Resepti oppilaiden ja opettajien yhteiseen hyvinvointiin

Opettajaopiskelijan resepti mielen hyvinvointiin, kuva opiskelijasta ja kakusta.

Kun hallitus päätti leikata ammatillisesta koulutuksesta, mielessäni heräsi kysymys siitä, millaisia vaikutuksia leikkauksilla on oppilaiden ja opettajien hyvinvointiin.

Lisäävätkö leikkaukset opettajien työtaakkaa? Joutuvatko nuoret ottamaan yhä enemmän vastuuta itsestään ja oppimisestaan? Riittääkö aikaa kunnon ohjaukseen ja tukemiseen sekä yhdessä tekemiseen? Tullaanko näillä toimilla kannustamaan tulevaisuuden ajatteluun kehittävästä näkökulmasta vai lisäävätkö ne jopa käytöshäiriöitä opetuksessa ja arkielämässä?

Muuttuviin osaamistarpeisiin ovat ottaneet kantaa omassa kirjoituksessaan myös kunta- ja hyvinvointialueen työnantajat.

Mitä voimme tehdä?

Hallituksen toimista huolimatta voimme pyrkiä kehittämään oppilaiden ja opettajien yhteistä hyvinvointia, jotta vältämme uupumiset ja saamme motivoitua ihmiset kestävän kehityksen ajatteluun.

Unohdetaan hetkeksi politiikka. Ajatellaan itse ammatillista opetusta ja koululaitosta, missä opetus tapahtuu.

Jo laissakin on lähtökohtana se, että jokaiselle pitää turvata turvallinen ympäristö, jossa hyvinvointiin panostetaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Minusta resepti tälle nykyaikana pinnalla olevalle mielen hyvinvoinnin ja yleisenkin jaksamisen paineelle on panostaminen oppilaitoksissa opettajien, oppilaiden ja muun henkilökunnan kuuntelemiseen tasa-arvoisesti. Opettajat ovat niitä, jotka ovat oppilaiden kanssa vuorovaikutuksessa ja heidän hyvinvointinsa heijastuu oppilaiden hyvinvointiin. Pitää muistaa, että hyvinvoiva yhteisö on turvallinen kasvualusta niin aikuisille kuin nuorille.

Kun kuuntelemme sitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu, olemme paremmin perillä siitä, että mitä tulisi tehdä. Luomalla reseptin oppilaiden, opettajien ja koulutuksen tarjoajan välille, voimme saavuttaa hyvinvoivan yhteisön, jonka tavoitteena on tukea toinen toistaan. Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Reseptini rakentuu seitsemästä vaiheesta:

  1. Punnitkaa kulhoon hyväksymistä ja positiivista asennetta – jokainen on omanlaisensa yksilö.
  2. Sekoittakaa sosiaalisella vuorovaikutuksella ja ymmärtäväisyydellä –vuorovaikutus kehittää sosiaalisia taitoja.
  3. Työstäkää taikinaa omia ja toistenne vahvuuksia hyödyntäen – kukaan ei voi yksin hallita kaikkea.
  4. Valmistakaa taikinaa yhteisten tavoitteiden mukaisesti – yhteiset ja henkilökohtaiset tavoitteet voidaan saavuttaa myös yhdessä.
  5. Antakaa taikinan kehittyä rauhassa, hoputtamalla mikään ei onnistu – liian suuri stressi ei edistä hyvinvointia ja jaksamista.
  6. Viimeistelkää tuotteet kunnioituksella ja yhteisymmärryksellä – kunnioittamalla toisten ammattitaitoa, edistetään työhyvinvointia.
  7. Olkaa ylpeitä omista saavutuksistanne ja nauttikaa työnne lopputuloksesta – yhteisellä tulevaisuuden tavoitteella voimme edistää kestävää kehitystä.

Tätä reseptiä toteuttamalla voin omalta osaltani pyrkiä vaikuttamaan opettajien, oppilaiden ja muun oppilaitoksen henkilökunnan hyvinvoinnin kestävään kehitykseen.

 

Kirjoittaja:
Jari Huhtala
Ammatillinen opettaja (AmO) -opiskelija, TAMK
Leipomopäällikkö, leipurimestari, kondiittorimestari
Prassen konditoria, Rauma

Kuva: Juha Sinisalo. Kuvassa on Jari Huhtalan valmistama syötävä kakku, joka on pienoismalli Rauman raatihuoneesta kaupungin 580-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.  Lue lisää kakusta Raumalainen-lehden uutisesta.

Blogikirjoitus on tehty Mielihyvin duunissa -hankkeessa ja julkaistu alun perin hankkeen verkkosivuilla. Mielihyvin duunissa -hanke kasvattaa työnantajien, oppilaitosten ja työterveyshuollon osaamista nuorten työntekijöiden mielenterveyden ja työkyvyn tukemisessa erilaisin menetelmin. Työuran alussa tai sille siirtymässä oleville työikäisille nuorille hanke tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyttä ja työelämätaitoja vahvistavaa tukea.

Lähteet:

Kt-lehti: https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2024/koulutuspolitiikassa- unohdetaan-muuttuvat-osaamistarpeet luettu 20.8.2024
Opetushallitus: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kiusaamisen- vastainen-tyo luettu 19.8.2024
OAJ: https://www.oaj.fi/ajankohtaista/nakemyksemme/2024/ammatillisen- koulutuksen-kurjistamisen-tulee-loppua/ luettu 19.8.2024
THL: https://www.slideshare.net/slideshow/satu-kankkonen-hyvinvointikertomusten-uudenlainen-laadinta/239204621 luettu 20.8.2024
Hälsa: https://halsa.fi/tyohyvinvointi/hyvinvoiva-opettaja-hyvinvoiva-oppilas/ luettu 19.8.2024
OAJ: https://www.oaj.fi/arjessa/tyohyvinvointi/opettajan-hyvinvointi/ luettu 19.8.2024

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *