6.11.2025 Älyverkko-oppia energiamurroksen edistämiseen TAMKin sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelman opiskelijat voivat jatkossa valita oman opintosuuntansa kolmesta vaihtoehdosta, kun automaatiotekniikka ja sähkövoimatekniikka saavat rinnalleen uuden opintosuunnan - älykkäät energiajärjestelmät. Tällä ammattiainekokonaisuudella vastataan erityisesti energiasektorin toimialan muuntautuviin osaamistarpeisiin meneillään olevan energiamurroksen edetessä. Hanketoiminta
23.10.2025 Haastepöydästä voipi sitten aloitella! -Jaettua traumainformoidun työotteen asiantuntijuutta kypsyttelemässä Lokakuun alussa kokoontui TAMKilla yhteen kolmen eri ESR+ -hankkeen työntekijät viidestä eri ammattikorkeakoulusta jakamaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä sekä oppimaan toisiltaan traumainformoidun työotteen äärellä. Tapaamisen työpajat olivat täynnä herkkupaloja, ja osallistujat lähtivät kotiin kylläisinä ja tyytyväisinä uusien yhteistyöideoiden kanssa. Yhteyksien rakentaminen, luottamuksen ja turvan luominen ovat traumainformoidun työotteen keskiössä, ja tässä tapahtumassa elettiin niin kuin osallistujien hankekoulutuksissa opetetaan. Hanketoiminta
8.10.2025 Kamalat isät -verkkovertaisryhmä yhteistyössä MOVEdigi Pirkanmaa -hankkeen kanssa Kamalat isät -verkkovertaisryhmä on osa Suomen NNKY-liiton koordinoimaa valtakunnallista vertaistoimintaa, joka tarjoaa teini-ikäisten lasten isille mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan, saada tukea ja vahvistaa vanhemmuuden taitojaan. Ryhmä toteutettiin elo-syyskuussa 2025 yhteistyössä MOVEdigi Pirkanmaa -hankkeen kanssa, joka keskittyy haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden tukemiseen digitaalisin ja verkostomaisin menetelmin. Hanketoiminta
1.9.2025 Ilo tonkia, kuopia ja istuttaa – puutarhanhoidossa ja hankeviestinnässä on paljon samaa Uusi hanke on alkanut ja viestinnän työpaketti tupsahtaa työpöydälleni. Ihanteellisessa tapauksessa tupsahdus ei tule yllätyksenä, vaan olen ollut mukana sorvaamassa viestintä- ja disseminaatiosuunnitelmaa jo hankehakemusvaiheessa. Useimmiten aihe on kuitenkin uusi, ja silloin on hyvä ottaa puutarhanhoidosta tutut metodit käyttöön. Hanketoiminta
8.8.2025 AMAze tutkimuspaperia esittelemässä Hollannissa Osallistuin huhtikuussa konferenssiin, jonka teema oli Next Generation Manufacturing Systems. CIRP Conference on Manufacturing Systems (CMS) järjestetään vuosittain ja tällä kertaa vastuussa oli Twenten yliopisto Hollannissa. Kansainväliset konferenssit ovat mahdollisuus paitsi esitellä TAMKissa tehtävää TKI-työtä ja verkottua uusia projekteja varten myös erinomainen tapa hankkia julkaisuja, joita tarvitaan kansainvälisten hankkeiden referensseiksi. JUFO-luokitellut konferenssijulkaisut ovat tasokkaita ja niihin viitataan. Hanketoiminta
1.8.2025 KaksKo rakentaa siltaa tutkintokielestä työelämän kieleen Kuvittele valmistuvasi englanninkielisestä AMK-tutkinnosta Suomessa. Taskussa on tuore osaaminen, motivaatio on korkealla – mutta työpaikkaa ei löydy, koska työelämän kieli on sinulle vieras. Tämä on monen kansainvälisen opiskelijan todellisuus, ja juuri tähän haasteeseen tarttuu Kaksikielinen korkeakoulutus KaksKo -hanke. Hanketoiminta Yhteistyö
13.6.2025 Opintopisteet – ketä ne kiinnostavat ja miksi? Opintopiste – tuo pieni mutta painava yksikkö. Se voi olla portti tutkintoon, todiste osaamisesta tai pelkkä suuntaa antava mittari. Mutta kenelle sillä oikeasti on merkitystä? Hanketoiminta Opiskelu
11.12.2024 Kyberturvallisuusosaamisen kehittämisen ytimessä Syyskuun lopussa järjestetiin Budapestissa ENISA European Cybersecurity Skills -konferenssi. Tapahtuma oli osa Unkarin EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa. Kaksi päiväisen konferenssin aikana käsiteltiin erityisesti kyberturvallisuusosaamisen kehittämistä, joka on ajankohtainen teema sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kansainvälisyys TAMK-blogi Tutkimus Työelämä
18.11.2024 TKIO vai TOKI vai mitä näitä nyt on – innostamista ja innostumista mahdollisuuksien äärellä Syyskuinen perjantai-iltapäivä tai maanantain ensimmäiset tunnit – mikä olisikaan otollisempi aikaa pohtia ammattikorkeakoulujen toimintakentässä suhteellisen uutta TKIOn käsitettä, sitä miten O, osaaminen, oppiminen vaiko opetus, integroituu tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan. Ja kun TAMKilaiset innostuvat, ideoitahan syntyy käytäntöön vietäväksi. Lähdettäisikö vaikka ameebamaisia lasisiiloja purkamaan innovaatiocampille? Hanketoiminta Koulutus Opetus TAMK-blogi Tutkimus Vaikuttavuus