Ehkä lajittelen – ehkä en? Ruokailupaikan vaikutus take away -pakkausten lajiteltavuuteen

Take away -ruokailun ajatus on, että ruoan voi napata mukaan myös kiireessä ja syödä matkalla tai ihan rauhassa kotona. Kotona lajittelu voi olla helppoa ja itsestään selvää, mutta kun liikumme kaupungilla, lajittelun pelikenttä muuttuu täysin.

Lajittelun pelikentät

Ajatellaan lajittelu pelinä, jossa oikein lajitellusta pakkauksesta saa pisteen. Pelissä myös siirrytään pelikentältä toiselle. Jos olet mestarilajittelija, sinulla on kotona todennäköisesti eri jakeille, kuten kartongille, lasille, muoville, metallille, omat lajittelulaatikkonsa. Jos lajittelun mahdollistavat fasiliteetit ovat kunnossa, jakeet löytävät helpommin oikeisiin lokeroihinsa. Peliin astuu myös materiaalien tunnistus, mitä mikäkin pakkaus on ja mihin jakeeseen se kuuluu lajitella. Take away -pakkausten kohdalla on lisätty vaikeuskerrointa, lajitteluohjeistusta itse pakkauksesta ei juurikaan löydy.

Selvitimme RUOKO-hankkeen työpajassa 30 henkilön voimin, kuinka ruokailupaikka vaikuttaa siihen, miten lajittelet tai et lajittele. Työpajassa kerättiin kuluttajien ajatuksia erilaisten ympäristöjen vaikutuksesta lajittelukäyttäytymiseen ja kuvattiin videomateriaalia take away -ruokailutilanteessa. Työpajan kuusi tiimiä ruokailivat eri paikoissa toisin sanoen eri pelikentillä ja hankkiutuivat eroon take away -lounaan pakkausmateriaaleista kukin tavallaan osallistuen kuvitteelliseen lajittelupeliin. Pelikenttinä toimivat ratikkapysäkki, piknik Kaupissa ja TAMKin pääkampus.

Osallistujille annettiin take away -pakkauksissa salaattilounaat (kartonkinen salaattipakkaus, kertakäyttöiset ruokailuvälineet ja vesipullo. Ryhmiä pyydettiin videoimaan, kuinka he toimivat take away -pakkauksen kanssa ruokailun jälkeen pohtien lajittelun haasteita ja tilannetunnelmaansa.

Tiimit, jotka ruokailivat TAMKin kampuksella, löysivät lajittelupisteet. Joukossa oli niitäkin, jotka eivät lajittelupisteelle asti löytäneet ja kaikki jakeet ruokailun päätteeksi päätyivät lähimpään sekajäteastiaan. Tällä lajittelun pelikentällä haasteen aiheutti lajitteluohjeistuksen puuttuminen. Osa tiimeistä ei tiennyt, kuinka pakkaus ja oheistuotteet olisi pitänyt lajitella. Etenkin oheistuotteiden, kuten lautasliinojen ja aterimien, lajittelu tuotti päänvaivaa.

Pelikentän vaikeuskerroin kasvoi tiimeillä, jotka ruokailivat “matkalla jossain” kuten piknikillä tai ratikkapysäkillä. Päänvaivaa aiheutti kysymys, missä lähin lajittelupiste on? Kun pelikentältä ei sitä kaivattua lajittelupistettä löytynyt, pakkaukset biojätteineen päätyivät lähimpään sekajäteastiaan. Osa harmitteli asiaa, koska kertoivat olevansa tavallisesti ahkeria lajittelijoita ja tuntuivat olevan aidosti pahoillaan lajittelumahdollisuuden puuttumisesta. Ottaisitko itse kiireessä tyhjät pakkaukset mukaan astuessasi ratikkaan? Pilottiin osallistuneet kertoivat rehellisyyden nimissä, että jaksamista lajittelupisteen etsimiselle ei ollut.

Kodin ulkopuolella esim. kaupungissa ei ole juurikaan mahdollisuuksia kierrättää tai mahdollisuuksien löytäminen on liian vaivalloista

Ruokailupaikasta riippumatta pantilliset juomapullot lähtivät pilottiin osallistuneiden matkaan. Osa ajatteli jopa käyttävänsä pulloa uudelleen ennen sen palauttamista kauppaan.

Raha motivoi

Osa pilottiin osallistuneista henkilöistä toivoi tulevaisuudessa myös ratikkapysäkille lajittelumahdollisuuksia, mutta epäilivät sen toteutumista.

Kuinka jakeet lajitellaan?

Tyhjä ja kuiva take away -kartonkipakkaus lajitellaan kartongin keräykseen. Sitä ei tarvitse pestä, mutta ruoan tähteet tulisi kaapia biojätteeseen. Lautasliinalla voi pakkauksen pyyhkäistä kuivaksi ennen sen sijoittamista biojätteeseen. Puinen kertakäyttöhaarukka kuuluu myös biojätteeseen, kertakäyttöinen muoviveitsi sekajätteeseen ja pantillinen pullo palautetaan kauppaan.

Osallistutko peliin ja etenet aina mestarilajittelijaksi asti halliten pelikentän kuin pelikentän?

Tutustu hankkeen www-sivuihin: https://projects.tuni.fi/ruoko/

Kirjoittajat: Lehtori Taija Karhe, Liiketalous ja media, TAMK ja lehtori Nina Kukkasniemi, Rakennettu ympäristö ja biotalous, TAMK

Kuva: Tampereen korkeakouluyhteisön mediapankki

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi