Porin taokkilaiset kokoontuivat luokkakokoukseen

Luokkakokoukseen osallistuneet pöydän ääressä, seitsemän henkilöä.

TAOKin Porin toteutusryhmäläiset päättivät pitää "luokkakokouksen" vuoden 2018 valmistumisen jälkeen. Mitä heille nyt kuuluu ja millaisin ajatuksin he muistelevat opiskeluaikojaan?

Ryhmäkuva valmistuneista opiskelijoista.
Porin toteutusryhmän valmistumisjuhlat vuonna 2018.

”Tilanteet muuttuvat.”

”Olen aina avoin uudelle.”

”Opeopinnot olivat hyödyllisiä – ilman pätevyyttä ei ole tulevaisuutta.”

”Ollaan saatu olla läsnä, lähiopetuksessa tutustuu ryhmän ihan eri tavoin.”

Muun muassa tämäntyyppisiä ajatuksia kuului TAOKin Porin vuonna 2018 valmistuneen ryhmän ensimmäisessä luokkakokouksessa. Mukana olivat Piia, Markus, Päivi, Minna, Jenni, Laura ja tietenkin Kosti.

Tapaamisessa muisteltiin opiskeluaikoja ja käytiin läpi urapolkuja. Osa lähti aikanaan ammatillisiin opettajaopintoihin ilman opettajataustaa, mutta nyt kaikki työskentelevät enemmän tai vähemmän pedagogisissa tehtävissä oppilaitosympäristöissä.

Toisin kuin 2018 ajateltiin, työssä on nykyisin paljon myös etätyöskentelyä. Tyytyväisiä luokkakokoukseen kokoontuneet tuntuvat kuitenkin olevan siitä, että he itse saivat aikanaan opiskella lähiopetuksessa.

  • Miettikää nyt vaikka tehtävänantoa. Neljän henkilön tiimissä saatoimme ymmärtää kaikki sen eri tavoin ja saimme hedelmällisen keskustelun aikaan jo siitä, miten erilaiset näkökulmat rikastavat- Oli opettavaa oivaltaa se, että saman asian voi oikeasti ymmärtää eri tavoin, tapaamisessa muisteltiin.

Kolme opiskelijaa pöydän ääressä.

Opeopintojen jälkeen on tapahtunut paljon. Työpaikat ovat vaihtuneet, työtehtävät vakiintuneet pätevöitymisen myötä, on tullut päällikkyyksiä ja uusia opintoja. Ryhmän opiskelijat ovat kouluttautuneet muun muassa näyttötutkintomestariksi, ammatilliseksi opinto-ohjaajaksi, hyvinvointivalmentajaksi sekä tehneet erityispedagogiikan opintoja.

Haku ammatillisiin opettajaopintoihin oli osalle sattumaa, toisille toive alanvaihdosta, pedagogisen osaamisen tuomista yrityselämään tai pätevyyden hakemista. Opeopintojen myötä avautui mahdollisuus tutustua moniin erilaisiin kouluihin ja oppimisympäristöihin. Kun näki, mitä kaikkea on tarjolla, helpottui myös oman paikan etsiminen. Erityisen hyödyllistä oli kokea harjoittelun kautta muutakin kuin oman työpaikan arkea.

Teksti: Heli Antila, Kosti Nivalainen

Kuvat: Kosti Nivalainen

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *