Tunnistatko vastuullisen TKI-toiminnan osa-alueet?

smiling women

Ammattikorkeakoulujen tutkimuseettiset toimikunnat tapaavat vuosittain keskustelemaan tutkimuseettisistä kysymyksistä, niin TKI-toiminnassa kuin opetuksessakin. Tänä syksynä tapasimme Jyväskylässä.

TENKin puheenjohtaja professori Risto Turunen aloitti tapaamisen ajankohtaiskatsauksella. Kuten korkeakouluissa, niin TENKissäkin puhututtaa tekoälyn käyttö tutkimuksessa. Mahdollisia ohjeistuksia TENK antanee tulevaisuudessa, mutta tämä työ on vielä kesken. Hän kertoi myös käynnissä olevasta LYTE-hankkeesta, jossa pyritään luomaan kansalliset periaatteet luonnon ja ympäristön tutkimuksen aloille.  Alkupuheenvuoron jälkeen keskustelu siirtyi ammattikorkeakoulujen TKI-toimijoiden sekä opinnäytetyön ohjaajien ja opiskelijoiden osaamisen varmistamiseen ja kehittämiseen.

TAMKissa on ollut jo vuoden ajan mahdollisuus osoittaa osaamisensa vastuullisen tieteen alueella osaamismerkin muodossa. Olemme merkin tekijöinä pohtineet, että onko tämä käsitteenä vaikea hahmottaa. Keskustelu Jyväskylässä vahvisti pohdintojamme, mutta toisaalta vahvisti, että olemme nimenneet osaamismerkin oikein. Joissakin muissakin ammattikorkeakouluissa on tehty vastaavanlainen tietoinen valinta, ei puhuta pelkästään tutkimusetiikasta, vaan puhutaan vastuullisesta TKI-toiminnasta. Vastuullinen tiede/TKI-toiminta on laajempi käsite kuin tutkimuseettinen toiminta. Vastaavasti TKI-toiminta on meille ehkä todellisempi toimintaympäristö kuin vain tiede.

Tutkimuseettinen ennakkoarviointi on yksi osa vastuullisen tieteen/TKI toiminnan kokonaisuutta. Vaikka hanke ei tarvitsisikaan eettistä ennakkoarviointia, pitää kuitenkin varmistaa, että tietosuoja- ja aineistonhallinta-asiat ovat asianmukaisesti dokumentoitu ja tiedonantajia on informoitu. Tietosuojasta huolehtiminen on lakiin perustuva velvoite, joka koskettaa jokaista, joka kerää ihmisiltä tietoja. Tästä seuraa, että tietosuojailmoituksen lisäksi on oltava asianmukainen tiedote ja suostumus osallistujille. Luonnollisesti projekteissa, joissa kertyy ihmisiltä aineistoja, pitää olla asianmukainen aineistonhallintasuunnitelma.

Takaisin eettiseen ennakkoarviointiin. Jokaisen hanketoimijan pitää tunnistaa eettisen ennakkoarvioinnin kriteerit, koska jos lausunto jää hakematta eettiseltä toimikunnalta, vaikka se olisi kriteereiden mukaan pitänyt hakea, on kyseessä hyvän tieteellisen käytännön loukkaus. Vastuullisen TKI-toiminnan toteutumisesta on vastuussa hankkeen projektipäällikkö. Hän vastaa kaikkien hankkeessa toimivien vastuullisen tieteen toteuttamisesta. Samoin opinnäytetyön ohjaajan vastuulla on, että opiskelijalla on riittävä osaaminen.

Useissa ammattikorkeakouluissa toteutuu systemaattinen henkilöstön ja opiskelijoiden osaamisen kehittäminen vastuullisen tieteen/TKI toiminnan varmistamiseksi. Tämä työ on käynnistymässä myös Tampereen korkeakouluyhteisössä, olemme TAMKilaisina mukana tässä yhteiskehittämisessä. Jyväskylän tapaamisessa jaoimme yhteisen näkemyksen siitä, että eettistä osaamista tarvitaan enenevässä määrin tutkimus- ja kehitysprojektien moninaistuessa.  Hankkeiden aloituskokouksissa olisikin hyvä käydä vastuullisten TKI-toiminnan osa-alueet läpi ja tehdä suunnitelma niiden toteuttamiseksi ja mahdollisen osaamisen hankkimiseksi.

Jos jäit epäröimään otsikon kysymystä, ei hätää, et ole varmasti yksin tämän asian kanssa. Vastuullisen tieteen osaamismerkin suoritettuasi sinun ei tarvitse kääntää enää katsettasi, kun keskustelu siirtyy vastuulliseen TKI-toimintaan.

Teksti ja kuva: yliopettajat Arja Halkoaho ja Pia Keiski, Soveltavan tutkimuksen keskus, TAMKin tutkimuseettisen toimikunnan puheenjohtajat

Lisätietoja:
Vastuullinen tiede osaamismerkki
TAMK Eettinen toimikunta

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *