Vaan voisiko kone olla “oikeasti” älykäs ja ajatella – ja onko sillä väliä?
Voimme erottaa ns. heikon ja vahvan tekoälyn: Heikko tekoäly lupaa työkaluja, vahva tekoäly ajattelevia koneita. Vahvaa tekoälyä demonstroiva kone – jos sellaista olisi – olisi siis oikeasti älykäs, ajattelisi ja omaisi jonkinlaisen tietoisuuden.
Vahvaan tekoälyyn liittyy myös uhkakuvia: Hegeliläisen hengen fenomenologian kamppailun ajatuskulkua seuraten, vahva tekoäly ei ehkä alistuisi ihmisten hallintaan.
Laskettavuuden isä Alan Turing (1912-1954) oli hyvin perillä tietokoneiden mahdollisuuksista. Hän ehdotti vuonna 1950 älykkyyden karkeaksi mittariksi ns. imitaatiopelin käyttöä (nyk. Turingin testi): Kone on älykäs, jos tuomaristo ei viestikeskustelussa erota konetta ihmisestä. Modernit GenAI-sovellukset voivat läpäistä testin – erityisesti jos ne matkivat ihmisten hitautta ja virheitä.
Historiallisesti ajattelu on liitetty tietoisuuteen ja vapaaseen tahtoon. Filosofi René Descartes (1596-1650) katsoi, että vapaa tahto on yksin ihmisillä; eläimet ovat sieluttomia biologisia koneita.
Järkeilyyn uskovalla Descartesilla oli koira muttei tietokonetta. Moderni filosofi Hilary Putnam (1926-2016) kirjoitti vuonna 1960 julkaisun ”Minds and Machines” (New York University Press). Hän vertasi aivoja tietokoneeseen ja esitti, että mielen tiloja voidaan ymmärtää funktionaalisina tiloina, jotka periaatteessa voidaan toteuttaa tietokoneella.
Välitön vastaväite oli John Searlen (1932-2017) kiinalaisen huoneen argumentti. Siinä huoneessa piilotteleva kiinan kieltä taitamaton mies pystyy kattavan ohjekirjan avulla kiinankieliseen viestikeskusteluun – mikä Searlen mukaan tarkoittaa, että mekaaninen kone ei aidosti ymmärrä mitä tekee. Mutta ehkäpä keskustelun ajattelevana osapuolena olikin koko huone, eikä ohjeita mekaanisesti seuraava (ihmis)prosessori?
Keskustelu jatkuu yhä. Tietojenkäsittelyn guru Ray Kurzweil (s. 1948) puolustaa teoksessaan “The Singularity is Nearer” (Penguin 2024) raflaavaa kantaansa, jossa ihmisyys voi sulautua älykkäisiin koneisiin. Maanläheisempää näkemystä edustaa esim. professori Hannu Toivonen kansantajuisessa kirjassaan “Mitä tekoäly on?” (Teos 2023) – ja jäsentää tekoälyn lähinnä joukoksi automaatiota toteuttavia tietokoneohjelmia, jotka eivät ajattele.
Kysymys älykkäästä käyttäytymisestä on tietenkin helpompi kuin metafyysiset kysymykset ajattelusta – tietoisuudesta (wittgensteinilaisittain) puhumattakaan. Se, missä vaiheessa älykkäästi käyttäytyvä kone oikeasti ajattelee, jäänee filosofisista ja ihmiskeskeisistä syistä johtuen hämäräksi, kenties pysyvästi.
Asia ei kuitenkaan ole vain nojatuolifilosofiaa. Ihmiskunta on tuottavuuden innoittamana kytkemässä älykkäitä tietokoneohjelmia kaikenlaisiin perusjärjestelmiin. Tapahtumaketjun juonenkulku on toisintoa sähkön ja tietokoneiden käyttöönotosta. Pian olemme (taas) pisteessä, jossa töpselin vetäminen seinästä ei enää ole optio. Tällä kertaa puhutaan älykkäistä, oppimiskykyisistä koneista, jotka ainakin osin hallitsevat keskeisiä kyvykkyyksiämme.
Kysymys, osaavatko koneet ajatella, on epäoleellinen; tärkeämpää on, miten ne muuttavat yhteiskuntaa – ja mitä ne tulevat tekemään.
—
Tekstin kirjoituksessa on hyödynnetty tekoälyä kielenhuoltoon ja faktantarkistuksiin (esim. viittaus Kurzweilin kirjaan oli aluksi 2025, koska omasta kirjahyllystäni löytyi vain tuore pokkariversio).
Kirjoittaja: Ossi Nykänen, lehtori, teollisuusteknologia, TAMK.
Kommentit