27.2.2023 TAMKin alumnien ja sosionomiopiskelijoiden työ Tarton lasten turvakodin hyväksi kantaa hedelmää Tampereen sosiaalialan oppilaitos aloitti yhteistyön virolaisen Tarton lasten turvakodin kanssa 1990-luvun alkupuolella. Lapset elämänsä valtiaiksi -projektin nimissä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun (PIRAMK) ja sittemmin TAMKin sosiaalialan opiskelijamme ja opettajamme ovat jatkaneet ruohonjuuritason kanssakäymistä. Alun filantrooppinen auttamistyö on vuosien myötä vaihtunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin ja opiskelijoiden oppimisprosessin tukemiseen autenttisissa oppimisympäristöissä. Alumni Koulutus
23.11.2022 ”Oli eeppistä opiskella Suomessa!” kertoo Software Engineering -tutkinto-ohjelman alumni Software Engineering -tutkinto-ohjelman käynnistäminen on hyvä esimerkki Teollisuusteknologia-yksikön reagointikyvystä. Syksyllä 2017 teimme TAMKissa esityksen englanninkielisen tutkinto-ohjelman käynnistämisestä. Elokuussa 2018 aloitti ensimmäinen opiskelijaryhmä. Ripeää kehitystyötämme helpotti se, että yritysten osaamistarpeita oli kartoitettu ja tätä tietoa oli käytettävissä täysin uuden Software Engineering -tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman tekemisessä. Alumni Kansainvälisyys Opiskelu