Hyppää sisältöön
Pääsivustolle
TAMK-blogi
  • Etusivu
  • Kirjoittajaksi?
  • Etusivu
  • Kirjoittajaksi?

Avainsana: Projektityö

Ryhmäkuva ihmisistä
23.8.2024

Kannatti tavata kasvokkain!

Hyppäsin viime kevään alussa jo hyvää vauhtia etenevään hankejunaan. Tässä kansainvälisessä Equal Treatment -hankkeessa on mukana tekijöitä Suomen lisäksi Belgiasta, Espanjasta, Kreikasta ja Liettuasta. Monivuotinen hanke oli tuolloin jo loppupuolellaan, joten suurin osa hankeryhmän jäsenistä oli aiemmin nähnyt toisensa yhteisissä tapaamisissa. Pääasiallinen sisäinen viestintä hankkeessa tapahtuu Teamsin keskustelualueella tai sähköpostilla. Lisäksi olemme pitäneet verkkokokouksia säännöllisesti koko hankeryhmän kesken.

  • Hanketoiminta
  • Henkilöstö
  • Kansainvälisyys
Kaksi kättä, kynä, paperi ja tietokone.
22.12.2023

Pitääkö meidän myydä?

Korkeakoulussa työskentely antaa poikkeuksellisia mahdollisuuksia kansainvälisen yhteistyön tekemiseen niin vaihtojen, projektien kuin koulutusten muodossa. Maailmalle pääsee, jos sinne halajaa. Mutta mitä sitten, kun lentokoneen renkaat osuu maahan ja pitäisi alkaa töihin? Mitä minulta odotetaan? Pitääkö meidän myös myydä?

  • Hanketoiminta
  • Kansainvälisyys
  • Koulutusvienti
  • TAMK-blogi
12.8.2022

”Ai sää oot vaan projekteissa” – projektit merkityksellistä korkeakoulutyöelämää rakentamassa

Pieni gallup korkeakouluyhteisössä osoittaa, että projekteista koostuva työmme voi olla joko sitkeää pakkopullaa tai visionääristä tulevaisuuteen vaikuttamista. Kumpaan suuntaan kelkka kallistuu?

  • Hanketoiminta

Postiosoite: Tampereen ammattikorkeakoulu, Kuntokatu 3, 33520 Tampere
Käyntiosoitteet ja infopisteet: Kuntokatu 3 ja Teiskontie 33
Puhelinvaihde: 0294 5222
Sähköposti: viestinta.tamk@tuni.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@tuni.fi

  • Alumni
  • Erikoistumiskoulutus
  • Etänä Enemmän – sote-työ uudistuu
  • Hanketoiminta
  • Henkilöstö
  • Hoitotyö
  • Hoivatyö
  • Jatkuva oppiminen
  • Johtamiskoulutus
  • Julkaisut
  • Kansainvälisyys
  • Kestävä kehitys
  • Kiertotalous
  • Koulutus
  • Koulutusvienti
  • Maakuntakorkeakoulu
  • Myynti
  • Opetus
  • Opiskelu
  • Palvelut
  • TAMK-blogi
  • Tapahtumat
  • TTDLoikka - työhyvinvointia tuottava digiloikka automaation ja datatalouden edistämiseksi
  • Tutkimus
  • Työelämä
  • Työhyvinvointi
  • UNINOVIS
  • Vaikuttavuus
  • Vaikuttavuutta TAMKista
  • Verkostoituminen
  • Viestintä
  • Yhdistys
  • Yhteistyö
  • Yritysyhteistyö
  • facebook
  • twitter
  • Tilaa RSS-syöte
Sivun alkuun
Pääsivustolle
  • Yhteystiedot →
  • Tietosuoja →
  • Saavutettavuusseloste →
  • Evästeseloste →