Mikko aloitti työtehtävänsä TAOKissa korona-aikana

Taokin uusi työntekijä mikko turunen työpisteellään

Mikko Turunen aloitti lehtorin työtehtävät TAOKissa poikkeuksellisissa oloissa. Lue alta, miten Mikko on tilanteeseen suhtautunut.

Uusien työtehtävien aloittaminen etänä

Lähes neljännesvuosisadan ammattioppilaitoksessa vietetyn elämän jälkeen hain lehtorin paikkaa ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Onnekseni kävi niin, että sain paikan. Mielenkiintoiseksi asian on tehnyt se, että siirtyminen on tapahtunut Suomen historian haastavimman virusepidemian aikana. Olen siis vaihtanut työpaikkaa lähtemättä fyysisesti mihinkään. Ajattelin vaihtaa kotona työjakkaraa, että uuteen työhön siirtyminen tuntuisi edes jossain. Kotoa käsin aloitettu uusi työ on ollut sanalla sanoen surrealistista.

Apua on saatavilla

Onneksi jokainen etänä tapaamani tunilainen on ollut uskomattoman mukava ja avulias. Etänä pidetyt perehdyttämispalaverit ovat olleet erittäin hyödyllisiä ja näin uuden tulokkaan näkökulmasta suosittelen näiden jatkamista tulevaisuudessakin vaikka huhujen mukaan jonain päivänä palaamme myös konkreettisesti työpaikalle.

Teksti: Mikko Turunen, lehtori

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *