Pauliina Ilmonen: ”Älä lähde uralle, joka on jonkun toisen unelma”

”Toiset vain kypsyvät eri asioissa eri tahtiin. Toisilla kielellisen esittämisen hallinnan oppiminen vie enemmän aikaa, joillakin se, että oppii jäsentämään matemaattista ajattelua voi viedä kauemmin ja joillekin meistä voi kestää kauemmin kehittää koordinaatiokykyään. Ei se tarkoita, etteikö näissä voisi tulla hyväksi.”

Naistech-hankkeessa pyritään lisäämään naisten kiinnostusta tekniikan aloja kohtaan.

Kuva: Pauliina Ilmosen arkisto.

 

Aalto-yliopistossa matematiikan ja systeemianalyysin laitoksella tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen tekee tutkimusta pääasiassa matemaattiseen tilastotieteeseen liittyen, opettaa tilastotiedettä ja ohjaa jatko-opiskelijoita. Hän on myös Suomen tilastoseuran esimies.

Matemaattisen tilastotieteen tutkimuksen lisäksi Pauliina tekee epidemiologiaan liittyvää tutkimusta pääpainonaan virusten epidemiologia ja syöpäepidemiologia. Uutena myös jonkin verran syöpägenetiikkaan liittyvää tutkimusta. Lisäksi hän tekee jonkin verran puhtaan matematiikan tutkimusta.

”Pääosin viruksiin liittyvä tutkimus mistä olen tehnyt ja mitä olen julkaissut, liittyy HI-virukseen. Sitä kautta virusten leviäminen on tuttua. Nyt kun tämä uusi pandemia on tullut, niin on tullut sitä seurattua sekä siihen liittyvää mallinnusta tehtyä.”

 

Urapolku

Kun Pauliina oli vielä nuori, hän ei vielä tiennyt mitä haluaisi isona tehdä. Tärkeää oli se, että hän tekisi jotakin hyvää, jolla parantaa maailmaa.

”Mun äiti mulle sanoi, että tee sitä, mikä on sun mielestä kivaa, ja loppujen lopuksi päädyt sitä kautta sitä maailmaa parantamaan. Lähdin miettimään, mikä on mun mielestä kivaa, ja mun mielestä kivaa on matematiikka. Mä en silloin vielä nähnyt, kuinka paljon matematiikalla voi muuttaa maailmaa. Kuinka esimerkiksi ääriarvoteoria ja ääritapahtumien mallintaminen voi auttaa vaikka ilmastonmuutoksen mallintamisessa, ja kuinka paljon matematiikka voi auttaa siihen, että mietitään erilaisia interventioita ja optimoidaan resurssipulasta kärsivillä alueilla esimerkiksi HI-virusta kantavien potilaiden hoitoa. En nähnyt silloin vielä, että matemaatikko voi tehdä tällaisia asioita. Lähdin tekemään, mikä on kivaa, ja luultavasti saavutin enemmän, mitä olisin pystynyt tekemään niillä aloilla, jota alun perin ajattelin.”

Lukiossa Pauliina piti oikeastaan vähän kaikesta, ja halusi haalia aineita laidasta laitaan. Kolme uravaihtoehtoa olivat loppua kohden kokki, patologi tai matemaatikko.

”Kokki muuten, mutta olen vaikeasti yliherkkä hyvin monille ruuille. Hiukan huono juttu kokille, kun ei pysty omia ruokia maistelemaan.”

Patologin ammatti kiinnosti myös, ja yksi Pauliinan idoleista onkin oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Patologia oikeuslääketieteen puolella kiinnosti, mutta lääkäriksi opiskeleminen itsessään ei oikein innostanut Pauliinaa.

Matematiikka oli kuitenkin kiinnostanut Pauliinaa pienestä pitäen, joten valinta osui lopulta matemaatikkoon. Hän opiskeli ensin matemaatikoksi, ja sitten väitteli biometriasta (yksi tilastotieteen alue, jossa kehitetään tilastollisia menetelmiä lääketieteen sovelluksiin). Sen jälkeen Pauliina päätyi muutaman mutkan kautta tutkijaksi Belgiaan ECARESiin (European Center of Advanced Research in Economics and Statistics) ja sieltä edelleen Aaltoon.

 

Naiset ja tekniikan ala

Pauliinasta on tosi tärkeää, että teknisellä alalla olevat naiset näkyvät. Kaikenlaiset hankkeet ja tapahtumat, joissa heitä näkyy, ovat hyvin tärkeitä. Kun naisia alkaa enemmän näkyä siellä teknisillä aloilla, siitä tulee tutumpaa, eikä vain yksittäisiä, poikkeavia havaintoja. Siitä tulee tavallista, eikä siinä ole mitään erikoista.

Stereotyyppiset asenteet tulevat vähitellen ja huomaamatta, monista asioista.

”Mun poika oli hyvin pieni, ja mä olin tutkija silloin. Kerroin, että musta tulee professori. Poika sanoi, että eihän susta voi tulla professori, kun professoreilla on silmälasit ja harmaa parta. Tämä ajatus oli tullut satukirjoista.” Pauliina kirjoitti lapsilleen myös itse satuja, joissa seikkailivat Kari-pappa ja Pertti-pappa. Saduissa Pauliina pyrki välttämään näitä sukupuolistereotypioita, ja antamaan muutenkin perinteisiä satukirjoja laajempaa maailmankuvaa.

”Ennakko-ajatukset tulevat pienistä puroista. Helposti ajatellaan, etteivät ne vaikuta asenteisiin, vaikka ne oikeasti vaikuttavat.”

 

Tekniikan alalla pärjääminen

Pauliina ajattelee, että millään alalla ei tarvitse olla kympin oppilas pärjätäkseen. Hyväksi kirjoittajaksi tullaan kirjoittamalla, hyväksi pianistiksi soittamalla pianoa. Samoin matematiikassa harjoittelemalla. Jos on tullut käsitys, että on huono jossakin tietyssä asiassa, saattaa ajatella, ettei edes harjoittelu korjaa tilannetta, vaan että pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun.

”Toiset vain kypsyvät eri asioissa eri tahtiin. Toisilla kielellisen esittämisen hallinnan oppiminen vie enemmän aikaa, joillakin se, että oppii jäsentämään matemaattista ajattelua voi viedä kauemmin ja joillekin meistä voi kestää kauemmin kehittää koordinaatiokykyään. Ei se tarkoita, etteikö näissä voisi tulla hyväksi.”

Tärkeintä on se, että kun valitsee alaa, on ettei lähde toteuttamaan toisen unelmia. Ei ole itseisarvo lähteä tekniselle alalle, kaupalliselle alalle tai terveydenhuoltoalalle, ellei se ole juuri se oma unelma. Pauliinan mukaan on aina hyvä olla myös suunnitelma B, C ja D. Maailma on täynnä jännittäviä ja mielenkiintoisia asioita, ja vaihtoehtoja on. Ei kannata koskaan pelätä pyrkiä sinne, minne oikeasti haluaa.

”Olen itse hakenut työpaikkoja, joista olen ajatellut, ettei mulla ole mitään mahdollisuuksia, enkä ole saanut. Olen myös hakenut työpaikkoja, joista olen ajatellut, ettei mulla ole mitään mahdollisuuksia – ja olen päässyt.

Mä olen tehnyt niin parhaani, kuin vain voin. Jos en pääse, mua ei harmita. Mulla on vaan yksi elämä. En voi lähteä uralle, jossa miellytän jotakuta muuta. Mun pitää lähteä uralle, joka on mun näköinen. ”

Pauliina ei halua koskaan katua tekemättömiä asioita, eikä sitä, ettei uskaltanut. Mieluummin katuu niitä tehtyjä asioita, jos pitäisi valita. Elämä kannattaa ottaa vastaan rohkeasti.

 

Ilmonen, P. 2021. Tilastotieteen apulaisprofessori. Aalto-yliopisto. Haastattelu 5.2.2021 (haastattelijana Suvi Ylönen).

Naistech-hankkeessa pyritään lisäämään naisten kiinnostusta tekniikan aloja kohtaan.  

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *