Osallistujat valtavan innostuneita
Hankkeeseen osallistui noin 20 henkilöä Suomesta ja Ruotsista sekä 40 henkilöä Latviasta. Jokainen osallistuja sai kehittää liikeideaansa valmentajien kanssa samalla, kun saimme koulutusta mm. palvelumuotoilusta, some-markkinoinnista ja verotuksesta. Osallistujat eri maista tapasivat toisensa kolme kertaa, kerran joka maassa. Tapahtumissa oli valtavan hauskaa, kun kehitimme toistemme liikeideoita, joita oli maataloustuotteista hi-tec-konsultointiin. Suomen ryhmä tapasi toki useammin, ja meistä muotoutui kiinteä porukka, joka oli erittäin sitoutunut hankkeeseen ja laittoi valmentajatkin koville useaan kertaan. Monella oli ennestään yrittäjätaustaa tai pitkä kokemus liikkeenjohdosta, mutta mukana oli myös ensiaskeleitaan yrittäjinä ottavia. Hanke on nyt loppukaronkkaa vaille valmis; loppuseminaari pidetään Riiassa 28.5.2025 ja siellä esitellään parhaimmat liikeideat kustakin maasta.
Mitä ex-opettaja siellä teki?
Olen kolmatta vuotta eläkkeellä TAMKista, markkinoinnin lehtorin toimesta. Lähdin mukaan entisten kollegojeni houkuttelemana, mutta oli meillä myös ajatus liikeideaksi. Se on oikeastaan Silver Economya parhaimmillaan, ensinnäkin sen vuoksi, että voisimme jatkaa sen avulla työuriamme, mutta myös siksi, että kohderyhmänä ovat eläkkeellejäämisvaiheessa olevat. Eläkkeelle jääminen on yksi elämän suuria taitekohtia ja monelle se voi olla myös kriisi. Omastakin kokemuksesta tiedän, että elämän kokeminen merkitykselliseksi eläkkeellä voi olla vaikeaa, koska työhön liittyvä tarpeellisuuden tunne häviää, samoin kuin työhön liittyvät sosiaaliset kontaktit.
Selvitimme tilastoista, että varsin suuri osa eläkkeelle jäävistä haluaisi jatkaa työelämässä, mutta eri tavalla kuin ennen. Työtä haluttaisiin tehdä vähemmän, ja työn ja vapaa-ajan pitäisi olla tasapainossa, jotta eläkepäivistä voisi myös nauttia.
Syntyi Elämäsi valmennus
Service design -menetelmällä kehitimme ystäväni kanssa valmennuspalvelun, joka sai nimekseen 60+ Elämäsi valmennus. Siinä valmennettava kehittää avullamme ”kolmannen elämän” suunnitelman, joka perustuu asioihin, joita hän elämässään eniten arvostaa. Valmennuksesta tekee erityisen se, että siinä käytämme Reiss Motivation Profile® -työkalua, jolla kartoitamme valmennettavan yksilölliset motivaatiotekijät. Meillä molemmilla on pitkän kokemuksen tuomaa osaamista tästä työkalusta.
Järjestimme pilottiryhmän, jossa oli kolme vielä työelämässä olevaa ja kolme eläkeläistä. Valmennus sai ryhmäläisiltä erittäin positiivista palautetta ja saimme myös runsaasti kehitysehdotuksia. Aiomme tarjota toukokuun alusta lähtien valmennuksia sekä ryhmille että yksilöllisesti. Toivomme pääsevämme myös osaksi yritysten eläkevalmennusohjelmia. Mutta aluksi esittelemme liikeideamme hankkeen loppuseminaarissa Riiassa. Erityinen kiitos loistaville valmentajillemme TAMKissa.


Teksti: Tuula Andersson, lehtori evp. liiketalous, International Business
Kuvat: Heini Pääkkönen / Tuula Andersson
Linkki Silver Entrepreneurs -hankkeeseen: https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/silver-entrepreneurs-entrepreneurship-simulation-program-silver-economy-central-baltic Linkki Interreg Central Balticin hankesivuille https://centralbaltic.eu/project/silver-entrepreneurs/
Kommentit