17.4.2023 Yhteisöllisyys ja osallistavuus osana pedagogisen osaamisen kehittymistä TAMKissa Opetus- ja ohjaushenkilöstön korkeakoulupedagogista osaamista vahvistetaan TAMKissa. Osaamisen vahvistamisen tueksi on viime vuonna julkistettu pedagogiset periaatteet. Näitä ovat oppimislähtöisyys, yhteisöllisyys ja osallistavuus, työelämän kehittämisasiantuntijuus ja kestävä tulevaisuus. Periaatteet suuntaavat tutkinto-ohjelmien, muiden koulutusten, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen pedagogisia ratkaisuja. Keskitymme tässä blogitekstissä yhteisöllisyyden ja osallistavuuden periaatteeseen. Koulutus Opetus
11.4.2023 Kieli- ja kulttuurikylvyssä Ruotsissa Ruotsalainen puheviestintä ja ruotsalainen yrityskulttuuri olivat teemana maaliskuisella, kolmen korkeakoulun yhteisellä vaihtoviikolla, johon osallistui viisi opiskelijaa TAMKista. Kansainvälisyys Koulutus Opiskelu
5.4.2023 Mikä on korkeakoulujen rooli lääkinnällisten laitteiden osaamisen lisäämisessä? Lääkinnällisiin laitteisiin liittyvä uudistunut lainsäädäntö aiheuttaa muutoksia sosiaali- ja terveysalan vastuisiin ja toimintoihin. Myös korkeakoulujen tulisi vastata näihin muuttuviin tarpeisiin ajantasaisella koulutuksella. Meitä Tampereen ammattikorkeakoulun Virtual Platform for Medical Device Training (VPMDT) -hankkeessa kiinnostaa asia, koska hankkeen avulla pyrimme lisäämään lääkinnällisiin laitteisiin liittyvää turvallisuutta virtuaalisen oppimisympäristön ja XR-teknologioiden keinoin. Koulutus Tutkimus Työelämä
3.4.2023 Digivisiotyö syvenee TAMKissa Kansallinen mittava Digivisio 2030 -hanke on vielä monelle meille tamkilaiselle vieras. Koulutus Opetus Opiskelu
30.3.2023 Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaminen näkyväksi digitaalisin osaamismerkein Kuinka tuodaan kiertotalousosaaminen entistä näkyvämmäksi? Kuinka saadaan koulutuksen hyödyt aidosti osaksi ammatillisen osaamisen portfoliota? Pakkausarvoketjun kiertotalousosaaja -koulutuksessa (PAKE) lähdimme pohtimaan tätä dilemmaa osallistujien ja koulutuksen laadunvarmistuksen näkökulmasta. Huomioimme erityisesti innovatiivisuuden, tehokkuuden ja digitalisoituvan työelämän tarpeet. Koulutus Työelämä
16.3.2023 Sateenkaaren alla Sateenkaariväestön oikeudet ovat olleet tapetilla viime aikoina translain uudistuksen myötä. On hienoa, että yhteiskuntamme pyrkii edistämään tasa-arvoa tällä tavoin, vaikka lakiuudistus ei ongelmaton olekaan. Se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan transihmisten hyvinvoinnin tukemiseksi. Sateenkaariväestö niputetaan usein yhteen ja samaan kategoriaan, vaikka termin alle mahtuu hyvin heterogeenisiä ihmisryhmiä, joita käytännössä yhdistää vain vähemmistöön kuuluminen. Toisaalta taas, vähemmistöstressi on valitettavasti heidän kaikkien elämässä tuttu ilmiö. Koulutus Opetus
14.3.2023 Koulutusmessut Ohjaamolla – tietoa, kohtaamisia ja ohjausta kohti korkeakouluopintoja Korkeakoulut esittelevät koulutuksiaan erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa tavoitteenaan tarjota kiinnostuneille realistinen käsitys opintojen sisällöstä, opiskelutavoista, työllistymismahdollisuuksista ja muista tärkeistä asioista. Usein tapahtumat kohdennetaan erityisesti toisen asteen opiskelijoille, jotka edustavat suurinta hakijaryhmää. Korkeakouluopinnoista kiinnostuneita löytyy kuitenkin myös muualta – alanvaihtajista, välivuotta viettävistä, työttömistä, maahan hiljattain muuttaneista ja erilaisissa elämäntilanteissa olevista. Hanketoiminta Koulutus Opetus Tapahtumat
27.2.2023 TAMKin alumnien ja sosionomiopiskelijoiden työ Tarton lasten turvakodin hyväksi kantaa hedelmää Tampereen sosiaalialan oppilaitos aloitti yhteistyön virolaisen Tarton lasten turvakodin kanssa 1990-luvun alkupuolella. Lapset elämänsä valtiaiksi -projektin nimissä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun (PIRAMK) ja sittemmin TAMKin sosiaalialan opiskelijamme ja opettajamme ovat jatkaneet ruohonjuuritason kanssakäymistä. Alun filantrooppinen auttamistyö on vuosien myötä vaihtunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin ja opiskelijoiden oppimisprosessin tukemiseen autenttisissa oppimisympäristöissä. Alumni Koulutus
24.11.2022 OHJUS-hanke – Ohjauksella uutta suuntaa Keväällä 2021 kolme korkeakoulua ja Tampereen seudun ammattiopisto TREDU käynnistivät OHJUS-hankkeen. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Sittemmin saimme huomata, että monestakaan syystä alun perin niin hyvältä tuntunut nimi olisi tuskin voinut olla huonommin valittu. Vaan tällä mennään. Hanketoiminta Koulutus
23.11.2022 350 YAMK-opiskelijaa, 80 aihepiiriä, 250 tulevaisuusskenaariota Tulevaisuus kiinnostaa, mutta sen ennustaminen on haastavaa tai mahdotonta. Tulevaisuuksien tutkimus taklaa tätä haastetta mm. skenaariotyöllä ja skenaarioajattelu lieneekin tulevaisuuksien tutkimuksen piirissä yleisimmin vaikuttava ajattelutapa. Lyhyesti sanottuna skenaariot ovat uskottavia kuvauksia jostakin tulevaisuuden tilanteesta ja siihen johtavista tapahtumien kulusta. Koulutus
4.11.2022 Tiimi ei tarvitse kuningattaria vaan tuikkivia tähtiä Kanadalaisen professori Renee Berquistin kansainvälisessä hoitotyön koulutuksen konferenssissa esittämä resepti kohti parempia työ- ja opiskeluyhteisöjä oli niin oivaltava, että nostimme sen kirjoituksemme otsikkoon. Tiimit voivat paremmin, jos kukaan ei tavoittele kuningattaren asemaa, vaan kaikki ovat yhdessä tuikkivia tähtiä. Kansainvälisyys Koulutus
28.10.2022 Liiketoiminnan muutos tavaroista palveluiksi kiinnosti Pirkanmaan teolliset symbioosit -hankkeen webinaarissa PITS-hanke järjesti syyskuun lopussa webinaarin, jossa käsiteltiin sitä, kuinka tavaroista palveluihin siirtyminen liiketoiminnassa tehostaa kiertotaloutta. Paikalla oli kolme palveluliiketoiminnan huippupuhujaa: Mika Kylänen Tampereen ammattikorkeakoulusta, Ville Ohukainen Ponsse Oyj:stä sekä Veli-Matti Heimonen Solnet Finland Oy:stä. Kiertotalous aiheena kiinnosti kuulijoita. Langoilla oli suuri joukko sekä yritysten edustajia että eri alojen opiskelijoita. Hanketoiminta Koulutus Työelämä