Hakuväylien ja -mahdollisuuksien tuntemisen lisäksi nuoret tarvitsevat myös esimerkkejä erilaisista urapoluista tutkinnon suorittamisen jälkeen. Samalla tutkinnolla voi päätyä hyvin monenlaisiin työtehtäviin ja vaihtelevien polkujen kautta. Tarve ohjaukselle ja tuelle oman polun hahmottamiseen ei lopu korkeakouluopinnot aloittaessa, sillä yhteiskunta ja työelämä muuttuvat jatkuvasti. Tulevaisuus näyttäytyy nuorille tänä päivänä usein epävarmana, jatkuvasti muuttuvana ja osin ahdistavanakin. Muutosten keskellä nuorten on välillä vaikea tehdä päätöksiä ja valintoja omaa tulevaisuuttaan koskien. Usko omaan työllistymiseen ja tulevaisuuteen voi olla koetuksella, sillä emme täysin tiedä, millaisia ammatteja ja millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Esimerkiksi tekoälyn kehitys, ilmastonmuutos sekä sodat vaikuttavat yhteiskunnan toimintaan ja kehitykseen, mutta myös yksilöiden ajatteluun, tulevaisuususkoon ja tulevaisuuden suunnitteluun.
Korkea-asteen opinto-ohjauksessa on tärkeää auttaa nuoria löytämään uskoa tulevaisuuteen sekä toivoa oman paikan löytämisestä niin työelämässä kuin elämässä yleensäkin (Kasurinen, H., Launikari, M., Vuorinen, R. & Laakkonen, T. 2020). Opinto-ohjauksen tavoitteena on mm. tukea opiskelijoita epävarmuuden ja muutoksen keskellä, auttaa heitä löytämään oma polkunsa sekä vahvistaa opiskelijoiden toimijuutta. Toivon perustan muodostaa yksilötasolla tunne siitä, että on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä (Kasurinen 2019, 9).
Toivokeskeisyyden ja tulevaisuususkon vahvistamisen lisäksi opinto-ohjauksella on mahdollisuus vaikuttaa myös opiskelijoiden tulevaisuusajatteluun. Tulevaisuusajattelun ja -ohjauksen avulla voidaan auttaa opiskelijoita pärjäämään muuttuvassa työelämässä, tukea ohjattavien kykyä ennakoida ja kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia. Näiden perustana toimii opiskelijoiden kyky tunnistaa omia vahvuuksia ja osaamista. (Paaso & Ollila 2025.) Korkea-asteen opinto-ohjaajina meidän tulisi kannustaa ja rohkaista opiskelijoita ajattelemaan pidemmälle, laajemmin ja värikkäämmin (Paaso & Ollila 2025) – vaikka tulevaisuus mietityttää ja tuntuu epävarmalta, meillä kaikilla on mahdollisuus siihen myös omalta osaltamme vaikuttaa.
Kirjoittaja: Maija Joensuu, vastaava opinto-ohjaaja TAMK
Kuva: Robert Niva
Lähteet
Kasurinen, H., Launikari, M., Vuorinen, R. & Laakkonen, T. 2020. Käsikirja – CREAR digitaalinen palvelutarpeen arviointiväline. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-593-1. Viitattu 14.10.2025.
Kasurinen, H. 2019. Opiskelijan hyvinvointi ja tulevaisuususko. Teoksessa H. Kasurinen (toim.) Opiskelijoiden hyvinvointi ja tulevaisuusuususko ammattikorkeakoulussa (s. 6–13). Laurea-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-535-1. Viitattu 14.10.2025.
Paaso, L. & Ollila, J. 2025. Opiskelijoiden tulevaisuusajattelun ja tulevaisuussuhteen vahvistaminen -webinaari. Katsottu 13.10.2025.
Kommentit