Kohti inkluusiota kansainvälistä täydennyskoulutusta kehittämällä

Eu for Inclusive Teaching -hankkeessa täydennyskoulutetaan TAMKin ja Tampereen yliopiston yhteistyössä 320 albanialaista opettajaa modernin, osaamisperustaisen ja inklusiivisen pedagogiikan sisällöistä. Tämän jälkeen koulutetut opettajat toimivat mentoriopettajina kollegoilleen ja jatkokouluttavat 15 000 Albanialaista peruskouluissa opettavaa kollegaansa.

Hanke on edennyt yli puolen välin ja kymmenen kahdestatoista opettajaryhmästä on käynyt koulutuksen. Ensi vuoden alussa myös viimeiset kaksi opettajaryhmää suorittavat täydennyskoulutuksen loppuun. Hanke päättyy keväällä 2024.

Täydennyskoulutukseen liittyen tehdään myös tutkimusta. Hankkeessa on kerätty tutkimusaineistoa osallistujien palautekyselyjen, kouluttajien reflektioiden sekä alku- ja loppumittauskyselyjen avulla. Kaksi päätutkimuskysymystä ohjaavat tutkimusta:

  1. Mitkä ovat täydennyskoulutuksen vahvuudet, heikkoudet, kehittämiskohdat ja uhat?
  2. Ovatko opettajien inklusiivinen ajattelu, pystyvyys ja pedagogiset valmiudet kehittyneet koulutuksen aikana?

Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla toimintatutkimuksen ja swot-analyysin keinoin osallistujien antamaa palautetta kahden lähiopetusviikon jälkeen sekä täydennyskoulutuksen kouluttajien koulutuspäivien kirjoittamien reflektioiden pohjalta. Toista tutkimuskysymystä täydennyskoulutuksen vaikuttavuudesta tarkastellaan alku- ja loppumittauksen tuloksia vertailemalla.

Alustavia täydennyskoulutuksen kehittämiseen liittyviä tutkimustuloksia esiteltiin marraskuussa 2023 Kasvatustieteiden päivillä Vaasassa. Yli 90% täydennyskoulutukseen osallistuneista opettajista on ollut hyvin tyytyväisiä koulutuksen sisältöihin ja toteutukseen. Albanialaiset opettajat nostivat koulutuksen erityisinä vahvuuksina esille hyvän vuorovaikutuksen ja yhteistyön niin kouluttajien kuin kollegojensa kanssa koulutuksen aikana. He kokivat pedagogisen ymmärryksensä syventyneen ja oppineensa monia hyödyllisiä menetelmiä muun muassa aktiiviseen oppijalähtöiseen oppimiseen, reflektointiin, inkluusioon, oppilaiden tukemiseen ja osaamisperustaiseen opetukseen liittyen. Koulutuksen kehityskohteina he toivat esille mahdollisuuden harjoitella oppimiaan taitoja enemmän käytännössä sekä koulutuksen sisältöjen ja käytännön esimerkkien eriyttämisen alaluokilla opettaville ja aineenopettajille.

Täydennyskouluttajien reflektiot tukivat edellä mainittuja opettajien näkemyksiä koulutuksen vahvuuksista ja kehityskohdista. Vuorovaikutus koulutuksen vahvuutena ja haasteena nousi vahvasti esille myös kouluttajien reflektioissa. Täydennyskoulutuksen järjestämiseen toisessa maassa liittyikin kouluttajien vastauksissa monia erityispiirteitä. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa olisikin huomioitava erilaisen kielen, tulkkauksen, kulttuurin ja ympäristön tuomat haasteet.

”Esitykset menivät hyvin, ja herättivät kiivasta keskustelua, joka omaan korvaan vähän sattui mutta kuulemma oli heille normaalia vuorovaikutusta. ” (Kouluttajan sitaatti)

Koulutuksen alussa on oltava riittävästi tilaa yhteyden löytämiselle ja luottamuksen rakentumiselle. Usein kouluttajat kuvasivatkin tilannetta koulutusviikon aikana, jolloin ”jää murtui” ja keskusteluissa päästiin syvemmälle tasolle. Tätä sillan rakentamista näyttäisi kouluttajien reflektioiden pohjalta tukevan tilan antaminen yhteiselle keskustelulle, epäformaali koulutustyyli sekä kouluttajien ja opettajien näkeminen tasavertaisina kollegoina, jotka ovat oppimassa toisiltaan, tasapainon löytäminen maiden vertailun ja esimerkkien kertomisen välillä sekä co-trainerien (täydennyskoulutuksen käynyt paikallinen opettaja, joka toimii yhteisopettajana kouluttajan kanssa) mukaan ottaminen opetukseen.

Teksti: Roosa Yli-Pietilä (TAU), Minna Mäkihonko (TAU), Maria Salomaa (TAMK), Sanna Leinonen (TAMK), Johanna Järvinen-Taubert (TAMK), Jukka Kemppi (TAMK)

Kuvat: Open Society Foundation for Albania (OSFA), https://eu4inclusiveteaching.al/news-and-activities/gallery/

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *