Vaikka työyhteisöviestinnän valintoja ohjaavat ylätasolla organisaation tavoitteet ja strategia, niitä ohjaavat aina myös omat motiivimme: esimerkiksi moraalikoodimme, arvomme ja resilienssimme. Kiire, henkilökohtaisen elämän haasteet ja tulospaineet voivat myös vaikuttaa merkittävästi viestintäämme työyhteisöissä.
Vuorovaikutustilanteissa saatamme unohtaa kuunnella loppuun asti, mitä toisella on sanottavana, ja reagoimme tunteella tai lauomme mielipiteitämme ajattelematta. Jos valitsemme käyttää pari sekuntia ajatustyöhön siinä välissä, voimme ajaa vastauksemme muutaman mielensisäisen filtterin läpi ja kysyä itseltämme esimerkiksi näitä kysymyksiä:
- Mitä viestejä haluan vahvistaa?
- Mitä sanon ja jätän sanomatta?
- Mihin ja miten reagoin? Mihin minun ei tarvitse reagoida?
- Mikä on minulle tärkeää? Mikä on yhteisölleni tärkeää?
- Kenelle viestini osoitan?
- Onko minulle tärkeää olla oikeassa vai arvioida kriittisesti myös omia näkökantojani?
Rohkeus viestiä on myös jokaisen oma valinta: vaikeneminen ei ole kultaa. Työhyvinvoinnin kannalta on olennaista, että omat tavoitteet ja organisaation tavoitteet ovat riittävän yhteneväisiä. Jos kokee pitkään arvoristiriitaa työssä, iskee uupumus. Toisaalta organisaatiokin on elävä ja hengittävä eliö, ja jokainen sen jäsen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kollektiivisesti tunnustettuihin arvoihin. Etenkin silloin, kun yhteisiä vaikuttamisen mahdollisuuksia tarjotaan. Silloin saa valita, haluaako valittaa vai vaikuttaa. Tällaisia mahdollisuuksia TAMKissa tarjosivat vuonna 2024 esimerkiksi koko henkilöstöä osallistavat keskustelut hyvän hallinnon ja eettisten periaatteiden kokonaisuudesta.
Vaikka viestijällä on vastuu siitä, millaisia viestejä tarjoilee, vastuu tulkinnasta on tulkitsijalla. Voimme hyvinkin tehdä vääriä päätelmiä viestijän elekielestä tai sanavalinnoista. Omien tulkintojen oikeellisuus kannattaa usein varmistaa. ”Ymmärsinkö oikein, että…?” on usein hyvä kysymys. Yhteisöstä on myös apua tulkinnoissa: jos yksi väittää mustaa valkoiseksi, mutta 99 prosenttia on sitä mieltä, että musta on musta, todennäköisyys puhukoon puolestaan. Tai sitten se yksi prosentti tarvitsee todella hyvät perustelut, joilla muiden mielipiteeseen voi vaikuttaa.
Mitä korkeammassa asemassa organisaatiossa on, sitä suurempi vastuu on siitä, mitä tulee sanottua. Sen sijaan, että antaisi vastuun tiedostamisen liikaa rajoittaa sitä mitä viestii, voi keskittyä aktiiviseen kuunteluun ja vuoropuheluun, joka voi johtaa hedelmällisiin pohdintoihin ja yhteisöllisiin edistysaskeleisiin. Kömmähdykset ovat inhimillisiä. Vaikka olisi kuinka oivaltava oman päänsä sisällä, suusta saattaa silti karata sammakko. Ei kannata olla liian ankara itselleen, vaan ajatella omien vuorovaikutustaitojen kehittämistä elämänmittaisena oppimisprosessina ja pyytää tarvittaessa anteeksi.
Teksti ja kuva: Emmi Rämö, viestinnän asiantuntija, TAMKin Viestintä ja vaikuttavuus -tiimi
Kommentit