Kokonaisuuksissa onnistuminen – systeemiajattelulla

Toteutimme Smart Work -hankkeessa kolmiosaisen johtamisen valmennuskokonaisuuden yhteistyössä Rethink Gastro -hankkeen kanssa. Kompleksisessa maailmassa sekä suhteet että tavoitteet ovat jatkuvassa muutoksessa. Systeemiajattelun tärkein ominaispiirre on kokonaisuuksien jatkuva uudelleen hahmottaminen.

Valmennuksen kolmas osio ”Kokonaisuuksissa onnistuminen” oli luultavasti kaikkein vähiten selvä etukäteen osallistujille verrattuna aiempiin osioihin, jotka olivat ”Valmentava johtaminen” ja ”Kulttuurin johtaminen”.

Kokonaisuksissa onnistuminen on viime aikoina noussut voimakkaasti esiin. Taustana ajattelulle on se, että kaikki muuttuu koko ajan ympärillämme. Valmennuksen kolmannessa osiossa keskityimme siihen, miten yritystoiminnassa ja yritystoiminnan johtamisessa ja esihenkilötyössä voidaan nähdä niitä muutoksia ja tehdä jotain sellaista, ettemme ainakaan vahingossa putoaisi muutoksen kelkasta.

Valmentaja Veijo Hämäläisen mukaan meidän tulisi opetella havainnoimaan ympäristöä niin, että se auttaisi meitä onnistumaan kokonaisuudessa, jossa haluamme onnistua ja toisaalta miettiä, mitä se tarkoittaisi omassa tekemisessämme.  Hän haastoi valmennukseen osallistujia pohtimaan, miten muutamme tekemistämme havainnoinnin seurauksena. Ja miten pystymme havainnoimaan ympäristöstä asiat, jotka vaikuttavat tekemiseemme?

Miten havainnoinnin seurauksena voidaan tehdä muutoksia omassa toiminnassa?

Kokonaisuuksissa onnistuminen on monimutkainen ja hankala asia, mutta valmentajamme Veijo Hämäläinen ja Ville Parkkila kertoivat, että kun siihen käyttää voimavaroja ja energiaa ja hieman enemmän ajatteluaikaa, pystymme etenemään paremmin kokonaisuuksissa, verrattuna siihen, jos emme pohtisi lainkaan ympärillämme tapahtuvaa.

Mitä onnistumiseen vaikuttavia ilmiöitä sinä tunnistat?

Mikko Kuitunen totesi Kauppalehdessä 14.2.2022 digitalisaation mullistavan johtamisen ja sen olevan vasta alkua. Tieto liikkuu ympärillämme erittäin nopeasti ja kaikkiin suuntiin. Tiedonkulun seurauksena on nähty jo monia ilmiöitä, jotka vaikuttavat työelämään ja yritystoimintaan. Aikamme ilmiöt ja ongelmat ovat hyvin kompleksisia. Ihmiset, asiat ja ilmiöt eivät ole toisistaan irrallisia. Ne ovat myös Hämäläisen ja Parkkilan mukaan aina suhteessa toisiinsa.

Systeemiajattelu on laajojen kokonaisuuksien, monien yhtäaikaisten toimijoiden, asioiden tai ilmiöiden välisten vuorovaikutussuhteiden havaitsemista ja suhteiden keskinäisten vaikutusten ymmärtämistä. Systeemiajattelun taidot mahdollistavat kokonaisuuksissa onnistumista.

Yksinkertaisilla lineaarisilla ratkaisuilla ei saada pysyviä tuloksia tai ongelma jää kokonaan ratkaisematta. Tulokset syntyvät suhteissa ja suhteessa johonkin, Hämäläinen avasi ajattelumallin ydintä.

Johtaminen on jonkun asian viemistä johonkin suuntaan

Systeemisessä johtamisessa on syytä ihmisten, asioiden tai prosessien sijaan keskittyä ilmiöihin, virtauksiin, tapahtumiin sekä vuorovaikutuksessa olemiseen ja sen seurauksiin. Hämäläinen kehottaa keskittymään ja keskittämään resurssit työhön, mikä tuottaa eniten arvoa. Haasteena systeemiajattelulle on, että valitettavan usein olemme oman mielenmallimme rajoittamia. Meidän on kyettävä uudistamaan tapojamme ajatella, sillä systeemiajattelu on prosessiajattelua työläämpää. Usein näemme perspektiiviharhan takia asian vain omalla tavallamme tai jäävuoresta vain pinnan päällä olevan osan. Työelämään ja työympäristöömme on tulossa paljon muutoksia, ja valmennuksessamme pyrimme valmistautumaan niihin ajatuksellisesti.

 

Smart Work- ja Rethink Gastro -hankkeet ovat ESR-rahoitteisia hankkeita, joissa kohderyhmänä on isännöinti-, kiinteistö-, puhtaanapito-, ja apteekkialan sekä ravitsemisalan yritykset. Pyrimme kehittämään yritysten henkilöstön työhyvinvointia tuottavuutta edistävällä tavalla. Kannustamme uusiin tapoihin ajatella ja toimia.

Hankkeiden verkkosivut:

https://projects.tuni.fi/smartwork/

https://projects.tuni.fi/rethinkgastro

Kirjavinkki: Olli-Pekka Heinonen: Eletään ihmisiksi

Valmentajat:

Veijo Hämäläinen: Senior team coach, business coach ja systeemiajattelija, TAMK Proakatemia
Ville Parkkila: Junior team coach, fasilitaattori ja ajatteleva innostuja, TAMK Proakatemia

Teksti: Smart Work -hankkeen projektipäällikkö Piia Tarnanen, TAMK
Kuva: Minttu Rantanen

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi