Itseohjautuvalla oppimisella (self-regulated learning, SRL) tarkoitetaan lyhyesti kuvattuna prosessia, jossa oppija ottaa aktiivisesti vastuuta oman osaamisensa kehittymisestä. Itseohjautuvaa (tai itse säädeltyä, käännökset vaihtelevat) käyttäytymistä, joka on järjestelmällisesti suunnattu oppimistulosten saavuttamiseen, pidetään yhä tärkeämpänä akateemisten tulosten ennustajana (Zimmerman, 2010). Rovers ja muut (2019) mukaan opiskelijoiden on seurattava ja arvioitava edistymistään kohti oppimistavoitteitaan ja tarvittaessa mukautettava käyttäytymistään selviytyäkseen tietoviidakossa.
Opiskelijan uusi rooli
Käytettävissä olevien tietojen jatkuvan lisääntymisen vuoksi itseohjautuvasta oppimisesta onkin tullut opiskelijoille entistä tärkeämpää koulutuksen loppuun saattamiseksi. Zimmermanin ja Moylan (2009) mallissa oppimisprosessin toiminnot on jaettu kolmeen sykliseen vaiheeseen: ennakointiin, suoritukseen ja itsereflektioon. Oppijat aloittavat ennakointivaiheella, jossa he osallistuvat tehtäväanalyysiin ja asettavat tavoitteita ja tekevät suunnitelmia ennen oppimistehtävän aloittamista. Suoritusvaiheessa opiskelijat etenevät suunnitelmansa mukaan tarkkaillen suoritustaan. Itsereflektiossa opiskelijat tarkkailevat työskentelyään suhteessa tavoitteeseen. Itseohjautuvassa oppimisessa opettajien tehtävä on auttaa opiskelijoita ymmärtämään yhteys heidän oman oppimistoimintansa ja tulosten välillä.
Itseohjautuvaa oppimista voidaan tukea kannustamalla opiskelijoita miettimään, miten he oppivat ja minkälaisia strategioita he tarvitsevat menestyäkseen opinnoissaan. Itseohjautuvan oppimisen malli (tai mallit, joita on useita, toki lähellä toisiaan) auttaa hahmottamaan oppimisprosessin ja kaikki ne tekijät, jotka vaikuttavat suoritukseen ja joihin opiskelija itse voi valinnoillaan vaikuttaa. Tarkoituksena on, että opiskelija siirtyy ajattelumalliin, jossa hän on itse vaikuttaa aktiivisesti oppimiseensa eikä ole vain opettamisen passiivinen kohde. Matka on päämäärää tärkeämpi.
Opettajan uusi rooli
Opettajia tarvitaan itseohjautuvassa oppimisessa ohjaamaan oppimisprosesseja. Opettajina emme saa opettaa opiskelijoitamme uimaan heittämällä heidät suoraan syvään päätyyn. Joitakin välineitä tarvitaan uimataidon opettamiseen, samalla lailla kuin myös oppimisen ja turvallisuuden tunteen edistämiseen oppimisen mahdollistamiseksi. Opettajan rooli muuttuu entistä opiskelijakeskeisempään suuntaan ja opiskelijoiden opiskelun tarkkailuun. Opiskelijoita pyydetään tarkkailemaan oppimistaan, ohjataan heitä analysoimaan tehtäviä ja autetaan heitä asettamaan tavoitteita ja strategioita, joilla tavoitteisiin päästään. Tärkeää on, että opettaja auttaa opiskelijaa silloin, kun opiskelija ei itse pääse eteenpäin.
Opiskelija on itseohjautuvan oppimisen keskiössä. Opiskelijat ovat kuitenkin edelleen melko konservatiivisia odotuksissaan: he haluavat saada opetusta, tulla opetetuiksi. Opettajan osaamista on tehdä oppimismuutos: näyttää tietä ja innostaa opiskelijoita olemaan aktiivisia toimijoita oppimisprosesseissaan. Tätä ei saavuteta heittämällä heidät syvään päätyyn ja toivomalla parasta. Se saavutetaan yksilöllisillä oppimispoluilla, monipuolisilla ja autenttisilla oppimismahdollisuuksilla ja tarvittavalla tuella.
Itseohjautuvauus ei ole yksin tekemistä
Itseohjautuvuuden käsite riippuu vahvasti kontekstista ja sen mittaaminen on ollut ongelmallista (Rovers et. al. 2019). Tämä vaikeuttaa huomattavasti yleisten ohjeiden antamista opiskelijoiden itseohjautuvuuden vahvistamiseksi. Yksilöllistäminen sopii hyvin oppimisvaikeuksista kärsivien opiskelijoiden tukemiseen ja tämä on vahvasti yhteydessä minäpystyvyyden tukemisen kanssa.
Opettajilla on valtava vaikutus prosessin etenemiseen: opettajia tarvitaan valmentajina tai fasilitaattoreina oppimisprosesseissa. Opiskelija voi oppia itseohjautumista, jos hänellä on siihen mahdollisuus (Sinkkonen & Tapani 2020). Opettajia tarvitaan ohjaamaan tai joissain tapauksissa myös johtamaan oppimisprosesseja.
Tärkeintä on, että itseohjautuminen ei ole yksin tekemistä tai oppimista, vaan itsesäätelytaitoja ja -osaamista on tuettava. Se tulisi tehdä hyvin yksilöllisellä tavalla: joillekin pienikin parannus itsenäisessä päätöksenteossa on askel kohti suurempaa vastuuta omasta elämästään.
Teksti:
Merja Sinkkonen, yliopettaja, Soveltavan tutkimuksen keskus
Annukka Tapani, lehtori, dosentti, Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
Kuva: iStock
Lähteet:
Rovers, S.F.E., Clarebout, G., Savelberg, H.H.C.M., de Bruin, A. B. H & van Merriënboer, J. J. G. (2019). Granularity matters: comparing different ways of measuring self-regulated learning. Metacognition Learning 14(1), 1-19.
Sinkkonen, M. & Tapani, A. (2020). Opettaja opiskelijan itseohjautuvuutta tukemassa. TAMK Journal 21.1.2020.
Winne, P. H., & Hadwin, A. F. (1998). Studying as self-regulated learning. In D. J. Hacker & J. Dunlosky (Eds.), Metacognition in educational theory and practice. The Educational Psychology Series (pp. 277–304). Mahwah, NJ: Erlbaum.
Zimmerman, B.J. (2010). Self-Regulated Learning and Academic Achievement: An Overview. Educational Psychologist 25(1), 3-17.
Zimmerman, B.J., & Moylan, A.R. (2009). Self-regulation: Where metacognition and motivation intersect. In D. J. Hacker, J. Dunlosky, & A. C. Graesser (Eds.). Handbook of metacognition in education (pp. 299–315). New York: Routledge.
Lue lisää:
Sinkkonen, Merja & Tapani, Annukka (2024). Review of the concept “Self-Regulated Learning”: Defined and used in different educational contexts. International Journal on Social and Education Sciences (IJonSES), 6(1), 130-151.
Kommentit