Yhdessä kohti korkeita unelmia!

Romako korkeakoulutukseen -hanke polkaistiin käyntiin maaliskuussa, johon itse hyppäsin mukaan toukokuun puolivälissä. Siirryin projektipäällikön tehtäviin byrokraattisesta organisaatiosta, jossa toimin viranomaistehtävissä työllisyyden hoidon parissa. Jo heti alkuvaiheessa TAMK on vaikuttanut minusta hyvin joustavalta ja kehittämisorientoituneelta organisaatiolta. Minulle on ollut yllättävää, miten päätöksiä tehdään tarvittaessa nopeastikin ja viedään saman tien käytäntöön. Tämä toimintatapa vaatii ”viranomaistyypille” hieman totuttelemista, mutta olen jo hyvää vauhtia pääsemässä mukaan!

Uuteen rooliin astuminen oli vauhdikasta – aikaa rauhalliseen perehtymiseen ei juuri ollut, vaan asiat lähtivät heti liikkeelle, sillä hanke oli jo täydessä vauhdissa. Aluksi tuntui, että kuljin paikasta toiseen tietämättä tarkalleen, mitä pitäisi tehdä tai minne kuuluisi mennä – jopa oikeiden tilojen löytäminen suurella kampuksella oli välillä haastavaa. TAMK:n maailmaan astuessa huomasin nopeasti, että täällä lyhenteet vilisevät joka puolella – osa niistä on hauskoja ja mietin, että tulenko koskaan oppimaan kaikkien merkityksiä. Koin kesän olevan hyvää perehtymisen aikaa ja sain muutaman hyvän ”auringonpistoksen” ideoiden syntymiseen. Näin muutamien kuukausien jälkeen tuntuu, että olo on huomattavasti itsevarmempi ja osaan jo paremmin suunnistaa kampuksella – löydän jopa palaveritiloihinkin ilman kompassia.

 

Olen todella kiitollinen siitä, että sain tulla osaksi työyhteisöä, jossa on näin avoin ja kannustava ilmapiiri – minut otettiin lämpimästi vastaan, ja kaikki tarjosivat apuaan sekä tukivat perehtymistäni. Erityisesti hanketiimini TAMK:ssa on ollut minulle suuri tuki ja auttanut minua löytämään paikkani uudessa roolissani. Hämmästyin siitä, miten paljon tultiin tervehtimään ja kysymään kuulumisiani – käytävillä pysähdyttiin vaihtamaan ajatuksia ja uudet kasvot huomioitiin aidosti. Tuntui todella hyvältä, kun jokainen halusi tutustua ja ottaa mukaan porukkaan – tällainen yhteisöllisyys ei suinkaan ole itsestäänselvyys, ja arvostan sitä suuresti. Se loi minulle aidon tunteen siitä, että täällä työyhteisössä jokainen on tärkeä! Tällaiseen korkeakouluun on jokainen tervetullut taustasta tai kulttuurista riippumatta!

 

Romako korkeakoulutukseen -hankkeessa Diak toimii hankkeen päätoteuttajana ja TAMK osatoteuttajana. Hanke on ESR+ -rahoitteinen ja toimii ajalla 1.3.2025-31.8.2027. Romako korkeakoulutukseen -hankkeen tavoitteena on tukea romaneita korkeakouluun hakeutumisessa ja opintojen etenemisessä sekä lisätä korkeakoulun henkilökunnan tietoisuutta romaneiden koulutuspoluista ja romanikulttuurista. Ajattelen, että hankkeen kautta TAMK:lla on mahdollisuus toimia sillanrakentajana romanien ja korkeakouluyhteisön välillä.

 

Monelle romanien historia ja asema ovat melko vieraita, ja siksi on hyvä miettiä, miksi tällaista hanketta ylipäätään tarvitaan. Romanien koulutustaso on viime vuosina noussut merkittävästi, mutta korkeakoulutuksen suorittaneita romaneita on vielä melko vähän. Lisäksi romanit kohtaavat yhä ennakkoluuloja ja syrjintää, jotka vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa yhteiskunnassa laajemmin. Itselläni on omakohtaisia kokemuksia opintojen aikana esimerkiksi harjoittelupaikkojen saamisen vaikeudesta kulttuuritaustani vuoksi. Osallistujilta olemme saaneet palautetta siitä, miten hankkeen tarjoama tuki ja vertaistuki ovat vahvistaneet uskoa omiin mahdollisuuksiin sekä auttaneet näkemään uusia urapolkuja. Moni on epäröinyt, voiko oma unelma-ammatti todella olla saavutettavissa, mutta hankkeen myötä olemme onnistuneet rohkaisemaan osallistujia ottamaan konkreettisia askelia eteenpäin kohti tavoitteitaan. Osallistujilta saamamme palautteet ovat vahvistaneet ymmärrystä siitä, miksi tämänkaltaiset hankkeet ovat arvokkaita – niiden avulla jokainen voi löytää oman polkunsa ja ottaa askelia kohti omia tavoitteitaan ja unelmiaan!

 

Tervetuloa seuraamaan Romako korkeakoulutukseen -hankkeemme matkaa hankkeen nettisivuilta, josta löytyy tarkempaa tietoa mm. hankkeen koulutuksista! Jos hanke kiinnostaa ja haluat jollain tavalla mukaan toimintaamme niin voit olla rohkeasti yhteydessä!

https://romako.diak.fi/

Kirjoittaja: Tanja Lindeman

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi