Tiimityötä yhdessä työelämän kanssa
Opettajan työ mielletään ehkä edelleen yksinäiseksi luokkahuoneessa tehtäväksi työksi, jossa työyhteisö muodostuu vain opiskelijoista. Nykyisin opettajan työ on kuitenkin yhä enemmän tiimityötä. Opetussuunnitelmat, opintojaksot ja tuntien sisällöt suunnitellaan yhä enemmän yhdessä kollegojen ja työelämän kanssa. Myös yhteisopettajuus on lisääntynyt.
Opettajasta on tullut työelämän monipuolinen verkostoituja, jonka yhteistyökumppaneita löytyy paljon myös oppilaitoksen tai korkeakoulun ulkopuolelta. Opetuskaan ei tapahdu aina luokissa, vaan yhteistyö työelämän kanssa on parhaimmillaan hyvin tiivistä ja niin oppimista kuin opetustakin tapahtuu entistä enemmän työpaikoilla. Säännöllisen vuoropuhelun avulla pystytään vastaamaan paremmin työelämän tarpeisiin ja täsmäkouluttamaan yrityksille työntekijöitä.
Verkostokumppanuus tarkoittaa myös hankkeiden kautta paljon yhteistyötä muiden oppilaitosten ja korkeakoulujen opettajien kanssa. Tiedon ja kokemusten vaihto on arvokasta ja mahdollistaa hienolla tavalla myös oman työnsä jatkuvan kehittymisen.
Vapaajaksot ja sitomaton työ
Jokainen tietää opettajan pitkät kesälomat. Tosin kaikki opiskelijoiden loma-aika ei aina ole lomaa opettajille. Silti vuoteen mahtuu noin 12 viikkoa vapaajaksoja syys-, joulu- ja hiihtolomat mukaan lukien. Opettajan työn vuosikello on ihanteellinen esimerkiksi pienten kouluikäisten vanhemmille, sillä loma-aikojen päivähoidon suunnittelua ei tarvitse yleensä miettiä kuin yksittäisten päivien osalta.
Asiaa helpottaa osaltaan sekin, että yleensä noin neljäsosa ammatillisen toisen asteen ja ammattikorkeakoulun opettajan työstä on aikaan ja paikkaan sitomatonta työaikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työn voi tarvittaessa tehdä kotona tai siirtää toiseen aikaan, eli tehdä jonain parempana hetkenä pidempää päivää.
Monilla opettajilla työ on pääsääntöisesti säännöllistä päivätyötä. Ilta- ja viikonlopputyöt ovat yleensä vain satunnaisia poikkeuksia esimerkiksi monimuoto-opetuksessa. Opettajan työ on autonomista, joten käytännössä moni opettaja pystyy itse vaikuttamaan melko paljon työnsä sisältöön ja työaikoihinsa. Tietenkin tämä vaatii käytännössä erittäin hyvää itseohjautuvuutta. Työn imussa moni opettaja intoutuu helposti tekemään paljon enemmän kuin todellisuudessa tarvitsisi – niin tuntimäärissä kuin työn sisällöissäkin laskettuna.
Oppilaitokset ja korkeakoulut tarjoavat usein myös hyviä työetuja. Työterveyspalvelut on hoidettu hyvin ja monilla opettajilla on käytössään vuosittaisia liikunta- ja kulttuurisetelejä. Koulutusorganisaatioissa tarjotaan ja kannustetaan myös päivittämään omaa osaamistaan täydennyskoulutusten kautta.
Palkkaustasoakin voi pitää vähintäänkin kohtuullisena. Haastavista lisätyötehtävistä on mahdollista paikallisen sopimisen kautta neuvotella lisäkorvauksia ja uusien töiden tullessa työlistalle on yleensä mahdollista luopua jostain vanhasta. Hanketöiden lisääntyminen tarjoaa monille mahdollisuuden panostaa opetuksen sijaan suuremmalla työmäärällä kehittämishankkeisiin – ja päinvastoin jättää hanketyö vähemmälle, jos kokee opettamisen enemmän omaksi kutsumuksekseen. Samassa työyksikössä voi siis eri vuosina tehdä käytännössä hyvin erilaisia asioita ja näin kehittää työn lomassa omaa osaamistaan.
Ja ennen kaikkea: opettajuus on tärkeystyö – työ, jolla on merkitystä niin yhteiskunnallisesti kuin sosiaalisestikin. Merkityksellisyydessään opettajan työ on sellaisten arvojen mukaista työtä, josta varmasti jokainen opettaja on sisimmässään ylpeä.
Teksti: Heli Antila
Kommentit