Aiemmin inkluusiolla ymmärrettiin lähinnä erityisopiskelijan sijoittamista yleisopetukseen ryhmään. Tämä vanha suppea mielikuva elää edelleen. Todellisuudessa käsitteessä on kyse huomattavasti laajemmasta asiasta. Ymmärtääkseen inkluusiota nykymuodossaan on mietittävä useasta näkökulmasta niin oppijaa, oppimista kuin oppimisyhteisöäkin.
Käsite pohjaa moniin kansainvälisiin sopimuksiin, muun muassa YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja lasten oikeuksien sopimukseen. Kyse on siitä, että jokaisella on oikeus kuulua oppijayhteisöön. Käytännössä se tarkoittaa moninaisuuden tunnustamista, jokaisen hyväksymistä omanlaisena itsenään. Inklusiivisessa koulutuksessa myös lahjakkaiden opiskelijoiden oppimisen tarpeet tulee tunnistaa ja huomioida.
Inkluusioon perustuvassa toiminnassa ei ole tavoitteena “korjata oppijaa”, vaan rakentaa toimivampaa oppimisympäristöä. Inkluusiossa on kyse toimintakulttuurista, koko oppilaitoksen henkilöstön yhteisestä ajattelutavasta, vastuusta, arvoista ja ilmapiiristä.
Hyvään alkuun päästään tunnistamalla inklusiivisia käytänteitä. Kannattaa lähteä pohtimaan esim. seuraavia asioita ja niiden toteutumista omassa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa:
Osallistuminen: Miten hyvin jokainen opiskelija pääsee mukaan ryhmän toimintaan omista lähtökohdistaan käsin?
Esteettömyys/ saavutettavuus: Onko oppimisympäristö sellainen, että kaikki voivat toimia siinä ilman ylimääräisiä esteitä?
Pedagoginen joustavuus: Onko opetuksessa tilaa erilaisille tavoille oppia ja osoittaa osaamista?
Erityinen tuki: Löytyykö tuki oikea-aikaisesti ja matalalla kynnyksellä?
Yhteisöllisyys: Millainen on oppilaitoksen ilmapiiri – tukeeko se kuulumisen tunnetta?
Inkluusio arjen tasolla
Inklusiivinen oppimisympäristö rakentuu moninaisuuden tunnustamisesta ja siitä, että erilaiset oppijat, myös lahjakkaat ja nopeasti etenevät opiskelijat, nähdään osana samaa yhteisöä. Se tarkoittaa pedagogista joustavuutta, saavutettavia tiloja ja materiaaleja, sekä sitä, että tuki on oikea-aikaista ja matalan kynnyksen periaatteella tarjottua. Yhtä tärkeää on yhteisöllisyys: se, että opiskelija kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, ja että hänen panoksensa on merkityksellinen.
Arjen tasolla inkluusio näkyy esimerkiksi siinä, miten opetusta suunnitellaan ja toteutetaan. Opettajat voivat jakaa vastuuta, kokeilla erilaisia tapoja osoittaa osaamista ja rakentaa oppimistehtäviä, jotka joustavat opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Oppimisympäristöjä voidaan tarkastella kriittisesti: ovatko ne fyysisesti, digitaalisesti ja sosiaalisesti saavutettavia? Pääseekö jokainen osallistumaan ilman ylimääräisiä ”kynnyksiä”? Onko oppilaitoksen ilmapiiri sellainen, että opiskelija uskaltaa pyytää apua ja kertoa tarpeistaan?
Inkluusio ei ole valmis tila, vaan jatkuva prosessi. Se vaatii rohkeutta tarkastella omia käytäntöjään ja halua oppia uutta. Samalla se on mahdollisuus rakentaa yhteisö, jossa hyvinvointi ja oppiminen vahvistuvat rinnakkain. Kun inkluusio otetaan tosissaan, se ei kuulu vain erityistä tukea tarvitseville, vaan se mahdollistaa kaikkien oppimismahdollisuudet.
Minna Seppälän väitöstilaisuus “Mahdollisuuksia kaikille: Inkluusio ammatillisessa koulutuksessa” perjantaina 29.5.26 klo 12.00 Tampereen yliopiston Väinö Linna –salissa. Viime viikkoina Minna Seppälä on puhunut inkluusiosta muun muassa Ylen uutisissa ja OAJ:n ja OKKA-säätiön webinaarissa.
TAMK on mukana kansallisessa INKLU-hankkeessa (INKLU -Kohti inklusiivista ammatillista koulutusta) 1.3.2024-31.8.2026. Hankkeessa kehitetään inklusiivista koulutusta ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien opiskelijoiden tarvitsemaa erityistä tukea opintojen aikana sekä tuetaan työllistymistä.
Teksti: Minna Seppälä ja Heli Antila
Blogiteksti perustuu Minna Seppälän väitöstutkimukseen sekä INKLU-hankkeessa tehtyihin havaintoihin.
Kommentit