Opokoulutus toi rohkeutta pysähtyä ja antaa aikaa opiskelijalle

Playmobil-hahmot pöydän ympärillä

– Viihdyn työssäni. Maahanmuuttajaopiskelijoiden parissa tehtävä ohjaustyö on kiinnostanut minua aina, kuvailee kouluttaja Terhi Mesikämmen Oy EduVamia Ab:sta Vaasasta. Hän on työskennellyt aikuisten maahanmuuttajien koulutuksen parissa 18 vuotta.

Viimeiset reilut neljä vuotta hän on toiminut myös lähiesimiehen tehtävissä, joten opetuksen määrä on vähentynyt. Työhön kuuluu muun muassa maahanmuuttajien alkukartoituksia ja alkuvaiheen ohjausta, ohjausta ammattiin, urasuunnittelua ja ohjaamista tutkintojen tunnustamisen prosessiin.

Työnkuvan lisäksi moninaista on myös kohderyhmä. Mesikämmenen opiskelijoista joku saattaa olla vastikään tullut Suomeen ja kotoutumisen alkuvaiheessa kaikki vieraassa kulttuurissa näyttäytyy vielä outona, osalla voi olla uudessa kotimaassaan jo yksi tutkintokin suoritettuna ja tulevaisuuden haaveet selvillä.

Kouluttautuja, joka ei tiedä mahdollisuuksista ja jolla ei ole vielä lainkaan tukiverkostoja, tarvitsee paljon tietoa, taitoa ja yksilöllistä tukea. Voidakseen suunnitella elämäänsä eteenpäin hän tarvitsee vinkkejä vaihtoehtoisista mahdollisuuksista.

– Opiskelijani tarvitsevat paljon tietoa, ohjausta ja neuvontaa. Kun tulee kulttuurisesti hyvin erilaisista oloista, eroavat niin koulutusjärjestelmä kuin työelämäkin toisistaan hyvin paljon. Opiskelijani tulevat ympäri maailmaa, hyvin erilaisilla taustoilla ja koulutuksilla. Osa tulijoista voi olla hyvinkin korkeasti koulutettuja. Muutama vuosi sitten pohdin, että haluaisin lisää vahvistusta omaan työhöni ja hakeuduin opo-opintoihin, hän kertoo.

Terhi Mesikämmen suoritti opo-opinnot Tampereella TAOKissa lukuvuonna 2018–2019 työnsä ohessa. Näin jälkikäteen hän muistelee vuotta suurella lämmöllä.

– Koulutus toi varmuutta ja tyyneyttä käytännön työhön ja omaan tekemiseen. Toisaalta varmuutta antoi oivallus siitä, että on työssään oikeilla jäljillä, mutta ensimmäistä kertaa uskalsin kunnolla myös pysähtyä ohjaamaan opiskelijaa ja antaa hänelle aikaani ja läsnäoloa, Mesikämmen kuvailee.

Hän oivalsi, että kiireen tuntu johtui osittain ainakin hänen omalla kohdallaan töiden suunnittelusta. Pienikin pysähtyminen opiskelijan äärelle auttoi merkittävästi kohtaamisessa. Se hetki oli tärkeää opiskelijalle, mutta teki ohjaustilanteen mielekkäämmäksi myös opettajalle. Tietyllä tavalla voitaisiin tässä yhteydessä puhua jopa työhyvinvoinnista. Rauhallinen kohtaaminen vuorovaikutustilanteessa tuki myös opettajan omaa jaksamista.

Myös hänen työkaverinsa on tehnyt opo-opinnot, joten tiimistä löytyy kaksi opoa ja ohjaussuunnitelmat tehdään nykyisin erityisen huolella.

– Pidän vuorovaikutustilanteista opiskelijoiden kanssa. On aina palkitsevaa, kun näkee ohjattavan silmistä oivalluksen hetken. Tuo hyvää mieltä, kun on voinut auttaa. Opiskelijat itse tekevät kuitenkin lopulta päätökset, minun roolini on auttaa niiden etsimisessä ja löytämisessä, hän kuvailee.

Innostava ryhmä tekee opiskelusta kiinnostavaa

– Tykkäsin kovasti meidän opiskeluryhmästämme ja lähipäivien fiiliksestä. Myös opettajat olivat hyviä. Oli antoisaa nähdä ihmisiä eri puolilta Suomea oman organisaation ulkopuolelta. Parasta oli se, että kaikki olivat opiskeltavasta asiasta kiinnostuneita ja innoissaan. Se poiki vuoden aikana mahtavia keskusteluja ja hyviä kokemuksia, Mesikämmen muistelee.

Opo-opinnoista hyötyä kaikille

Kun kysyn häneltä vinkkejä opo-opintoja suunnittelevalle, tulee vastaus nopeasti: ”Ehdottomasti suosittelen”.

– Jokaisen opettajan työhön kuuluu paljon ohjaamista. Käytännössä ohjaus on usein jopa opetettavaa asiaa suuremmassa roolissa. Oppitunnit eivät ole pelkkää asioiden opettamista, vaan monin tavoin myös oppimisen tukemista ja ohjaamista elämää varten, hän kuvailee.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa on ohjaamisen merkitys korostunut entisestäänkin. Maailma on pienentynyt ja mahdollisuuksia on tarjolla enemmän. Ahdistusta opiskelijalle saattaa aiheuttaa valinnanvaikeus eli mitä voi ja kannattaa tehdä, kun mahdollisuuksia on niin paljon ja kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Näissä pohdinnoissa yhä useampi tarvitsee rinnalleen ohjaajaa.

Opiskelun ja töiden yhteensovittaminen sujui Terhi Mesikämmenellä hyvin vaivattomasti. Osaamisperustaisuuden oivaltaminen oli alussa haastavaa, mutta sen hyöty näyttäytyi myöhemmin. Opiskelujen aikana valmis tehtävä tai edes otsikko olisi tuntunut helpottavalta tekijältä, mutta se ei olisi välttämättä opettanut yhtä paljon. Nyt ratkaisut sai hakea itse.

– Työnantajani tukee ja kannustaa kouluttautumaan. Sillä on iso merkitys. Sain opiskella työajalla ja kyllähän kaikki opiskeluasiat ja -sisällöt muutenkin liittyivät suoraan omaan työhöni. Opiskeltavat asiat tukivat työskentelyäni erinomaisesti, hän kertoo.

Tiiviit ja mielenkiintoiset lähipäivät olivat niin antoisia, että hän olisi kaivannut kahden peräkkäisen päivän sijaan kolmea päivää. Päivät tuntuivat käymisen arvoiselta ja poistuminen työpaikkakunnalta mahdollisti myös täydellisen keskittymisen opintoihin.

– Tietenkin opiskeluun on varattava aikaa. Helpottava tekijä on kuitenkin se, että opintoja voi tehdä käytännössä omassa tahdissa – nopeammin tai hitaammin, hän pohtii.

Voit suorittaa ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen TAMKissa. Hakuaika 5.-21.1.2021 (päättyy klo 15).

Terhi hymyilee pöydän äärellä.
Terhi Mesikämmen

Teksti: Heli Antila

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *