Arvot ja työhyvinvointi – miksi ne kulkevat käsi kädessä?

Oletko koskaan huomannut, että joskus työ tuntuu kevyeltä ja innostavalta, vaikka tehtävät olisivat samoja kuin aina? Tai päinvastoin: vaikka palkka ja tittelit olisivat kunnossa, olo on uupunut ja motivaatio kateissa? Usein vastaus löytyy arvoista – sekä omista että organisaation arvoista – ja siitä, kuinka ne kohtaavat työhyvinvoinnin eri osa-alueiden kanssa.

Arvot ohjaavat arkea – tietoisesti ja tiedostamatta 

Arvot eivät ole vain hienoja lauseita strategiassa tai intranetin sivuilla. Ne vaikuttavat päivittäisiin valintoihin ja siihen, miltä työ tuntuu. Arvoilla voi olla tiedostamaton vaikutus: saatat valita tietyn työskentelytavan, vaikka se ei olisikaan tehokkain, vain siksi, että se tuntuu arvojesi mukaiselta. Arvot voivat ohjata toimintaasi myös tietoisesti: kun tiedostat arvosi ja työyhteisön arvot, voit tehdä päätöksiä, jotka tukevat jaksamistasi ja työhyvinvointiasi. 

Moni uupuu siksi, että toimii ristiriidassa omien arvojensa kanssa – vaikka ulospäin kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Työssä saatetaan kohdata tilanteita, joissa joudutaan tekemään eettisiä valintoja. Jos tilanteessa ei voi toimia arvojensa mukaisesti, se voi aiheuttaa eettistä stressiä ja heikentää työhyvinvointia. 

Arvojen yhteys työhyvinvointiin 

Työhyvinvointi on fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja ammatillista hyvinvointia. Kun nämä osa-alueet ovat tasapainossa ja työyhteisön arvot kohtaavat omat arvomme, syntyy vahva perusta kestävälle työhyvinvoinnille. Työhyvinvointi onkin monille meistä tärkeä tavoite: haluamme tuntea itsemme motivoituneiksi, arvostetuiksi ja osaksi merkityksellistä kokonaisuutta. Yksi usein tiedostamaton tekijä tässä yhtälössä ovat yksilön ja organisaation arvot. Ne nimittäin määrittävät, millainen työ on meille mielekästä ja miten jaksamme arjen haasteissa. 

 Työhyvinvointi on yksi merkityksellinen mielenterveyden edistäjä. Mielenterveys puolestaan ymmärretään hyvinvoinnin tilana, jossa yksilö pystyy toteuttamaan itseään, kestää elämän tavanomaisia rasituksia, pystyy työskentelemään tuottavasti ja tuloksellisesti sekä antamaan oman panoksensa yhteisölle. Positiivinen ulottuvuus työhyvinvoinnissa, jossa huomioidaan työntekijän henkilökohtaiset arvot, tarkoittaa sitä, että työ ei ole vain kuormituksen hallintaa tai stressin vähentämistä, vaan myös hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden edistämistä. Tämä näkökulma korostaa työn myönteisiä vaikutuksia yksilön elämään – erityisesti silloin, kun työ on linjassa omien arvojen kanssa. 

 

Työhyvinvointi ei synny sattumalta 

Työhyvinvointi rakentuu arvojen, kulttuurin ja hyvinvoinnin osa-alueiden tasapainosta. Kun työ on linjassa omien arvojemme kanssa ja saamme tukea fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja ammatillisesti, jaksamme paremmin, teemme merkityksellisempää työtä ja pysymme motivoituneina pitkällä tähtäimellä. 

Pohdi, mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä ja miten ne näkyvät työssäsi sekä miten voit edistää niitä arjessa – itsellesi ja työyhteisöllesi. Pienillä teoilla voi olla valtava merkitys työhyvinvointiin. 

Pienet teot arvojen ja työhyvinvoinnin tukena 

Arvot ja työhyvinvointi eivät ole pelkkää sanahelinää – ne näkyvät konkreettisina tekoina. Pienet arjen teot – kuten kollegan kuulumisten kysyminen ja aito kuunteleminen, palautteen antaminen ja omasta fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen – vahvistavat tätä yhteyttä. Anna palautetta ja tunnusta onnistumiset – myös ne omat. 

 

Kirjoittajat:

Niina Aarnivuori ja Eveliina Keskinen 

 

Lähteet: 

Tamminen, N., Solin, P. & Linteri, S. (2014). Mielenterveyden edistäminen työpaikalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-118-1 

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työikäisten mielenhyvinvointi. Päivitetty 4.3.205. Viitattu 3.9.2025. Työikäisten mielen hyvinvointi – THL 

Työturvallisuuskeskus. Psykososiaalinen kuormitus. Viitattu 3.9.2025. Psykososiaalinen kuormitus – Työturvallisuuskeskus 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *