta enemmän työtä, ohjauksen lisäksi myös valmistelu- ja suunnittelutyö lisääntyy. Tavoitteena on opiskelijan aktiivinen osallistuminen ja kokonaisuus täytyy rakentaa niin, että se toteutuu mahdollisimman hyvin, Lehtonen kuvailee.

Asiaa ei suinkaan tee helpommaksi se, että asioihin ei ole ainoastaan yhtä oikeaa ratkaisua. Opiskelijaryhmät ovat erilaisia. Toisissa ryhmissä verkkoaktiivisuus saattaa olla sisäsyntyistä, mutta toinen ryhmä näyttäytyy opettajalle ilmeettömänä, eleettömänä ja ilman videokuvia. Todellisuudessa opettaja ei aina edes tiedä, onko mustan ruudun takana oikeasti joku – tai mitä hän siellä tekee ja ajattelee.

• Mielestäni pitäisi jo alussa sopia kameroiden käytöstä. Kuvattomat opiskelijat jäävät etäisiksi ja putoavat helpommin ryhmästä. Opettajalle innostuneet kasvot ovat palkinto siitä, että asiat ovat menneet perille, Lehtonen pohtii.

Etäopetus on lisännyt opiskelijoiden välisiä eroja. Lehtonen ja Nivalainen mainitsevat yhtenä positiivisena esimerkkinä hienoja tuotoksia tuottaneen musiikkipedagogien ryhmän, joka haluaa jatkaa etänä myös koronan jälkeen. Toisille opiskelijoiden välinen keskustelu on yhtä luontevaa verkossa kuin luokkahuoneessakin, mutta jotkut pysyvät verkossa hiljaa. Kaikkien kanssa vuorovaikutus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Aina väliohjauskaan ei auta, vaan osalla opinnot hidastuvat ja ovat jopa vaarassa keskeytyä.

Opettajaopiskelijoilla ehkä haastavin asia on opetusharjoittelun muuttuminen verkkovälitteiseksi. Tosin opiskelijat oppivat hyvin verkko-opettajuutta, mutta kokematon opettajanalku ei nyt saa kokemusta ryhmän edessä luokkahuoneessa olemisesta lainkaan. Esiintymisvalmiuksienkaan näkökulmasta tilanne ei ole paras mahdollinen. Verkkoharjoittelua on sen sijaan voitu tehdä osittain myös opiskelijan ja pienryhmänkin kanssa, jotta tekniset peikot on selätetty. Moni on joutunut menemään verkkoharjoittelun myötä myös epämukavuusalueelleen. Toisaalta se on tukenut työelämässä olevia, jotka tekevät nyt myös työssään enemmän etätoteutuksia.

Kosti Nivalainen näkee yhteisopettajuuden tukevan verkko-opettajuutta. Verkkototeutusten suunnittelu ja ryhmän haltuunotto helpottuu, kun työtehtäviä ja eteen tulevia haasteita voi suunnitella ja jakaa kollegan kanssa. Päivi Lehtosen mielestä opettajien yhteistyötä voisi olla enemmänkin. Nyt yhteydenpito on ollut omaehtoista ja jäänyt vain muutaman kollegan väliseksi. Seppo Janhonen korostaa, että opettajien on tärkeää myös seurata eri kanavia ja keskusteluja sekä oppia niistä. Myös kollegojen tuki on tärkeää.

– Tsemppiä kaikille! Toisiamme tukien kyllä selviämme!, hän vinkkaa.

Koronan jälkeen koittava aika on erilainen. Moni opettajista uskoo, ettei paluuta vanhaan enää ole. Uudessa mallissa ollaan vuorotellen lähi- ja etäopetuksessa. Varmasti myös etäopiskelun määrä lisääntyy, sillä entistä useampi aikuisopiskelija myös toivoo ajasta ja paikasta riippumatonta opiskelua.

Sen sijaan ajatus hybridimallista, jossa osa opiskelijoista on luokassa ja osa etänä ei saa kiitosta kaikilta opettajilta.

– Se vaatii vielä paljon kehittymistä teknisiltä laitteilta ja oppimisympäristöiltä. Odotan kovasti paluuta lähiopetukseen. Luokassa on niin luontevaa näyttää kirjaa tai esitellä erilaisia menetelmiä, Lehtonen kuvailee.

Tässäkin haastattelussa puhumme normaaliaikaan paluusta. Kukaan ei kuitenkaan tiedä missä vaiheessa se tapahtuu.

 

Kokemuksia opo-opinnoista

TAOKin opo-opinnoissa opiskelijat suunnittelevat oman opintopolkunsa. Muovautuvuus ja henkilökohtaisuus tekevät opiskelusta enemmän oppimis- kuin opettamisprosessin. Lähiopetuksella on ollut opinnoissa tärkeä rooli. Yhteisöllisyyttä on rakennettu koko opo-opiskelijaryhmän kesken sekä pienissä muutaman opiskelijan tiimeissä. Opinnollistaminen ei kuitenkaan ole ympäristöstä kiinni. Oman polun suunnittelussa alku ja omien osaamisten ja oppimistavoitteiden tunnistaminen ovat aina haastavin vaihe – oltiin sitten luokassa tai verkossa.

• Meille Opo-opettajille tämä on ollut opettavainen ja mielenkiintoinen vuosi. Edustimme näkökulmaa, että ohjaus ja sen opiskelu edellyttää ehdottomasti lähitapaamisen. Nyt kokemusten perusteella joudumme arvioimaan seuraavan koulutuksen uudelleen. Ei ole joko tai vaan sekä että. Verkko-opintojen rooli tulee jatkossakin korostumaan. Hybridistä emme ainakaan toistaiseksi innostu, mutta koronan jälkeen meillä on kyllä lähipäiviä ja etäpäiviä, kuvailee Ari Jussila.

Verkkovälitteinen opetus muutti vertaistuen organisoitumisen. Aiemmin koko opiskelijaryhmä oli vertaisryhmä ja kokemukset ajettiin isossa porukassa. Lähipäivien kahvi- ja ruokatunnit olivat parasta vertaisohjauksen aikaa. Epämuodollisille keskusteluille oli tilaa.

Verkossa vertaisohjauksen perusryhmäksi muodostuikin noin neljän opiskelijan muodostama tiimi. Vastaavasti ison ryhmän merkitys pieneni ja osa opiskelukavereista jäi hieman vieraammiksi. Opettajien näkökulmasta tiimin toimivuuden turvaaminen on tärkeää. Samalla pohditaan sitä, miten koko ryhmä saadaan myös verkossa tukemaan enemmän yksittäisiä opiskelijoita.

Opo-opiskelijoilla on kokemusta opetustyöstä ja monilla näin ollen suhteellisen hyvät digitaidot. Verkkotapaamisissa oli aina vähintään toinen opettaja mukana, jolloin toinen voi keskittyä tuokion sisältöön, toinen taas varmistaa tekniikan toimimista ja huolehtia esimerkiksi chat-keskusteluista. Koronavuoden palaute oli yllättävänkin positiivista.

Verkossa osallistumisprosentti nousi lähes sataan. Omat aikataulut oli helpompi järjestää, kun matkoja ja yöpymisiä opiskelupaikkakunnalle ei tarvittu. Mukaan saattoi tulla myös sairaana. Toisaalta luottamus syntyi verkossa hitaammin ja henkinen läsnäolo ei välttämättä ollut aina ihan yhtä hyvällä tasolla kuin lähiopeuksessa. Verkossa keskustelu on ujompaa.

• Muutos haastaa meitä miettimään, miten saadaan kaikki tiimit toimimaan. Tässä onnistuimme nyt suhteellisen hyvin, mutta ei voida olettaa kaikkien tiimien toimivan jatkossa yhtä hyvin. Toisaalta ohjaus verkossa sai myös eri roolin. Se ollutkaan yksi tapa vaan ainoa tapa, jota piti kehittää aika rivakasti. Aloitimme kokoontumiset aina kyselemällä kuulumisia, Jussila pohtii.

 

Kokemuksia erkkaopeopinnoista

 Elokuun ensimmäiset erityisopettajaopiskelijoiden lähipäivät pidettiin Tampereella.

• Teimme tarvittavia ennakkovalmisteluja: järjestimme luokkatilaan suositusten mukaiset turvavälit, hankimme maskit sekä käsidesin luokkaan. Päivien aikana tapasimme toisemme ensimmäisen kerran livenä, muodostimme opiskelutiimit ja aktiivinen tiimityöskentely alkoi. Opiskelijat ja myös me koimme, että lähitapaaminen oli tiimien muodostumisen ja opintojen loppumatkan kannalta välttämätöntä. Silloin päätimme, että pidämme lähipäiviä Tampereella niin kauan kuin mahdollista, Minna Seppälä ja Sissi Huhtala kertovat.

Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja jo syyskuussa pidettiin hybridiopetusta, jossa lähiopetuksessa olivat puolet opiskelijoista sekä kouluttajat. Toinen puoli opiskelijoista osallistui opetukseen verkkovälitteisesti. Lokakuussa lähiopetukseen saapui entistä vähemmän opiskelijoita ja lopulta lähiopetuksestakin tuli verkko-opetusta.

Epäilyistä huolimatta yhteisöllisyyttä ja osallisuutta on onnistuttu saavuttamaan myös Zoomin ja Teamsin avulla – vaihtoehtoja kun ei ole ollut. Kokemukset ovat hyvin samantyyppisiä kuin opo-opinnoissakin. Verkon hyvänä puolena on ollut sataprosenttinen osallistuminen: matkat ja aikataulujen sovittaminen ovat olleet helpompaa. Sen sijaan epämuodollisten keskustelujen rooli on vähentynyt.

Tämän linkin takana Minna Seppälä ja Sissi Huhtala kertovat poikkeuksellisesta opetusvuodesta.

 

Hybridihyppy – kuinka kaikki ei mennytkään pieleen

Teksti: Heli Antila.