Helmikuun kuulumisia

Ammatillisen opettajakoulutuksen opintojaksoja avoimen tarjontaan

TAOKin ammatillisen opettajankoulutuksen opintojaksoja voi tänä vuonna suorittaa myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Opinnot sopivat opetustehtävissä työskenteleville, mutta niistä on hyötyä myös koulutusorganisaatioiden ulkopuolella työskenteleville ja uutta uraa suunnitteleville. 

https://blogs.tuni.fi/taokblogi/teema1/ammatillisen-opettajankoulutuksen-opintojaksoja-avoimen-tarjontaan/ 

 

Taidot elämään -toiminta tarjoaa kiinnostavia harjoittelupaikkoja 

TAOKin opettajaopiskelijoilla on mahdollisuus toimia VALMA-opiskelijoiden opetusryhmissä nuorten tukijoina ja ohjaajina toimien yhteistyössä VALMA-ryhmän opettajien kanssa. Ennen ohjaamista ja opetusta järjestetään Lasten ja nuorten säätiön coach-koulutus, jossa syvennytään nuorten tulevaisuususkon vahvistamiseen toiminnallisesti sekä suunnitellaan opetus- ja ohjauskertoja VALMA-ryhmissä. Toiminta on osa Lasten ja nuorten säätiön Taidot elämään toimintaa. Opetus ja ohjaaminen voi olla esimerkiksi opiskelu- tai työpaikan löytämiseen ja voi tarvittaessa olla myös henkilökohtaisempaa ohjausta ja pohdiskelua. 

https://yle.fi/uutiset/3-11747430 

https://areena.yle.fi/1-50662853?seek=258 

 

Tukea urapolulleartikkelikokoelma ilmestynyt 

Tasa-arvoinen kohtaaminen ja saavutettavuus on taattava kaikille opiskelijoille tulevaisuudessa niin koulutuksessa kuin työelämässäkin. Jotta tavoitteista tulee arkea, tarvitaan ajattelun, toimintatapojen ja ehkä myös toimintakulttuurin muutoksia monella tasolla. Yksittäisen opiskelijan tulee tunnistaa vahvuutensa ja rajoitteensa, ohjausta tekevän henkilöstön tulee tuntea laajasti koulutuksen ja työelämän mahdollisuuksia, koulutuksen tuottajan toiminnan ja rakenteiden tulee mahdollistaa tasa-arvoinen ja saavutettava koulutus, ja työelämätoimijoidenkin on syytä pohtia työvoiman diversiteettiä. Näistä lähtökohdista rakentui vuodenvaihteessa päättyneessä Tuura-hankkeessa toteutettu Tukea urapolulle -julkaisu 

Tietoa hankkeesta: https://projects.tuni.fi/tukea-urapolulle/ 

 

Opettajien täydennyskoulutuksia nyt haussa 

Opettajille ja ohjaajille tarkoitettavia täydennyskoulutuksia on nyt haussa muun muassa oppilaitosturvallisuuteen sekä maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden opintojen tukeen liittyen. Lue lisää TAOKin haussa olevista täydennyskoulutuksista täältä: 

https://blogs.tuni.fi/taokblogi/opettajankoulutus/taydennyskoulutuksia-opettajille-on-nyt-haussa/ 

Kommentit

Hei, mitä kursseja kannattaisi avoimessa opiskella kun tähtää ammatillisen opettajan koulutukseen? Milloin haettavissa? Olen nytkin hakenut ko. koulutukseen mutta vaikealta tuntuu päästä opiskelemaan. Ystävällisesti,
Heli Lehtimäki

Heli Lehtimäki

4.2.2021 15:45

Kasvatustieteellisistä perusopinnoista saat 10 hakupistettä. Ne voivat olla joko yliopistossa (25 op) tai esimerkiksi meidän avoimessa ammattikorkeakoulussa (10 op) suoritetut. Meillä ne ovat seuraavan kerran tarjolla kesällä 2021.

Myös muusta täydennyskoulutuksesta saat hakupisteitä, maksimissaan 4 pistettä. Tarkat valintaperusteet tämän vuoden osalta löydät Opintopolusta: https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.23345487773.

Kannattaa seurailla sivujamme ja some-kanaviamme, ilmoittelemme niissä heti kun muu avoimen tarjontamme varmistuu!

TAOK

5.2.2021 11:51

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *