Hyppää sisältöön
TAMK-blogi

Avainsana: opettajuus

Pitäisikö meidän olla askeleen edellä?

Irrallisuudesta kohti liittymistä, kuulumista, kytkeytymistä, kohti planetaarista hyvinvointia. Liian isoja sanoja. Älä jaksa. Ei kuulu mulle, haluan hoitaa vain työni. Vai kuuluuko se sitten sulle, ja mullekin - olisiko tuossa avainsanoja pohdittavaksi osana omaa ja muiden hyvinvointia? Sosiaalipedagogiikan professori Arto O. Salonen (2024a) havahdutti Tampereella pidettyjen valtakunnallisten AMK-päivien yleisöä puheenvuorollaan, jossa hän korosti kytkeytyneisyyden merkitystä osana merkityksellistä työtä. Salonen totesi, että maailma on kudelma toisiinsa kytkeytyneistä asioista ja ilmiöistä.

Digitalisaatiota opettamassa – ja oppimassa

Digitalisaatiolla tarkoitetaan tietotekniikan ja erilaisten sähköisten sovellusten yleistymistä arkielämässä: niin työssä, opiskelussa, harrastuksissa kuin yksityiselämässä. Digitalisaatiokehityksen katsotaan toden teolla alkaneen 1980-luvulla, kun tietokoneet ja moodeemit alkoivat tulla koteihin – joskin tietokone keksittiin jo toisessa maailmansodassa. Internetin ja tekoälyn esiasteet ilmaantuivat 1960-luvulla kylmän sodan ja avaruuskilvan tiimoilta.

Yösykettä ja työsykettä – opettajan parempi arki?

Yhä useammalle opettajalle tuttua on puhua omasta työstä valmentamisena. Kun valmennetaan urheilijoita huippusuorituksiin ja pysymään terveinä kaiken paineen alla, ydinosaamista on urheilijan instrumentin eli kehon tilan seuranta ja virittäminen. Kun valmennetaan opiskelijoita, pyritään edistämään heidän osaamisensa kehittymistä, hyvinvoinnista huolehtien. Miten tähän soveltuu lentokoneissa käytetty “happinaamarimalli,” eli se, että laita maski ensin omille kasvoillesi ja auta sitten vasta muita? Elämmekö opettajina niin kuin opetamme?