Petusta nilan kautta kolmannelle tuotantokaudelle? – opettajien täydennyskoulutusten antia kouluttajan korvin kuultuna

Kuva: Pixabay.

Pettu ja Nila. Nuo sanat saattavat tuoda jollekin mieleen puut ja kasvun ihan biologisessa mielessä. TAMK ammatillisessa opettajankoulutuksessa olemme Petun ja Nilan avulla pyrkineet edistämään kasvua ja yhteiseen toimintaan kiinnittymistä oppilaitosmaailmassa.

Petussa pohdimme oppilaitosten välijohdon roolia organisaatiossa, Nilassa fokuksena oli erilaisissa kehittämistehtävissä tai muissa vastuurooleissa ilman esihenkilön valtuuksia toimivien henkilöiden kiinnittyminen oppilaitosten strategioihin.

Aikaa ja irtiottoa

Mitä näistä valmennusohjelmiksi kutsutuista opetus- ja ohjaushenkilöstön täydennyskoulutuksista jäi päällimmäisenä mieleen? Kummassakin korostui se, että henkilöstöllä oli aikaa yhdessä ajatella ja pureskella asioita, olla läsnä, jakaa ja kuulla kokemuksia.

Osallistujien sanoin:

”Yhteiset lähitapaamiset olivat arvokkaita. Kerrankin oli aikaa tutustua paremmin työyhteisön eri tekijöihin. Oli hyvä, että mukana oli eri työtehtävien hoitajia. Yhteistyö on jo nyt parantunut eri yksiköiden ja työtehtävien välillä. Parasta oli läsnäolo ja yhdessä tekeminen sekä monipuoliset tehtävät. Oli voimaannuttava koulutus.”

Voimaantumiselle, irtautumiselle ja asiaan keskittymiselle tilaa antaa myös se, että oltiin tai oltaisiin muualla kuin oppilaitosten tiloissa, kuten osallistujat toteavat:

”Kokoontumiset voisivat olla muualla kuin oppilaitoksessa. Luovuus ’kukkii’ enemmän täysin uudessa tai erilaisessa ympäristössä.”

Itselle tästä ”muualla olemisesta” jäi mieleen myös ikimuistoinen muisto Oulun Nallikarista, jossa vietimme kollegani kanssa kaksi valmennuspäivää. Kun sitten paluumatkan aika koitti, oli satanut niin paljon lunta, että ilman valmennettavien ahkeraa lapiointia autonperästä löytyneillä marjastusvälineillä emme olisi varmaan ennen kevään tuloa saaneet sieltä autoa liikkeelle.

Luovuus kukki ja yhdessä tekeminen korostui siinäkin.

Parannettavaa ja opiksi otettavaa

Suurin parannusehdotus koski oppimistehtäviä. Niihin pitäisi olla selkeämpi ohjeistus. Myös kokonaisia koulutuspäiviä toivottiin puolikkaiden sijaan. Olemme täydennyskoulutuksissa huomanneet, että irrottautuminen ja varsinkin sitoutuminen koulutusprosesseihin on hankalaa. Olemme koettaneet joustaa – ehkä siis liikaakin?

Samoin on tehtäväksiantojen laita. Tunnistamme, että tulevaisuustaitoja ovat luovuus ja innovatiivisuus ja mikä olisi niiden opettamiseen parempi keino kuin suhteellisen ”vapaat kädet”. Raamit pitää kuitenkin aiempaa selkeämmin asettaa.

Usein täydennyskoulutushakemusta kirjoitettaessa toiminnot ovat kirkkaana mielessä, mutta jos koulutusta alkaa toteuttaa joku muu kuin kirjoittaja, voi olla vaikea päästä juonesta kiinni ja siten osallistujien ohjaaminen voi olla jopa sekavaa. Pohdittavaa ja parannettavaa ilman muuta seuraaville tuotantokausille.

Yksi oppimisen paikka niin osallistujille kuin kouluttajillekin löytyy tehokkuuden eetoksesta:

Vaikea oppia tehokkuustavoitteiden kyllästämänä näkemään arvo vapaaseen yhdessäoloon ja reflektointiin keskittyvässä tekemisessä.

Että kerrankin on aikaa ajatella ja oppia voi myös toisia, vertaisia, kuunnellen. Siinä oppimista meille kaikille, jotka kenties olemme kuitenkin ”uudenlaisesta opettajuudesta” sanasen jos toisen kuulleet. Näiden toteutusten jälkeen jään miettimään, miten voisimme olla edes hetkittäin tehokkuusajattelusta irti ja poisoppimassa myös opettamisen hädästä.

Kolmannella tuotantokaudella voisimme ottaa oppimisen ja kehittämisen kohteeksi suunnitelmallisen hetkessä elämisen.

Teksti: Annukka Tapani.

 

Tutustu myös Winnovan kehityspäällikkö Anne Vaahtion ajatuksiin Nila-hankkeesta: https://blogs.tuni.fi/taokblogi/teema1/kehityspaallikko-anne-vaahtio-winnova-nila-valmennus-toi-meille-uutta-potkua-kehittamiseen-ja-strategiatyohon/

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi