Emme voi vaikuttaa siihen, miten asiat ovat, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Se miten asioista puhumme ja ajattelemme, muokkaa käsitystämme sekä itsestämme että mahdollisuuksistamme. Tämä pätee niin yksilötasolla kuin vaikkapa työyhteisön tai yhteiskunnan tasolla. Kieli on voimakas tapa muovata todellisuutta ja avata tai sulkea mahdollisuuksia. Kyse ei ole ongelmien ohittamisesta tai teennäisestä positiivisuudesta, vaan näkökulman tietoisesta valinnasta.
Vertailepa mielessäsi kahta lausetta: ”En pysty tähän” ja ”En ole vielä oppinut tätä”. Toinen kuvaa loppua ja toinen alkua. Jos kieli suuntaa huomiomme mahdollisuuksiin, säilyy oma toimijuutemme ja voimme etsiä vaihtoehtoja, miten edetä. Edelleen voimme valita miten edessämme olevaa haastetta katsomme ja millaisia odotuksia itsellemme asetamme. Voimme tähytä tuntemattomaan tulevaisuuteen ja todeta että tavoite on tosi kaukana eikä meillä ole keinoa saavuttaa sitä. Toisaalta voimme katsoa lähemmäs ja keskittyä siihen, mikä on seuraava askel ja mitä voimme tavoitteen eteen tehdä tässä hetkessä.
Jos esimerkiksi vaikea kurssi valvottaa meitä illalla, emmekä pääse tehtävissä eteenpäin, on turhaa, joskin inhimillistä, murehtia pääsemmekö kurssista läpi. Sen sijaan että hoemme itsellemme ”En osaa tätä”, voimme vaikkapa vain lisätä pienen sanan ja todeta ”En osaa tätä vielä”. Kun mieleen tulee lause ”En selviä tästä”, voimme jatkaa sitä toteamalla ”…yksin, tarvitsen apua”. Nyt ollaankin umpikujaan sijaan suunnitelman alussa. Tarvitsee enää päättää keneltä pyytää apua, katsoa milloin se mahdollista, ja sen jälkeen palata käsillä olevaan hetkeen. On jo helpompi huomata ja todeta ”Kello on paljon, nyt olisi tärkeämpää levätä, jotta jaksan, ja voin päästää irti tästä tehtävästä koska tiedon jo, miten ja milloin jatkan.”
Kuten alussa totesin, kyse ei ole vain yksilöstä. Kieli muokkaa myös yhteisön tulevaisuususkoa ja ilmapiiriä. Narratiivinen psykologia korostaa, että uusi sanoitus rakentaa uudenlaista identiteettiä. Tämä pätee myös yhteisöön, jossa työskentelemme ja opiskelemme. Kun käytämme lauseita ”Näin tämä aina menee. Ei tähän ole aiemminkaan saatu muutosta. Meillä ei ole resursseja.” tai mitä tahansa fraasia, joka alkaa sanoilla ”ikinä, koskaan, aina” luomme kuvaa pysähtyneestä ja suljetusta tilanteesta. Jos sen sijaan keskustelemme siitä, että jokin asia vaatii meiltä vielä harjoittelua, tai pohdimme, mikä on se pieni askel, jonka voimme ottaa, tai huomioimme mikä jo toimii ja mihin haluamme yhdessä edetä, näemme että tulevaisuus on vielä mahdollisuus.
Kun sanat muuttuvat, vaikutamme ajatteluumme ja tunteisiimme. Silloin toimijuus kasvaa, samoin resilienssi. Alamme nähdä mahdollisuuksia ja uusia reittejä. On paljon asioita, joita emme voi valita tai joihin emme voi vaikuttaa, mutta käyttämämme sanat eivät kuulu niihin. Sanavalinnoilla voimme vahvistaa tulevaisuususkoa ja parantaa sekä omaa että toistemme hyvinvointia. Tarkastellaan ja harjoitellaan siis käyttämäämme kieltä, oli kyse sitten sisäisestä puheesta tai kahvipöytäkeskusteluista, ja näin olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti toiveikkaampaa todellisuutta.
Johanna Pirttikoski, Opintokuraattori, hyvinvointipalvelut, TAMK
Kommentit