Alun pitäen hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1991 ja myöhemmin tekniikan lisensiaatiksi TTKK:lla. Koulutusalana oli sähkövoimatekniikka.
– Diplomityön yhteydessä ohitin tarjouksen, joka olisi luultavasti johtanut urani sähkölaitosalalle. Tein tuon valinnan sydämellä. Myöhemmin täydensin opintojani matematiikan syventävillä opinnoilla Tampereen yliopistossa. Aloitin sähkövoimatekniikan tuntiopettajana Tampereen tekussa 1992. Opetin paljon teoreettista sähkötekniikkaa ja sen ohella sähkövoimatekniikan kursseja sekä ohjasin sähkölabroja.
Opettajaopinnot Seppo Janhonen suoritti kahdessa vaiheessa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Sekä opettajana toimiminen että opettajankoulutus vahvistivat ajatusta opettajuudesta.
– TAMKin entinen pääopo Anne Mustonen joskus sanoi, että TAMK on siitä hyvä työpaikka, että siellä voi vaihtaa työpaikkaa vaihtamatta työpaikkaa. Isossa talossa on tarjolla monenlaisia tehtäviä.
Vuonna 2005 tulikin yllättäen kutsu TAOKiin ryhmänopettajaksi. Edellinen ryhmänopettaja oli hoitanut ohjausta ensimmäisen vuoden ajan. Opinnot kestivät useimmilla kaksi vuotta, joten Seppo sai vetää ryhmää vielä seuraavan lukuvuoden ajan; sopiva haaste uudessa tehtävässä.
– Parasta on ollut opettajaopiskelijoiden kohtaaminen ja sen kokeminen, että on saanut olla opettajaopiskelijalle tukena hänen opettajuutensa kasvussa. Lisäksi työ on varsin mielenkiintoista oman ajattelun kehittymisen kannalta. Asiat ovat niin monimutkaisia, että ne haastavat monin tavoin.
Miten työtehtävät ovat muuttuneet vuosien varrella?
Joulukuun alussa eläköityvä Seppo Janhonen ehti toimia TAMKissa sähkötekniikan opettajana 25 vuotta ja ammatillisen opettajankoulutuksen opettajana yli 17 vuotta. Nämä tehtävät ovat menneet limittäin. Roolit ovat täydentäneet toisiaan ja antaneet perspektiiviä oppimiseen ja opettamiseen. Sähkötekniikan rinnalla hän opetti viitisen vuotta myös tekniikan matematiikkaa sekä toimi muutaman vuoden sähkö- ja tietotekniikan koulutusohjelmien opinto-ohjaajana.
Hän toimi lähes kymmenen vuotta ammatillisen opettajankoulutuksen vastuuopettajana ja mm. toimi muutaman vuoden TAOKin edustajana TAMKin laaturyhmässä.
– Olin ajamassa Peppi-järjestelmää sisään TAOKissa. Koin myös palkitsevana, kun sain olla uusien kollegoiden tukena heidän astuessaan opettajankouluttajan tehtävään. Opettavainen kokemus oli toimia ensin opettajakoulutusjohtajan sekä myöhemmin kahden koulutuspäällikön ”oikeana kätenä”.
Opettajankoulutuskin on ehtinyt muuttua moneen otteeseen vuosien saatossa. Sitä kuvattiin aiemman opetussuunnitelman aikana tehtäväperustaiseksi. Pedagogisena mallina oli tutkiva oppiminen ja sen ytimessä esim. merkityksellisen oppimisen sekä ohjaavan opettajuuden etsiminen. Useamman vuoden pohjana on nyt ollut osaamisperustainen opetussuunnitelma.
– Sen käyttöönottoa vierastin. Itselleni tyypillisen kriittisen keskustelun ja käytännön kokemuksen myötä aloin aika pian huomata, että haaste ei ole niinkään osaamisperustaisuus vaan tapa, jolla sillä toteutetaan.
Aiemmin koulutus toteutettiin ryhmänopettajavetoisesti. Ryhmänopettaja vastasi ohjaamisesta noin 45 op:n osuudesta. Mallin ja toteutustavan vahvuus oli selkeä vastuunjako sekä toteutustapa pääosin lähiopetuksena. Haasteeksi koettiin ohjauksen tasalaatuisuuden puute eri ryhmissä.
Sittemmin siirryttiin nykyiseen tiimiopettajuusmalliin. Opettajatuutori (lähin vastine entiselle ryhmänopettajalle) ohjaa opintoja 15 op:n osalta, ja muusta ohjauksesta vastaavat opettajatiimit. Kuhunkin tiimiin kuuluu noin 4-5 opettajaa. Kun ennen tavoiteltiin tasalaatuisuutta yksittäisten ryhmänopettajien kesken, nyt sama tavoite koskee opettajatiimien välistä tasoa.
Eläkepäivinään hänellä on tarkoitus panostaa enemmän seurakunnan vapaaehtoistyöhön.
– Olen kauan aikaa saanut kokea evankeliumin voiman elämässäni, ja se antaa tarkoituksen ja tulevaisuudentoivon kuohuvan maailman keskellä. Sen pohjalta myöskään oppiminen ei ole pelkästään elinikäistä, vaan se on ikuista.
Aikaa löytynee enemmän myös lukemiselle ja kirjoittamiselle. Vireillä on pedagogista kehittämistä, pienimuotoista sovellusten kehittelyä sekä kuntoilua ja avantouintia. Ja tietysti kiikkustuolissa lämpöistä muistelua menneiltä vuosilta.
Millaisia terveisiä haluat lähettää ammatillisille opettajaopiskelijoille ja kollegoille?
”Toivon, että opettajaopiskelija käyttää tilaisuuden tehokkaasti hyväksi oman opettajuutensa kehittämiseen. Opettajankoulutus on ainutlaatuinen mahdollisuus määrätietoisesti etsiä pedagogiikan rakennusaineksia.
Eräs tiimikollega lausui oivaltavasti, että meidän tulisi yhdessä tunnistaa se tavoite, jota kohti olemme etenemässä. Ammatillisen opettajankoulutuksemme opetussuunnitelma mahdollistaa paljon, mutta ehkä vielä pitäisi tarkentaa tapoja, joilla sitä on hyvä tulkita ja soveltaa. Selkeät arviointikriteerit auttavat tässä.
Olen hyvin kiitollinen kuluneista vuosista. Olen saanut työskennellä pitkään hienossa porukassa ja äärimmäisen mielenkiintoisten tehtävien parissa, sekä tutkintokoulutuksessa että opettajankoulutuksessa.”
Teksti: Heli Antila, kuva: Seppo Janhosen arkisto.
Kommentit