– Aloitin työurani fysioterapeuttina. Aikuisiällä innostuin opiskelemaan kasvatustieteitä. Ammatillisen opettajankoulutuksen suoritin TAOKissa lukuvuonna 2014–2015 ja erityisopettajankouluksen 2019–2020. Valmistuttuani aloitin työt erityisopettajana, kertoo erityisopettajana Kiipulan valmentavassa koulutuksessa työskentelevä Mirja Peltonen.
Hän muistelee lämmöllä molempia opettajankoulutuksiaan. Monimuoto-opetus osoittautui aikuiselle oppijalle mielekkääksi työn ohella ja kouluttajan työtä tehnyt Peltonen pääsi molemmissa koulutuksissa hyödyntämään omaa aikaisempaa osaamistaan.
– Ehkä hieman yllätyinkin siitä, miten paljon saatoin hyödyntää omaa työtäni opiskeluissa, kehittää hankkeita ja peilata opittavia asioita omaan organisaatioon. Osaamisperustaisuudesta hyötyivät niin opinnot kuin oma työkin, hän kiittelee.
Opintojen aikana hän osallistui maahanmuuttajaprojektiin, jossa oli mukana eri oppilaitoksia ja sosiaalipuolen toimijoita. Yhteistyön myötä oma rooli erityisopiskelijan opintopolun etenemisessä ja arvioinnissa avautui aivan uudella tavalla. Kyse ei suinkaan ollut uudesta toimintamallista, vaan vanhan toiminnan vahvistamisesta. Asiakasta ohjatessa tulee pohdittua useita kysymyksiä, Miksi urapolku ei etene? Miten tästä lähdetään eteenpäin? Mitä yritän etsiä? Miksi meidän on hyvä olla tässä oppimisprosessissa mukana ja mikä on tehtävämme?
Erilaiset erkkaopeopiskelijat antavat paljon käytännön vinkkejä
Hyviä vinkkejä löytyi myös opiskelijakavereilta. Monet muut opettivat ammatillisissa oppilaitoksissa ja Mirja Peltonen muistaakin yllättyneensä siitä, kuinka paljon tuen tarvetta myös ammatilliselta puolelta löytyi, usein piilevänä. Erona erityisoppilaitokseen on se, että ensisijaisesti opiskelijat tulevat oppimaan ammattiin, eikä heidän tuen tarpeestaan ole oppilaitoksella välttämättä mitään tietoa. Näin liikkeelle lähdetään usein opinnot edellä. Erityisoppilaitokseen pääsevät puolestaan ainoastaan erityistä tukea tarvitsevat, jolloin tuen tarpeisiinkin kiinnitetään enemmän huomiota. Opettajilla on valmius kohdata opiskelija ja miettiä heti alusta hänen erityisen tuen tarpeita.
Hän kuvailee opiskelijan kokonaisvaltaisen kohtaamisen korostuvan erityisopettajan roolissa. Erityisoppilaitoksessa jokaisella opiskelijalla on moninaisia tuen tarpeita. Ne on tärkeitä tunnistaa, jotta opiskelijan opintopolkua voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Haasteiden taustalta löytyy myös erilaisia näkymättömiä koko elämään liittyviä taustatekijöitä, jotka vaikuttavat myös opiskeluun.
– Työni ei ole vain opettamista, vaan minulla on oltava valmiudet kohdata opiskelija, havainnoida ja arvioida hänen tilannettaan ja mahdollisuuksiaan. Työ on jatkuvaa tutkailua, seuraamista, toimintaa ja kirjaamista. Pelkkä tieto ei riitä, vaan myös keinovalikoima on tärkeä. Silti opettajana kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, Peltonen kertoo.
Hän korostaa opiskelijan tuntemisen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen merkitystä. Tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa, läheinen kontakti ei synny yhdellä tapaamisella. Haastavaksi tavoitteiden saavuttamisen saattavat tehdä myös muuttuvat elämäntilanteet. Taustalta löytyvät haasteet eivät saa nousta pääosaan, mutta niiden yhteys opiskeluun on syytä ymmärtää.
Mirja Peltosen opiskelijat ovat pääasiassa aikuisia maahanmuuttajia, joiden elämään monenlaiset taustatekijät ovat vaikuttaneet. Jotta tavoitteet olisi mahdollista saavuttaa ja opiskelu voisi sujua jouhevasti, tulisi opiskelun esteitä pyrkiä raivaamaan pois. Valmentavassa koulutuksessa tavoitellaan ammatillisen koulutuksen oppimistaitoja ja oman ammatillisen uran selkeyttämistä. Jokaiselle pyritän löytämään yksilöllinen opiskelupolku.
Koulutus on työelämälähtöistä, työpaikalla tapahtuvaa, käytännönläheistä ja räätälöityä. Tavoitteena on tutkinnon suorittaminen, mutta kaikilla opiskelijoilla eivät aina valmiudet ihan koko tutkintoon asti riitä.
Tukea positiivisen kautta
Mirja Peltonen on huomannut positiivisen kautta etenemisen tuovan parhaita tuloksia. Kannustaminen, vahvuuksien huomioiminen ja kiittäminen jo pienistäkin onnistumisista motivoi opiskelijaa. Ne asiat, mitkä opettajalle saattavat näyttäytyä pieninä, voivat opiskelijalle itselleen näyttäytyä todella suurina. Positiivista kommentoitavaa tulisi löytää joka päivä aina uudestaan.
– Työ on hidasta. Tavoitteita ei saa ajatella vain suorituksina. Jokainen oppii omalla tavallaan ja jokaisen oppiminen vaatii oman aikansa. Aloitan tunnistamalla opiskelijan nykytilan ja mietimme, minne hän pystyy opiskelujensa aikana kehittymään. Tavoitteiden on oltava realistisia; ei tavoittamattomissa, mutta ei myöskään liian matalalla, Peltonen kertoo.
Tärkeää on myös kuulla opiskelijan omia tavoitteita ja odotuksia. Jos ne ovat ylimitoitettuja, opettaja voi auttaa etsimään realistisempaa opintopolkua: jos tekisit ensin tämän. Erilaisia tavoitteita ja vaihtoehtoja voidaan etsiä yhdessä, mutta mitään ei saa tuomita mahdottomaksi. Haastavatkin unelmat voivat jonain päivänä toteutua, mutta matka niitä kohden voi olla pitkä.
– Oppiminen etenee kiinnostavasti sykleissä. Joskus puoleen vuoteen ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään, ja sitten uusia oivalluksia seuraakin yksi toisensa jälkeen. Oppiminen ja muutos tapahtuvat aina opiskelijassa. Hän on se, jonka täytyy oivaltaa, Peltonen painottaa.
Erityisopettajankoulutusta hän voisi suositella kaikille. Opinnoista löytyi paljon kiinnostavia ja opettavaisia asioita. Tiimityöskentely oli antoisaa, sillä pienissä tiimeissä pystyi peilaamaan omaa opettajuuttaan toiseen opettajaan. Antoisaa olivat myös erilaiset opettajapersoonat. Luottamus ryhmään, tiimityöskentelyn oppiminen sekä toisen näkökulman ja osaamisen hyödyntäminen kasvattivat omaa opettajuutta. Muilta sai paljon käytännön vinkkejä ja ideoita omaan työhönsä ja myös omaa aiempaa toimintaansa oppi kyseenalaistamaan ja kehittämään.
– Ehdottomasti opinnot syvensivät hakijan taitoa tunnistaa ja kohdata asiakasta. Myös opiskelijan kokonaisvaltainen opintopolun tukeminen vahvistui, samoin HOKS-polku ja sen syvempi ymmärtäminen. Parhaimmillaanhan HOKS on opiskelijan ja opettajan yhteinen kehittämistyökalu. opettajalle se on myös oikeudellinen turva, kun oma työ näkyy HOKSissa.
Kiipula on erityisoppilaitos. Sen koulutus- ja kuntoutustoimintaa ylläpitää Kiipulasäätiö. Mirja Peltonen on työskennellyt Kiipulassa lähes 15 vuotta, ensin opiskeluhuollossa, sitten kouluttajana ja hanketyössä ja nykyisin erityisopettajana.
Teksti: Heli Antila
Kommentit