TAOKista tärähtää
nimittäin kahden kuukauden välein korvamakeaa podcastia ajankohtaisista kuulumisista.
nimittäin kahden kuukauden välein korvamakeaa podcastia ajankohtaisista kuulumisista.
Ensimmäisen oppilaitosjohdon 24 h leirin aikana kehittyi läsnäolevuus ja yhteisöllisyys. Leirille osallistuneet oppilaitosjohtajat synnyttivät yhteistoiminnallisuuden ja pedagogiikan johtamisen teemoissa vaikuttavia tekoja.
Olen aina halunnut vaikuttaa ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Näen ammatillisen opettajankoulutuksen tärkeänä vaikutusmahdollisuutena kohderyhmälle, jonka kautta vaikutukset puolestaan kertaantuvat eteenpäin. Ammatillisessa opettajankoulutuksessa ollaan etulinjassa, Sanna Brauer pohtii.
OOVA-hankkeen teemoja syvennetään nyt OTULE-täydennyskoulutuksilla. Hankeyhteistyö koostuu täydennyskoulutusten suunnittelusta, kehittämisestä, toteutuksesta ja arvioinnista.
Päättymässä olevassa TYKKY-Työpaikkaohjaus koulutuksen kehittämisen ytimessä -hankkeessa pureuduttiin toisaalta opiskelijan työelämätaitoihin, toisaalta työelämän edustajien ohjaustaitoihin.
Digivisio 2030 on kaikkien suomalaisten korkeakoulujen yhteinen hanke, jonka tavoitteena on luoda oppimiselle tulevaisuus, joka hyödyttää niin korkeakouluja, oppijoita kuin yhteiskuntaamme.
Tuomas Mäki-Ontto, TAOKin tuore lehtori, kertoo kolmen työviikon jälkeen syksyn työtehtävistään hymyissä suin. Perehdytys uusiin työtehtäviin on hyvässä vauhdissa ja perehdytyssuunnitelma vaikuttaa kaikin puolin onnistuneelta. Työ tuntuu jo nyt omalta.
Opettajan työpäivä saattaa ajoittain olla hyvin sirpaleinen. On monenlaista muistamista ja huolehtimista, useita ryhmiä ja erilaisia työtehtäviä; järjestelyjä, sopimisia ja henkilökohtaisia ohjauksia. Kiire ja työn sirpaleisuus asettavat välillä haasteita.
KYVYKÄS – muutoskykyiseksi MaRa-alalla on vahvasti työelämälähtöinen hanke. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa matkailu- ja ravitsemisalojen ammattilaisten sekä pk- ja mikroyritysten muutoskyvykkyyttä. Keinoina toimivat työhyvinvoinnin ja jatkuvan oppimisen taitojen lisääminen, vertaistuen vahvistaminen sekä alan henkilöstön ja yritysten välisen verkostoitumisen lisääminen. Vaikuttavuutta pyritään saamaan aikaan jo hankeaikana.
Viestintä kuuluu nykyisin jokaisen asiantuntijatyötä tekevän toimenkuvaan. Asiantuntijuus rakentuu vasta sidosryhmien tietämyksen kautta.