Olin kesäkuussa 2024 henkilöstövaihdossa Karlstadin yliopistossa, jossa kolmen päivän aikana tarkasteltiin kulttuuritietoisuuden taitoja useasta eri näkökulmasta. Yliopisto on ainoa ruotsalainen korkeakoulu, joka tarjoaa teeman opintoja pääaineena. Puheenvuorot käsittelivät muun muassa stereotypioita, monikulttuurisuutta Karlstadin yliopiston tapaan, osaamisen tunnistamista työelämässä sekä akateemisen maailman monikulttuurisia suhteita. Erityisesti Tobias Hübinetten stereotypioita käsitellyt puheenvuoro on matkan jälkeenkin noussut usein ajatuksiini.
Olen saanut itseni kiinni stereotyyppisestä ajattelusta toistuvasti. Olenko siis huono ihminen, huomaan pohtivani. Hübinetten lohdullinen viesti oli, että aivomme tarvitsevat stereotypioita asioiden hahmottamiseen ja maailman jäsentämiseen. Ilman stereotypioita kognitiivinen kuorma koituisi aivojemme kohtaloksi. Kyse on siis pohjimmiltaan optimoinnista, ei huonosta ihmisyydestä.
Älkäähän käsittäkö väärin. En tarkoita, että meidän tulisi vaalia stereotypioita tai jättää ihmisiä niihin lokeroihin, joihin aivomme heidät aluksi sijoittaa. On tärkeää ymmärtää, että stereotypioista on vielä erillinen askeleensa ennakkoluuloiseen asenteeseen tai rasismiin.
Hübinette nosti esityksessään keskusteltavaksi Allportin (1954) kontaktihypoteesin, jonka mukaan ennakkoluuloista pääsee paremmin irti, kun on tekemisissä niiden ryhmien tai henkilöiden kanssa, joihin ennakkoluulot kohdistuvat. Teoria ei ole aukoton ja sitä ovatkin tutkijat myöhemmin täydennelleet. Viiden lapsen äitinä voin kuitenkin todeta periaatteiden pitävän paikkaansa monella elämän tasolla. Kun tyttärellä on huonot välit koulutoverin kanssa, on usein erinomainen ratkaisu kutsua samainen lapsi kylään leikkimään. Kohta huomataankin, että eripura on kadonnut ja leikki sujuu. Melkoinen yksinkertaistus Allportin työstä toki.
Yhtä kaikki ajattelen, että jos ihminen viettää koko elämänsä vain yhdenlaisessa seurassa, pienessä piirissä, on suuri vaara varsin umpimieliseen suhtautumiseen tämän piirin ulkopuolella olevia ihmisiä kohtaan. Tänä vuonna olen töiden ja vapaa-ajankin puolesta päässyt vierailemaan varsin erilaisissa kulttuureissa Suomessa, Ruotsissa, Itä-Euroopassa, Välimerellä ja Afrikassa saakka. Moni näistä kokemuksista on ollut ensikosketus kyseiseen maahan ja kulttuuriin. Jokaisesta matkasta on maailmani kuitenkin avartunut eikä ainoastaan valtioiden rajojen ylittämisen, vaan nimenomaan ihmisten kohtaamisen kautta.
Tärkeä eväs, jonka Karlstadissa kuuntelemistani puheenvuoroista mukaani poimin, oli se, että ei tarvitse osata eri kulttuureihin liittyviä piirteitä ja käytössääntöjä ulkoa. Suhtautuminen vieraisiin kulttuureihin kiinnostuneesti ja avoimin mielin, luo rakentavien kohtaamisten ja yhteistyön mahdollisuuksia. Tämän kirjoituksen otsikossa hapuilemani ristiriitojen vähentäminen vaatinee muutakin kuin uteliaisuutta, kuten tilaa keskustella erilaisuuksista ja asioiden merkityksistä. Tämä tuntuu olevan ongelmallista ainakin meillä Suomessa. Ei enää oikein tiedetä, onko korrektia ottaa asiaa puheeksi, jos sillä vaikka loukkaakin toista. Väitän kuitenkin, että asiasta keskustelemalla pääsee yleensä aina pidemmälle kuin tekemällä mahdollisesti vääriä olettamuksia. Keskustelun pohjalla on kuitenkin aina oltava kohtelias uteliaisuus toista kohtaan.
Teksti: Leena Katto, erityisasiantuntija, Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
Kuva: AdobeStock
Lähdeviite: Allport, G. W. (1954). The nature of prejudice. Addison-Wesley.
Kommentit