Sosiaalialan arki on digitaalista: Kansainvälinen opintomatka digilukutaidon ytimiin

TAMKin sosiaalialan opiskelijat ja opettajat ovat kevään 2024 aikana toteuttaneet BIP-kurssia yhdessä alankomaalaisten ja tsekkiläisten kollegoidensa kanssa opiskellen digilukutaitoja niin tulevien sosiaalialan ammattilaisten, kuin asiakkaiden ja kansalaistenkin näkökulmasta. Intensiivinen kansainvälinen kurssitoteutus online-työpajoineen ja Alankomaissa toteutuneena lähiviikkona on ollut antoisa ponnistus.

Digilukutaidoilla (digital literacy) tarkoitetaan taitoja ja ymmärrystä, jota vaaditaan digitaalisten sisältöjen ja apuvälineiden kehittämiseen, käyttämiseen ja arviointiin vaikuttavasti ja eettisesti. (Julien 2018.) Huhtikuussa 2024 kymmenen TAMKin sosionomiopiskelijaa ja kaksi lehtoria suuntasivat kohti Alankomaita viettämään elämyksellistä ja intensiivistä opintoviikkoa, jonka aiheena oli digilukutaito sosiaalialan kontekstissa.

Opintojakson toteutusmuoto oli Blended Intensive Programme (BIP), mikä tarkoittaa vaihto-ohjelmaa, johon kuuluu niin virtuaalinen kuin fyysinen liikkuvuus.  Intensiiviviikkoomme osallstui TAMKin lisäksi Haagin ammattikorkeakoulu Alankomaista, ja Mazarykin yliopisto Tsekistä.  Ennen intensiiviviikkoa Alankomaissa opiskelijat valmistelivat erilaisia ennakkotehtäviä ja aloittivat kansainvälisen yhteistyön verkkotapaamisissa. Kaikki osallistujat olivat sosiaalialan korkeakouluopiskelijoita.

Intensiiviviikon aikana luotiin kansainvälisissä tiimeissä erilaisia asiakaspalvelupolkuja, joiden avulla tutkailtiin sosiaalipalveluiden asiakkaiden digilukutaitoja ja niiden hyödyntämistä ja tukemista asiakkaan arjessa. Läpi koko viikon työstetyissä case-harjoitustöissä opiskelijat selvittivät muun muassa erilaisia sovelluksia, joista asiakas voisi tilanteessaan hyötyä ja perehtyivät riskeihin, joita voi seurata asiakkaan heikoista digilukutaidosta.

Osallistujat pääsivät tutustumaan sosiaalialan yksiköihin Alankomaissa, ja vertailemaan toimipaikkoja Suomen vastaaviin. Vierailuilla kysyttiin ideoita ryhmätöiden kuvitteellisten asiakkaiden tilanteisiin niin vierailupaikkojen työntekijöiltä, kuin asiakkailtakin. Lisäksi päästiin esimerkiksi keskustelemaan omista kokemuksistamme vastaavilla työpaikoilla ja harjoitteluissa Suomessa.

Kurssilla työskenneltiin pääsääntöisesti kuuden hengen kansainvälisissä tiimeissä, joissa kustakin maasta oli kaksi opiskelijaa. Tiimeissä keskusteltiin sosiaalipalveluiden ja sosiaaliturvajärjestelmän yhtäläisyyksistä ja eroista kolmen maan välillä. Opiskelijat totesivat kaikkien maiden sosiaalialan käytännöistä löytyvän jotain, mikä toimii paremmin kuin muissa maissa. Viimeisenä päivänä esitetyissä ryhmätöissä nähtiin upeita vertailuita asiakasprosesseissa eri maiden välillä ja myös sen miltä näyttäisi, jos jokaisen maan parhaat palvelut yhdistettäisiin sujuvasti toimivaksi kokonaisuudeksi.

Antoisan ammatillisen kokemuksen lisäksi saatiin luonnollisesti kokea myös paikallista kulttuuria. Kävimme kaupunkikierroksella ja nautimme monenlaisesta taiteesta sekä Pohjanmeren vaikuttavista aalloista. Osa opiskelijoista kävi vapaa-ajallaan taidemuseossa ihastelemassa klassikkotaidetta ja muutama opiskelija sai liput nopeasti loppuunmyytyyn sirkusta ja kehollista teatteria yhdistävään esitykseen. Nähtävää, koettavaa ja opittavaa oli paljon. Vierailumme ajankohta oli otollinen, sillä pääsimme vielä viimeisenä iltana näkemään kansallisen juhlapäivän aaton humua Kings Night tapahtuman merkeissä. Kaupunki täyttyi oranssiin pukeutuneista juhlivista ihmisistä, ilmaisista puistokeikoista ja hienoista värivaloista.

Sosiaalialan kolmannen vuoden opiskelija Soila Lehtonen kuvaa kokemustaan näin: “Viikko oli todellakin intensiivinen, ja rankkakin. Nyt kun on saanut reissun jälkeen vähän levättyä, osaan sanoa saaneeni kaiken sen ponnistuksen edestä upeita kokemuksia ja hyvää oppia. Voin suoraan sydämestäni suositella vastaavia opintoja myös muille opiskelijoille, jos vain ikinä tilaisuus eteenne tulee.”

Kansainvälisen opettajatiimin yhteistyö on ollut antoisaa, ja kurssitoteutukselle toivotaan jatkoa kaikissa partnerimaissa kiertäen. Digitalisaatioon liittyvät teemat eivät kaikissa korkeakouluissa näy vielä opetussuunnitelmissa, ja yhteistyö on mahdollistanut osaamisen kehittämistä ja tunnistamista, ja tehnyt näkyväksi teeman ajankohtaisen tärkeyden ja tarpeellisuuden niin opettajien kuin opiskelijoiden näkökulmasta.

Vielä on jäljellä viimeinen yhteinen online-tapaaminen, jossa pohditaan omaa oppimista ja niin ammatillista kasvua, kansainvälistä kompetenssia kuin ihmisenä kasvuakin TAMKin opiskelijoiden luotsaamassa työpajassa.

Teksti ja kuva: 
Soila Lehtonen, sosiaalialan opiskelija
Eeva-Mari Miettinen, sosiaalialan lehtori
Sanna Keskikuru, sosiaalialan lehtori

Lähteet:
Julien, H. (2018). Digital Literacy in Theory and Practice. In Encyclopedia of Information Science and Technology, Fourth Edition, (2243-2252). Khosrow-Pour, M. (Ed.). Hershey,PA: IGI Global.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi