Vaikka yleisesti ottaen Euroopassa teollisuus on pienoisessa taantumassa, sitä ei messuilla huomannut. Formnext toivotti tervetulleeksi 38 300 asiantuntijaa ja 800 näytteilleasettajaa, joten kävijämäärä oli kasvanut selvästi edellisvuodesta.
Luonnollisesti laajamittainen AI-teknologian hyödyntäminen oli uusimpia teemoja messuilla, mutta varsinaista AI-hypetystä ei havainnut. AI-teknologiaa hyödynnettiin monessakin alueella mm. laaduntarkkailussa, tulostusparametrien generoinnissa, komponenttien suunnittelussa sekä tulostuksen monitoroinnissa ja simuloinnissa. Muutoin mitään todella mullistavaa ei ollut näytteillä vaan keskityttiin tekemään asioita laadullisesti paremmin ja tehokkaammin.
Kuten viime vuonnakin, metallitulostus nousi selkeäksi vetonaulaksi. LPBF (Laser Power Bed Fusion, jauhepetitulostus) metallitulostuslaitevalmistajien määrä oli taas kasvanut. EOS osastolla oli esillä odotettu tuotelanseeraus EOS M4 ONYX (kuva 1) automaattisella materiaalin käsittelyjärjestelmällä. Mielenkiintoinen yksityiskohta messuilla oli HP lanseeraama lankatulostin HP IF 600HT (High Temperature), koska tähän asti HP on kehittänyt vain omaa Multijet Fusion-jauhepetitekniikkaansa (MJF). HP IF 600HT tulostimen korkealämpötila mahdollistaa materiaaleina mm. ULTEM, PEEK sekä PEKK. Tulostustilavuus on 380x380x420 mm. LSAM-robottitulostimien (LSAM, Large Scale AM) järjestelmien valmistajia oli myös runsaasti näyttävin näyttelyosastoin (kuva 2 ja 3).



Kiinalaisten laitevalmistajien suuri määrä sekä kattava tuotevalikoima enteilee heidän valtaavan merkittävän osuuden 3D-tulostuslaitteiden markkinoista lähitulevaisuudessa. Hyvä esimerkki tästä on Farsoon, joka esitteli messuilla uutuutena HT601P-2 polymeeri SLS tulostimen (600x600x600 mm).
Kiinnostavia tulostuslaitetekniikoita löytyi mm. geeliin tulostin (kuva 4), joka mahdollistaa hyvinkin pehmeiden ja haastavien materiaalien kuten silikonin tulostuksen. Kuvassa 3 on myös kiinnostusta messuilla saanut paisuvan polystyreenivaahtomateriaalin tulostus.

Yksi teema sai messuilla yllättävän pienen huomion: Energiatehokkuus. Toisaalta kestäväkehityksen vaatimukset otetaankin jo itsestään selvyytenä. Kierrätyksen tehostaminen sekä energian ja materiaalin säästäminen näkyvät parhaiten prosessien tehostamisen sovellutuksissa.
Laajat messut tarjosivat hyvä ikkunan 3D-tulostuksen mahdollisuuksista ja tulevaisuuden kehityssuunnista. Formnext oli jälleen vuoden huomattavin alan tapahtuma. Formnext todisti jälleen kerran, miksi se on maailman johtava näyttämö 3D-tulostuksessa: Ennätys osallistujamäärä, läpimurtoteknologiat ja teollisen AM-tuotannon automatisoidut ratkaisut.
Teksti: Harri Laaksonen
Kuvat: Harri Laaksonen
Kommentit