17.5.2023 Yhteisoppimisella helpotetaan yhteistyötä hoitotyössä työelämään siirryttäessä Veto- ja pitovoimaa kotihoitoon -hanke päättyi maaliskuussa 2023. 3-vuotinen ESR-hanke toteutettiin monialaisena yhteistyönä. Siihen osallistui eri alojen opiskelijoita ja kotihoidon työntekijöitä. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli lisätä kotihoidon vetovoimaisuutta ja tukea opiskelijoiden siirtymistä kotihoidon työhön. Hanketoiminta Opetus Opiskelu Työelämä
11.5.2023 Kylmässä piilee vaara! Kylmässä työskentelyn vaaroista ja haitoista hoitotyössä puhutaan vähän tai ei ollenkaan. Niihin pitäisi työsuojelussa puuttua enemmän. Osaatko varautua kylmän vaaroihin ja vaatia samaa työnantajalta? Opiskelu Työelämä
9.5.2023 Digitalisaatiota opettamassa – ja oppimassa Digitalisaatiolla tarkoitetaan tietotekniikan ja erilaisten sähköisten sovellusten yleistymistä arkielämässä: niin työssä, opiskelussa, harrastuksissa kuin yksityiselämässä. Digitalisaatiokehityksen katsotaan toden teolla alkaneen 1980-luvulla, kun tietokoneet ja moodeemit alkoivat tulla koteihin – joskin tietokone keksittiin jo toisessa maailmansodassa. Internetin ja tekoälyn esiasteet ilmaantuivat 1960-luvulla kylmän sodan ja avaruuskilvan tiimoilta. Henkilöstö Opetus Työelämä
5.4.2023 Mikä on korkeakoulujen rooli lääkinnällisten laitteiden osaamisen lisäämisessä? Lääkinnällisiin laitteisiin liittyvä uudistunut lainsäädäntö aiheuttaa muutoksia sosiaali- ja terveysalan vastuisiin ja toimintoihin. Myös korkeakoulujen tulisi vastata näihin muuttuviin tarpeisiin ajantasaisella koulutuksella. Meitä Tampereen ammattikorkeakoulun Virtual Platform for Medical Device Training (VPMDT) -hankkeessa kiinnostaa asia, koska hankkeen avulla pyrimme lisäämään lääkinnällisiin laitteisiin liittyvää turvallisuutta virtuaalisen oppimisympäristön ja XR-teknologioiden keinoin. Koulutus Tutkimus Työelämä
30.3.2023 Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaminen näkyväksi digitaalisin osaamismerkein Kuinka tuodaan kiertotalousosaaminen entistä näkyvämmäksi? Kuinka saadaan koulutuksen hyödyt aidosti osaksi ammatillisen osaamisen portfoliota? Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaja -koulutuksessa (PAKE) lähdimme pohtimaan tätä dilemmaa osallistujien ja koulutuksen laadunvarmistuksen näkökulmasta. Huomioimme erityisesti innovatiivisuuden, tehokkuuden ja digitalisoituvan työelämän tarpeet. Koulutus Työelämä
7.2.2023 Parempaa tuottavuutta ja työhyvinvointia TKI-yhteistyöllä TAMKin kanssa EU:n ohjelmakaudella 2014–2020 Tampereen ammattikorkeakoulu toteutti 13 ESR-hanketta, jotka kohdistuivat Suomen rakennerahasto-ohjelman ”Kestävää kasvua ja työtä” erityistavoitteeseen 7.1 ”Tuottavuus ja työhyvinvoinnin parantaminen”. Näiden hankkeiden kautta TAMK ja yhteistyökumppanit saivat 6 782 61 euroa ulkoista rahoitusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI) -toimintaan. Hanketoiminta Tutkimus Työelämä Vaikuttavuus
3.2.2023 Saako (työ)elämässä höntsäillä? Toimitimme yhdessä vuonna 2020 Ammattikasvatuksen aikakauskirjan teemanumeroa. Toimitustyön yhteydessä tutustuimme Höntsä – Silta eteenpäin! -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena oli tukea 16–25-vuotiaiden nuorten sosiaalista vahvistamista tarjoamalla yhdenvertaista harrastustoimintaa. Henkilöstö Työelämä
13.12.2022 Kasvisruoka on tulevaisuuden ruokaa Ilmastonmuutos ja luontokato huolestuttavat monia, ja sen myötä erilaiset kasvisruokavaliot ovat yleistyneet. Jokapäiväisiin valintoihin vaikuttavat eettiset periaatteet, eläinten oikeudet sekä terveydelliset syyt. Yhä useampi haluaa syödä kasvispanotteisemmin, myös ihmiset, joilla on erityisruokavalioita. Opiskelu Työelämä
12.12.2022 Nuotti-valmennus auttaa, kun nuoren arkisävel on hukassa Kun nuoren aikuisen toimintakyky on heikentynyt, se voi estää ja rajoittaa tulevaisuuden suunnittelua ja estää häntä jatkamasta opintojaan. Tällöin kannattaa hakeutua Nuotti-valmennukseen, jossa annetaan matalan kynnyksen nuoren ammatillista kuntoutusta ilman lääkärinlausuntoa. Valmennuksen tavoitteena on saada hänet kiinnostumaan elämäntilanteestaan, taidoistaan, vahvuuksistaan ja tulevaisuuden suunnittelusta sekä opiskeluun tai työelämään suuntautumisesta. Opetus Työelämä
12.12.2022 Työelämä tarvitsee jokaisen opiskelijan valmiiksi insinööriksi Opiskelijoilla ja opetuksen järjestäjillä on yhteinen huoli: kuinka varmistetaan opiskelijoiden oppiminen, opinnoissa eteneminen sekä hyvinvointi TAMKissa? Konetekniikan ja autotekniikan yhteisen konekerhon opiskelijaedustajat kokoontuivat tutkinto-ohjelmien opetuksen järjestelyistä vastaavien kanssa yhdessä ratkomaan opiskelijoiden kokemia haasteita, jotka liittyvät muun muassa tasa-arvokysymykseen ja pedagogisiin ratkaisuihin. Opetus Opiskelu Työelämä
24.11.2022 Unelmatyöstä eläkkeelle Olen nyt ollut eläkkeellä toimestani ammatillisen opettajankoulutuksen yliopettajana puolitoista vuotta. Kerron tässä muutamia asioita kokemusasiantuntijana teille, jotka nyt olette jäämässä eläkkeelle tai vasta suunnittelette eläköitymistä. Pohdin myös, miten TAMK työnantajana voisi tukea henkilökuntaa tässäkin vaiheessa. Hyöty voisi olla molemminpuolinen. Henkilöstö Työelämä
22.11.2022 Virtuaalimatkailusta uutta liiketoimintaa TAMK ja Visit Tampere ovat vajaan kahden vuoden ajan auttaneet pirkanmaalaisia matkailualan yrityksiä innovoimaan ja tuotteistamaan virtuaalimatkailuun liittyviä tuotteita ja palveluja. Hankkeen tarve konkretisoitui koronapandemian iskiessä matkailualaan: millä keinoilla saisimme matkailualalle uutta liikevaihtoa ja kuluttajille matkailuelämyksiä tilanteessa, jossa lähimatkailu on estynyt? Tähän haasteeseen on luotu VIRMA-hanke. Hanketoiminta Työelämä