SOTE-yksikkö kiinnosti lukiolaisia, tutustumisviikko on yksi LAM työn tuloksista

kuvituskuva. Kuvassa suuhygienistien opetushetkestä.

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Sosiaali- ja terveydenalan osaamisyksikkö on jo kolmatta vuotta tarjonnut Tampereen kaupungin lukiolaisille mahdollisuuden tutustua sote-alaan osana lukioiden tutustumisviikkoa. Tämä oppilaitosten välinen yhteistyö on osa laajempaa tavoitetta nopeuttaa siirtymistä korkeakouluopintoihin ja tukea nuoria heidän uravalinnoissaan.

Oppilaitosyhteistyötä lukiolaisten hyväksi

Oppilaitosyhteistyötä on tiivistetty varsinkin opinto-ohjaajien välillä ja heidän aloitteestaan käynnistyi muutama vuosi sitten tutustumisviikkojen suunnittelu, kun huomattiin tarve tukea lukiolaisia jatko-opintopoluillaan.

Opetushallituksen mukaan opinto-ohjauksella on keskeinen rooli nuoren etenemispolkua (Opetushallitus, 2019, s. 352). Vuonna 2022 tehdyn kyselyn mukaan 88 % lukiolaisista väitti, että enintään jatko-opinnoista saatiin tieto opinto-ohjaajalta (Lukiolaisraportti 2023).

Opinto-ohjaaja on toisen asteen opiskelijan tärkeä ohjaustaho, kun nuori pohtii jatko-opintoihin siirtymistä. Nuori joutuu tekemään kauaskantoisia valintoja usein vähäisellä tietomäärällä ja mielikuvien varassa, jotka eivät aina osu oikeaan. Nuorten urapohdinnoissa korostuvat esimerkiksi sote-alan suhteen niin sanotusti tutut ammatit, kuten lääkäri ja sairaanhoitaja. Sote-alan ammatilliset mahdollisuudet ovat kuitenkin paljon näitä kahta laajemmat ja monelle nuorelle sopivin sote-alan tehtävä voisi löytyä toisten ammattinimikkeiden alta.

TAMKin tasolla jatko-opintojen mahdollisuuksien laajempaan hahmottamiseen pyritään vastaamaan muun muassa LAM-yhteistyön avulla. LAM tulee sanoista lukioiden ja ammatillisen toisen asteen yhteistyö.  LAM-yhteistyön kautta koordinoidaan ammatillisia väyliä, lukioväylää sekä tutustumisopintoja ammattikorkeakouluun. Yhteistyötä tehdään lukioiden ja ammatillisen toisen asteen kanssa tiiviisti ja uusille avauksille ollaan avoimia puolin ja toisin. Tampereen kaupungin lukiolaisten projektiviikossa LAM-yhteistyö näkyy juuri tutustumisviikkojen kautta, jossa nuorille tarjotaan erilainen kurkistusmahdollisuus jatko-opintojen maailmaan, jota ei ole mahdollista saavuttaa muulla tavoin.

 

Tutustumisviikko selkeytti monen nuoren ajatuksia

Maaliskuun alussa 2025 toteutetun tutustumisviikon ohjelmassa esiteltiin sosiaali- ja terveysalan koulutuksia ja uramahdollisuuksia. Tamperelaisista lukiolaisista koostuvalle 22 henkilön ryhmälle esiteltiin ensihoidon, hoitotyön, fysioterapian, kirurgisen sairaanhoidon, suuhygienistin, bioanalyytikon ja sosionomin opintoja. Lisäksi ryhmä vieraili Taitokeskuksen simulaatiotiloissa, jossa terveysalojen opiskelijat voivat harjoitella käytännön taitoja.

Osallistujille teetetyn palautekyselyyn mukaan 65 % vastaajista oli kiinnostunut sote-alasta jo ennen vierailua. Kommentit osoittavat, että asiantuntevat esittelijät tekivät vaikutuksen.

”Kiinnostavinta oli saada selville, kuinka opinnot rakentuvat (monet ammattilaiset käyvät samat opinnot kuin sairaanhoitaja). Myös hyvin avartavaa oli, kuinka laajamuotoiset uramahdollisuudet eri ammateissa on.”

Osallistujat mainitsivat palautteissa heille tarjoutuneen mahdollisuuden kokeilla asioita käytännössä. Kaikki esittelyissä olleet tutkinnot mainittiin kiinnostavina ja jätettiin harkintaan, ja lisäksi kiitettiin esittelijöiden avoimuutta ja ystävällisyyttä.

Tutustumisviikko ei ainoastaan tarjonnut tietoa, vaan myös selkeytti monen osallistujan ajatuksia tulevaisuudesta. Yksi vastaajista kiteytti kokemuksen näin:

”Olin toki miettinyt alaa jo aikaisemmin, mutta esittely selkeytti.”

TAMKin ja lukioiden välinen yhteistyö jatkuu ja kehittyy edelleen.

 

Lähteet:

Lukiolaisraportti 2023. Studentum.fi. Luettu 10.6.2025.

https://www.studentum.fi/tietoa-studentumista/selvitykset/nuoret-ja-hakeminen-21533

Opetushallitus 2019. Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019. Helsinki. Luettu 10.6.2025

 

Kirjottajat

Kersti Jääskeläinen, erikoissuunnittelija

Ina Grönlund, opinto-ohjaaja

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *