Tag: hanketoiminta

Universumi opettaa ja pedagogiset silmälasit tarkentavat

Osana ammatillisen opettajakoulutuksen harjoittelua osallistuimme kansainväliseen TeamWe-hankkeeseen. TeamWe on Erasmus+-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on lisätä eri koulutusalojen ja eri maiden välistä yhteistyötä ja oppimista hyvinvointiteknologiaan liittyen. Hankkeessa on mukana toisen asteen opettajia ja opiskelijoita sosiaali- ja terveysalalta, tekniikan alalta, ICT- sekä media-alalta Suomesta, Hollannista ja Baskimaasta. Osallistujat parantavat kielitaitoaan ja oppivat yhteistyötaitoja sekä muita elinikäisen oppimisen avaintaitoja. Opettajat kartuttavat lisäksi osaamistaan mm. tiimioppimisessa sekä case-pohjaisessa ja käänteisessä oppimisessa.

Yrityspilotti – lentävä lähtöni kohti opettamisen uutta mallia

Alkusyksystä 2021 olin omien opettajaopintojeni loppupuolella, mutta vielä oli sopimatta muun muassa opetus- ja ohjaamisharjoittelun alkuunlähtö. Ajatukseni tulevasta opettajuudestani olivat tuolloin hyvin perinteisiä opettajan ja ohjaamisen tehtäviä, joten pohdinkin lähinnä mahdollisuutta luoviutua ammattikorkeakoulun puolelle suorittamaan ammatillisen opettajan harjoittelua rakennustekniikan koulutusohjelman kursseille. Sitten se iski… Olin mökillä tekemässä perjantain etäpäivää töihin. Kello oli jo puoli kolme iltapäivällä, joten läppärin kansi oli hetkenä minä hyvänsä lävähtämässä kiinni. Kännykkä värähti pöydällä, ja huomasin, että opiskelijaryhmämme vetäjältä oli kilahtanut sähköposti otsikolla ”nopeat syö…”. Onnistunut otsikointi, sillä päätin vielä lukea mistä on kyse.

PYRY-hankkeessa aktiivinen kevät!

Pystyväksi ryhmässä PYRY -hanke edistää osatyökykyisten ja ammatillista oppilaitoksista valmistuvien erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistymistä. Hankkeessa kokeillaan ja kehitetään vertaisoppimiseen, vertaisryhmäohjaukseen ja vertaismentorointiin perustuvaa toimintatapaa heterogeenisissa ryhmissä.

Ammatillisen koulutuksen rooli kasvaa kehitysmaissa – terveisiä Eye on TAMK viikolta

Pakolaisina elävien nuorten tulevaisuus riippuu pakolaisuuden aikana saadusta koulutuksesta. Kirkon Ulkomaanapu tarjoaa ammatillista koulutusta ja yrittäjyyskoulutusta, jotta nuoret pystyvät rakentamaan tulevaisuuttaan ja työllistymään jo pakolaisuuden aikana. KUA:n tarjoamassa ammatillisessa koulutuksessa pyritään siihen, että vastavalmistuneet pääsevät siirtymään suoraan työelämään. Pelkkä kouluun pääseminen ei riitä tulevaisuuden turvaamiseksi, jos koulutus ei johda ammattiin. Siksi opinto-ohjaus ja työelämätaitojen opettaminen ovat yhä tiiviimpi osa KUA:n koulutushankkeita. Tässä yhteistyössä olemme mukana toimijana.

Päivittelyä

TAMKin pedagogiset ratkaisut -yksikkö PERA teki kovan puristuksen pohtiessaan ajankohtaisia ja tulevaisuuden tarpeisiin tähtääviä opetustoimen täydennyskoulutuksia kevään 2021 OPH:n avustushakuun. Pelkkään pohdintaan ei jääty, vaan yhteissuunnittelulla ja asiantuntijaryhmien ideoinnilla saatiin hakuun kirjoitettua hyvä joukko perusteltuja hakemuksia.