Korkeakouluyhteisössä kohtaamme päivittäin tilanteita, joissa ei jaeta vain tietoa – vaan tunnetiloja, eleitä, oletuksia ja vuorovaikutustapoja. Kun astumme luokkaan, kokoukseen tai etätapaamiseen, tuomme mukanamme jotakin, halusimme tai emme. Tämä kokonaisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi kohtaamiset muodostuvat – ja samalla siihen, miten yhteisömme mielen hyvinvointi joko vahvistuu tai kuormittuu.
Tutkimuksissa psykologinen turvallisuus on tunnistettu yhdeksi keskeiseksi tekijäksi, joka tukee oppimista, innovointia ja hyvinvointia. On tärkeää juurruttaa turvallisuutta vahvistavia toimia arjen käytäntöihimme, niin opetustilanteisiin, tiimityöhön kuin kollegiaaliseen kohtaamiseen. (O’Donovan & McAuliffe, 2020).
Ihmisten välisen yhteyden rakentuminen ei ole sattumaa
Se, miten saavumme tilaan – millaisen vireen ja asenteen tuomme – vaikuttaa suoraan psykologiseen turvallisuuteen. Me koko korkeakoulun henkilöstö ja opiskelijat olemme tärkeä osa yhteyksiemme luomisessa. Halu yhteistyöhön ja kohtelias käytös, luovat meille psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisestikin turvallisen ympäristön. Hyvä vuorovaikutus ei ole sattumaa. Se on yhdessä rakennettua ja vaalittua.
Jo ennen kuin yksikään sana on sanottu, hermostomme ovat jo kohdanneet. Ihmiset aistivat toistensa vireystilaa, jännittyneisyyttä, avoimuutta ja turvallisuutta hienovaraisin, usein tiedostamattomin tavoin. Turvallinen ja rauhallinen läsnäolo voi rauhoittaa myös muita, ja vastaavasti jännittynyt tai kuormittunut olemus voi vaikuttaa suhteisiin jo ennen kuin yhtäkään lausetta on vaihdettu.
Kehoa huomioiva läsnäolo – pienet merkit, suuri merkitys
Jotta kykenemme kokonaisvaltaiseen vuorovaikutukseen, on meidän yksilöiden tärkeää olla yhteydessä mm. omiin ajatuksiin, tunteisiin, toimintaan sekä kehomme reaktioihin. Ennen opetus- tai opiskelutilannetta tai kokousta voimme pysähtyä huomaamaan hengityksemme rytmin, kehomme asennon, hartioidemme kannattelun ja kasvojemme ilmeen – havainnoiden, tunnistaen. Jo pelkkä huomion suuntaaminen nykyhetkeen on yhteydessä parempaan stressinsäätelyyn ja metakognitiiviseen selviytymiseen arjessa. Tämä kokonaisvaltainen itsen havainnointi ja tietoinen läsnäolo heijastuvat usein myös vuorovaikutukseen: olemuksemme pienet muutokset – katseen pehmeys, puhenopeus, tauot – auttavat toisia virittymään kuulluksi tulemiseen ja saattavat vähentää tarvetta puolustautumiseen. Kun tunnistamme omat reaktiot, tavat ja toimintatavat, voimme auttaa myös toisiamme tuloksia tuottavaan yhteyteen.
Lopuksi haastaisimme meitä kaikkia, myös meitä kirjoittajia itseämme, pohtimaan mitä tuomme kohtaamisiin niihin osallistuessamme ja mitä haluaisimme tuoda? Miten toivoisimme, että minua tänään kuunneltaisiin– miten itse aion kuunnella toisia? Mitä sanoja tai ilmeitä haluamme tänään säästää, ja mitä haluamme vahvistaa?
Lähteet
O’Donovan, R., & McAuliffe, E. (2020). A systematic review exploring the content and outcomes of interventions to improve psychological safety, speaking up and voice behaviour. BMC Health Services Research, 20, 101. https://doi.org/10.1186/s12913-020-4931-2
Kirjoittajat:
Soten Mieli-tiimi:
Johanna Vilppola,
Jussi Savolainen,
Anne Kivimäki,
Jonna Levonen,
Sanna Nisula,
Taina Ojaniemi,
Eija Piikkilä,
Mari Vikman.
Kommentit