Pienhankinnat voivat tuntua vaatimattomilta kokonaisuuksilta, mutta niiden merkitys on suurempi kuin äkkiseltään ajattelisi. Pienhankintoja tehdään vuosittain yllättävän paljon ja niiden yhteisvaikutus on merkittävä – paitsi taloudellisesti, myös eettisesti. Vastuullisuuden huomioiminen näissä hankinnoissa varmistaa, että jokainen tehty valinta tukee laajempia kestävän kehityksen tavoitteita.
TAMKissa vastuullisuus pienhankinnoissa tarkoittaa, että ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat otetaan huomioon aina, kun se on mahdollista. Tämä ei tarkoita monimutkaisia prosesseja tai ylimääräistä byrokratiaa, vaan sitä, että pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä hankinnalta todella halutaan ja miten se voidaan tehdä vastuullisesti.
Pienhankinnat: hinta vai laatu?
Yksi tärkeä kysymys pienhankinnoissa on se, milloin hinta saa olla ratkaiseva tekijä ja milloin laatuun tai vastuullisuuteen kannattaa kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi toimistotarvikkeissa tai muissa vakiotuotteissa, joissa eroja laadussa on vähän, hinnan perusteella tehty valinta voi olla täysin perusteltu. Mutta jos kyseessä on esimerkiksi tekninen laite tai palvelu, jonka käytön ja ylläpidon laatu on olennaista, kannattaa katsoa pelkän hinnan yli ja arvioida myös laatutekijöitä.
Ekologinen näkökulma voi tulla esiin esimerkiksi silloin, kun valitaan tuotteita, jotka ovat valmistettu ympäristöystävällisistä materiaaleista tai jotka ovat energiatehokkaita. Taloudellisesti kestävä valinta taas voi olla tuote, joka kestää muita pidempään ja tuottaa vähemmän jätettä, vaikka sen hankintahinta olisi hieman muita vaihtoehtoja korkeampi. Sosiaalinen vastuullisuus näkyy siinä, miten huolehdimme siitä, että toimittajamme noudattavat hyviä työelämän käytäntöjä.
Hankintalain periaatteet pienhankinnoissa
Vaikka pienhankinnat eivät suoraan kuulu hankintalain piiriin, sen periaatteet – kuten avoimuus, syrjimättömyys ja tasapuolisuus – ovat TAMKissa tärkeitä myös näissä tilanteissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pyydämme tarjouksia useammalta toimittajalta ja varmistamme, että kaikki toimittajat saavat saman tiedon ja mahdollisuuden osallistua kilpailuun.
Koska pienhankintoja tekee TAMKissa laaja joukko ihmisiä, on tärkeää, että vastuullisuus on osa hankintakulttuuria alusta alkaen. Monelle pienhankinta on ensimmäinen kosketus julkisiin hankintoihin, ja se tarjoaa mahdollisuuden oppia vastuullisuuden ja hankintalain periaatteiden soveltamisesta käytännössä. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi silloin, kun pienhankinta liittyy projektin vetovastuuseen – rooliin, johon monet TAMKissa törmäävät jossain vaiheessa uraansa.
Kehitetään käytäntöjä yhdessä
Pienhankinnat ovat tärkeä osa TAMKin arkea, ja niiden kautta vastuullisuus konkretisoituu. Jokaisella hankintapäätöksellä, oli se sitten pieni tai suuri, on merkitystä. Kun vastuullisuus on luonnollinen osa pienhankintoja, se luo pohjan kestävämmälle toiminnalle myös laajemmissa hankinnoissa ja projekteissa.
Miten sinä lähestyisit pienhankintoja omassa työssäsi? Ovatko vastuullisuusnäkökulmat mielestäsi aina huomionarvoisia, vai onko tilanteita, joissa hintakilpailu saa ratkaista? Kutsun sinut mukaan keskusteluun – sillä yhdessä voimme kehittää entistä parempia käytäntöjä, jotka huomioivat sekä vastuullisuuden että käytännön realiteetit.
Lähteet:
Julkisten hankintojen käsikirja 2023 (VALTIOVARAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 2023:60)
https://www.hankinnat.fi/ Julkisten hankintojen neuvontayksikkö (JHNY) verkkosivusto
Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)
Teksti: Johannes Räikkönen, hankinta-asiantuntija, TAMK
Kuva: Jonne Renvall
Onpa mainio kirjoitus arkisesta vastuullisuusasiasta!
Eveliina Asikainen
6.5.2025 11:06