Hyppää sisältöön
Pääsivustolle
TAMK-blogi
  • Etusivu
  • Kirjoittajaksi?
  • Etusivu
  • Kirjoittajaksi?

Avainsana: etätyö

9.1.2023

Etätyö on tullut jäädäkseen

Asiantuntijatyö on jatkuvassa muutoksessa. Digitalisaatio muokkaa työtehtäviä, tekee osan niistä tarpeettomiksi ja synnyttää uusia. Työn tekemisen tapaa on globaali pandemiatilanne kiihdyttänyt entisestään.

  • Hanketoiminta
  • Tutkimus
10.11.2022

”Pystyn keskittymään enkä häiritse muita” – työntekijöiden kokemuksia etätyöajasta korkeakouluyhteisössämme

Korkeakouluyhteisössämme siirryttiin etätöihin maaliskuussa 2020 maailmanlaajuisen pandemian seurauksena, haluttiinpa sitä tai ei. Tällä nopealla ja pakotetulla etätöihin siirtymisellä on ollut monenlaisia seurauksia; toisaalta nautittiin vapaudesta tehdä töitä yöpaita päällä, pystyttiin tehokkaaseen omannäköiseen ajankäyttöön, mutta toisaalta kaivattiin vuorovaikutusta, oli huoli työkaverista ja opiskelijoista, oltiin yksinäisiä – ja kaivattiin tukea esihenkilöiltä.

  • Tutkimus
  • Työelämä
12.9.2022

Lähityö, etätyö, hybridityö? – tasapainottelua vai valinnanvapautta?

Monessa organisaatiossa pitkään kestäneen pakotetun etätyökauden jälkeen on hyvä viimeistään nyt pysähtyä miettimään miten onnistunutta oma ja yrityksen toiminta on ollut tuona aikana. Mikä on toiminut hyvin, miten etäkokoukset sujuivat, mihin suuntaan palvelumme kehittyivät, millaisia kokemuksia ja uusia ratkaisuja aika mahdollisesti toi mukanaan.

  • Henkilöstö
  • Työelämä

Postiosoite: Tampereen ammattikorkeakoulu, Kuntokatu 3, 33520 Tampere
Käyntiosoitteet ja infopisteet: Kuntokatu 3 ja Teiskontie 33
Puhelinvaihde: 0294 5222
Sähköposti: viestinta.tamk@tuni.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@tuni.fi

  • Alumni
  • Erikoistumiskoulutus
  • Etänä Enemmän – sote-työ uudistuu
  • Hanketoiminta
  • Henkilöstö
  • Hoivatyö
  • Jatkuva oppiminen
  • Julkaisut
  • Kansainvälisyys
  • Kestävä kehitys
  • Kiertotalous
  • Koulutus
  • Koulutusvienti
  • Maakuntakorkeakoulu
  • Myynti
  • Opetus
  • Opiskelu
  • Palvelut
  • TAMK-blogi
  • Tapahtumat
  • TTDLoikka - työhyvinvointia tuottava digiloikka automaation ja datatalouden edistämiseksi
  • Tutkimus
  • Työelämä
  • Työhyvinvointi
  • Vaikuttavuus
  • Vaikuttavuutta TAMKista
  • Verkostoituminen
  • Viestintä
  • Yhteistyö
  • Yritysyhteistyö
  • facebook
  • twitter
  • Tilaa RSS-syöte
Sivun alkuun
Pääsivustolle
  • Yhteystiedot →
  • Tietosuoja →
  • Saavutettavuusseloste →
  • Evästeseloste →

Ilmoitukset