Artikkelit vuodelta 2025

Winnovatiivisella työelämäjaksolla -What a Feeling!

Ammatillisten opettajankouluttajien yhteydet omaan työelämäänsä, ammatillisiin oppilaitoksiin ovat elintärkeitä niin tulevien ammatillisten opettajien kouluttamisen kuin täydennyskouluttamisenkin kannalta, samoin suuressa merkityksessä olevan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnankin kannalta. Itse sain mahdollisuuden viettää marraskuisen viikon WinNovan kehittämis- ja kansainvälisyyspalveluissa.

Uudistuva teknologia haastaa tulevia opettajia - näkyy muutoksena TAOKin OPSissa

Viimeaikainen ammatillisen opettajan toimijuuteen, osaamiseen ja identiteettiin liittyvä tutkimus korostaa vahvaa menetelmäosaamista ammatillisen opettajan työn perustana. Arjen oppimistilanteissa onnistuminen ylläpitää työhyvinvointia, motivaatiota ja positiivista ammatillista opettajaidentiteettiä, joten sen takia on tärkeä panostaa menetelmäosaamiseen sekä kasvokkaisissa oppijoiden kohtaamisissa että digitaalisissa ympäristöissä tekoälyn aikakaudella.

Päiväni TAOKissa: Kirsi

Päiväni TAOKissa -juttusarja tuo näkyväksi meillä tehtävää työtä ja opiskelua. Vaihtuvat kirjoittajat kertovat omasta päivästään. Kirjoittajat ovat TAOKin työntekijöitä, opiskelijoita tai yhteistyökumppaneita. Omasta päivästään kertoo TAMK Ammatillisen opettajankoulutuksen lehtori Kirsi Purhonen.

Ammatillinen koulutus elää ajassa, yhteyttä toisiin tarvitaan

Valtakunnallinen ammatillisen koulutuksen seminaari (VAKS2025) järjestettiin ammatillisen koulutuksen järjestäjien johdolle, luottamushenkilöille ja keskeisille sidosryhmille Vantaalla 4.–5.11.2025. Seminaarin järjestivät opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Vantaan ammattiopisto Varia. Tähän TAOK-blogiin on kasattu havaintoja seminaarista ammatillisen opettajankoulutuksen kiikareilla tarkasteltuna, varsin ajankohtaisten teemojen parista.

Seinäjoen ryhmämme tutustui Sedun toimintaan ja synnytykseen

Yksi TAOKin alueryhmistämme toimii Seinäjoella. Marraskuun alussa alueryhmä kävi tutustumassa Sedun toimintaan Seinäjoen Suupohjantien toimipisteessä. Vararehtori Hellevi Lassila esitteli Sedua ja TUVA-opettaja Mira Länsikallio kertoi TUVA-opinnoista. Päivän ohjelmaan kuului myös opiskelijoiden esityksiä omalta alaltaan. Pääsin mukaan seuraamaan lähipäivän kulkua.

Ammatilliseksi erkaksi – osa 4: Matti Lepistö

Tuli räiskyy nuotiossa. Laavussa Kuortaneella istuu tyytyväinen mies, joka on juuri valmistunut ammatilliseksi erityisopettajaksi TAOKista. Matti Lepistö ei ole kuvannut reflektointivideotaan sattumalta juuri kyseisessä laavussa. Samassa paikassa hän teki aikanaan työnhakuvideon. Se toi hänelle työpaikan Luovilta ja työ taas innosti hänet ammatillisten erityisopettajaopintojen pariin.

Päiväni TAOKissa: Annukka

Päiväni TAOKissa -juttusarja tuo näkyväksi meillä tehtävää työtä ja opiskelua. Vaihtuvat kirjoittajat kertovat omasta päivästään. Kirjoittajat ovat TAOKin työntekijöitä, opiskelijoita tai yhteistyökumppaneita. Omasta päivästään kertoo TAMK Ammatillisen opettajankoulutuksen lehtori Annukka Tapani.

Tutkimusperustaiset pedagogiset kokeilut kiinnostavat Mika Alhonkoskea

Tämän syksyn uusi kasvo, Mika Alhonkoski, aloitti syksyllä TAOKissa päätoimisena opettajana. Ensimmäisten viikkojen jälkeen päätös hakeutua ammatillisen opettajankoulutukseen pariin tuntuu oikealta. Hän kertoo TAMKilaisten ottaneen hänet ystävällisesti vastaan ja kuvailee TAOKissa saamaansa perehdytystä laadukkaaksi ja parhaaksi perehdytyskokemuksekseen.