Täydennyskoulutuksesta apuja uuden opintojakson suunnitteluun

Kuvassa Jonna pitämässä esitystä.

Miltä kuulostaisi rakentaa uuden opintojakson runko yhdessä kollegan kanssa ohjatusti osana täydennyskoulutusta samalla uutta oppien? Tredun matkailu- ja liiketoiminnan opettaja Jonna Kuittinen tietää nyt, että se on mahdollista ja kannustaa muitakin samaan. Täydennyskoulutusten eduiksi hän listaa muun muassa seuraavat asiat: hyödyllinen, lyhyt koulutus, ei raskas, työn ohessa tehtävä, ilmainen.

  • Olin juuri hakenut ammatilliseen opettajankoulutukseen, kun huomasin TAOKin Facebook-sivuilla ilmoituksen Pedagogin digitystä -nimisestä täydennyskoulutuksesta. Se toteutettiin etänä ja oli lyhyt koulutus, joten päätin hakea mukaan, muistelee Jonna Kuittinen ensimmäistä tutustumistaan Opetushallituksen rahoittamiin ilmaisiin täydennyskoulutuksiin. 

Nyt noin vuotta myöhemmin hän muistelee suurella lämmöllä Matleena Laakson vetämää kurssia, jota hän kuvailee ”älyttömän hyväksi”. Koulutuksesta tarttui mukaan useita sellaisia digityökaluja, jotka auttavat ihan konkreettisesti opetuksessa. Myös valmiudet opettaa etänä ovat nyt aiempaa paremmat. 

Seuraavaksi käynnistyivät ammatillisen opettajan opinnot TAOKissa. Ne valmistuvat kevään aikana ja vahvistivat tunnetta omalla alalla olemisesta. Opintojen aikana tuli eteen toinenkin kiinnostava täydennyskoulutus XR uusien maailmojen avaajana, jota luotsasivat Matleena ja Ville Palkinen. 

Uusi täydennyskoulutus tuntui syventävältä jatko-osalta aiemmalle kurssille, mutta se oli samalla myös ammatillisesti varsin ajankohtainen. Tredussa on meneillään Matkailun perustutkinnon opetussuunnitelmauudistus. Syksyllä alkaa uusi opintojakso Virtuaaliopastuksen suunnittelu ja toteutus. Vaikkei täysin oudosta aiheesta olekaan kysymys, oltiin sen verran uuden edessä, että Jonna päätti ilmoittautua ja houkutteli myös oman tiiminsä kollegoita mukaan. Lopulta tredulaisia tuli mukaan myös liiketalouden puolelta, ammatillisesta ohjauksesta sekä muista toimipisteistä. 

  • Olikin aika hauskaa, että kun lähikerralla esiteltiin eTredun toimintaa ja me talon oma väki kokoonnuimme kuulemaan siitä TAMKiin, hän naurahtaa. 

Virtuaalimatkalla. Kuvassa näkyy valkokankaallalentokoneen siipi ja osallistujan käsi.

Kollegojen osallistuminen samaan täydennyskoulutukseen osoittautui kuitenkin erittäin tärkeäksi. Kun mukana oli useampi henkilö samasta tiimistä, päästiin koulutuksessa toteuttamaan käytännön työtehtäviä – ja saatiin niihin apua, tukea ja ideoita niin kurssin opettajilta kuin muilta osallistuiltakin. Jonna kuvaileekin täydennyskoulutusten merkitystä osuvasti: ”kun uhraa muutaman tunnin oppiakseen uutta, helpottuu oma työ myöhemmin useilla työtunneilla.”  

XR uusien maailmojen avaajana koostui yhdestä etätapaamisesta sekä kahdesta lähiopetuksena toteutetusta työpajakerrasta. Koulutuksen aikana tehtiin virtuaalimatkaa, hahmotettiin kirjainlyhenteiden VR, AR ja XR erot, tutustuttiin erilaisiin sovelluksiin ja tekoälyyn, 360-sisältöihin ja niiden luomiseen, Thing Linkiin sekä moniin jo käytännössä muissa oppilaitoksissa toteutettuihin kokemuksiin. 

Kurssilla tehty tuotosesimerkkikuva.

Monet jo tututkin asiat saivat uusia näkökulmia. Vaikka VR-laseja olikin käytetty jo aiemmin opetuksessa, avautui keskusteluiden myötä se, mitä kaikkea oikeasti voi simuloida VR-laseilla ja kuinka paljon aikaa ja rahaa säästetään, kun harjoittelussa ei vielä tarvita oikeita kalliita laitteita. Myös turvallisuusnäkökulma on opettelevan käyttäjän tilanteessa varsin olennainen. 

Myös haasteita käytiin läpi. Esimerkiksi VR-lasien osalta on huomattu niin pahoinvointia kuin pahaa mieltä pilalle menneistä meikeistäkin. Eri puolelta Suomea tulleiden opiskelijoiden kokemukset ja toteutukset toimivat hyvänä tukena. Hankkeissa julkisella rahalla valmisteltuja toteutuksia voidaan jopa jatkossa hyödyntää sellaisenaan omassa käytössä. Rikastavaa oli päästä keskustelemaan myös opintojaksolle osallistuneiden lukion, vapaan sivistystyön ja perusopetuksenkin opettajien kanssa sekä tutustua eri aloilla toteutettuihin käytäntöihin. 

  • Haastavimpienkaan täydennyskoulutustenkaan kanssa ei kannata miettiä sitä, etteikö osaisi. Hyvät kouluttajat osaavat huomioida osallistujien erilaisen osaamistason ja kysymyksille on aina sijaa. Parhaimmillaan saa henkilökohtaista täsmäohjausta. Aiempaa osaamista ei vaadita ja kaikki pääsevät hyvin mukaan. Uutta oppiessa tulee varmempi olo omasta opettajuudesta, hän vinkkaa. 

Kuvassa Jonna pitämässä esitystä.

Opettajaksi Jonna Kuittinen ajautui nimittäin aivan sattumalta. Sattuma oli kuitenkin varsin onnellinen, sillä hän toimii nyt toista vuotta matkailun ja liiketoiminnan tuntiopettajana Tredun Pyynikin toimipisteessä ja kokee opettajuuden vahvasti omakseen. 

Koulutukseltaan hän on tradenomi ja restonomi. Työurallaan hän on työskennellyt liikematkatoimistossa, juhlapalveluissa, ravintolan asiakaspalvelussa ja myynnissä sekä viimeksi hotellissa, jossa hänen vastuualueellaan oli muun muassa työssäoppijoiden ohjaus. Ilmoittaessaan yhteistyökumppaneilleen töidensä päättymisestä, häntä pyydettiin välittömästi sijaiseksi Treduun. 

  • Sitä ennen en ollut edes ajatellut opettajuutta, hän myöntää. 

Jatkossa hän uskoo kehittävänsä edelleen omaa osaamistaan täydennyskoulutusten avulla. 

Tällä hetkellä kiinnostavalta tuntuisi sellainen opintojakso, jossa keskityttäisiin siihen, kuinka saada digitaalisista sovelluksista tukea erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kanssa – tai ylipäätään vinkkejä opiskelijan haasteiden kampittamisen ja opetuksen eriytykseen. 

  

Teksti: Heli Antila 

Kuvat: Jonna Kuittisen arkisto

 

Tutustu myös:

Matleena Laakson blogitekstiin. https://www.matleenalaakso.fi/p/xr.html 

Ilmoittautuminen jo kahdeksanteen Pedagogin digitykseen on auki: https://lomake.tamk.fi/lomakkeet/35570/lomake.html

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *