Kategoria: Erityisopetus

Seinäjoen ryhmämme tutustui Sedun toimintaan ja synnytykseen

Yksi TAOKin alueryhmistämme toimii Seinäjoella. Marraskuun alussa alueryhmä kävi tutustumassa Sedun toimintaan Seinäjoen Suupohjantien toimipisteessä. Vararehtori Hellevi Lassila esitteli Sedua ja TUVA-opettaja Mira Länsikallio kertoi TUVA-opinnoista. Päivän ohjelmaan kuului myös opiskelijoiden esityksiä omalta alaltaan. Pääsin mukaan seuraamaan lähipäivän kulkua.

Ammatilliseksi erkaksi – osa 4: Matti Lepistö

Tuli räiskyy nuotiossa. Laavussa Kuortaneella istuu tyytyväinen mies, joka on juuri valmistunut ammatilliseksi erityisopettajaksi TAOKista. Matti Lepistö ei ole kuvannut reflektointivideotaan sattumalta juuri kyseisessä laavussa. Samassa paikassa hän teki aikanaan työnhakuvideon. Se toi hänelle työpaikan Luovilta ja työ taas innosti hänet ammatillisten erityisopettajaopintojen pariin.

Sattuma johti innostavaan oppimiskokemukseen ja pedagogisiin keskusteluihin

Nuorten mielen hyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta julkinen keskustelu jää usein melko yleiselle tasolle. Jokaisen opettajan ja ohjaajan tulisi kuitenkin tahollaan miettiä, mitä asia juuri hänen työssään tarkoittaa. Mielihyvin duunissa -osaamismerkit tarjoavat tähän pohdintaan hyvän mahdollisuuden. Osaamismerkkiperheessä on tarjolla kaikkiaan kuusi merkkiä. Koontimerkin “Mielen hyvinvoinnin pedagoginen osaaja” saa, kun on suorittanut osaamismerkeistä neljä. 

Erityisopettajakoulutus kasvatti suosiotaan - TAMKin ammatillisiin opettajankoulutuksiin kaikkiaan yli tuhat hakijaa

Ammatilliset opettajankoulutukset kiinnostavat. Kaikkiin Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun hakukohteisiin tuli yhteensä 1066 hakemusta. Viime vuodesta suurin nousu oli ammatilliseen erityisopettajakoulutukseen hakeneiden määrässä. Ammatilliseen opettajankoulukseen jätettiin 690 ensisijaista hakemusta, opinto-ohjaajaksi saatiin 298 ensisijaista hakemusta, ja erityisopettajankoulutukseen ensisijaisia hakemuksia tuli 78.

Taidot elämään -ryhmäohjausta Winnovan TUVA-ryhmälle

Opettajaopiskelijalle on tarjolla erilaisia suunniteltuja malleja ja polkuja harjoitteluun. Malleissa ja poluissa on vaihtoehtoja opiskelijoille, jotka haluavat saada uusia pedagogisia näkökulmia opettajuutensa. Malleihin ja polkuihin osallistumisesta sovitaan opettajatuutorin kanssa. Yhteistyökumppanimallin harjoitteluvaihtoehdot tarjoavat opettajaopiskelijalle uudenlaisen näkökulman ammatillisen opettajan työhön sekä samalla vahvistaa opetus- ja ohjaamisosaamistaan että ammatillisen opettajan toimintaympäristöön ja mahdollisuuden laajentaa omia verkostojaan eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

TUVA-opettaja Tuula Savikko: ”Oma suunta ja tavoitteet tärkeintä opiskelussa”

- Opiskelusta saa eniten irti, kun löytää oman suuntansa ja asettaa tavoitteensa sen mukaan. Oppiakseen on oltava valmis tekemään töitä. Sanonkin usein TUVA-opiskelijoilleni, että saatte opiskelusta irti juuri niin paljon, kuin olette valmiita tekemään sen eteen, kertoo Tredussa TUVA-opettajana toimiva Tuula Savikko.

Erityisen äärellä 20.3.2024 - Yhdessä hyvillä mielin

Erityisen äärellä on vuosittain järjestettävä seminaari erityisen tuen asioista kiinnostuneille ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä kaikille muillekin teemasta kiinnostuneille. Tänä vuonna teemana on "Yhdessä hyvillä mielin". Päivän aikana kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja ja päästään keskustelemaan työpajoissa ajankohtaisista erityisen tuen asioista. Seminaari on maksuton, lounas omakustanteinen. Lämpimästi tervetuloa mukaan!