Ammatillisilla opettajakorkeakouluilla ja Opetushallituksella yhteinen sävel kehittämisessä

Aihekuva tutkimukseen ja rahoitukseen liittyen.

Joustavuus, digiosaaminen ja vihreän siirtymän osaaminen. Muun muassa nämä teemat nousivat keskusteluun Opetushallituksen ja ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteistyöwebinaarissa.

Keskustelujen ja alustusten teemana oli ammatillisen koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyhteistyö. Iltapäivän aikana kuultiin myös tuoreimmat terveiset kaikista viidestä ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.

TAOKin tervehdyksen toi johtaja Hanna Ilola.

  • On erittäin hienoa huomata, että OPH ja ammatilliset opettajakorkeakoulut priorisoivat samat asiat tärkeiksi kehittämiskohteiksi, hän kiitteli puheenvuoronsa aluksi.

Esimerkiksi hän nosti juuri Osaamismerkkipilottinsa käynnistäneen EduSTA-hankkeen, jonka hän kuvaili saaneen hämmästyttävänkin laajaa huomiota Euroopassa.

  • Kyseessä on ensimmäinen Teacher Academies -kehittämishanke, jonka koordinointi tapahtuu Suomessa. Nyt meillä on kokemuksia laajasta kansainvälisestä hankkeesta ja tässä rahoitushaussa kannattaa olla jatkossakin mukana. Hanketyöskentelyn myötä tavoitetaan osaamispääomaa ympäri Eurooppaa, hän kertoi.

Hanna Ilola nosti esille myös toimivan yhteistyön kaikkien ammatillisten opettajakorkeakoulujen välillä. Tutkimus- ja kehittämishankkeissa tiivistä yhteistyötä tehdään myös ammatillisen koulutuksen toimijoiden kanssa. Hän muistutti, että esimerkiksi Opetushallituksen rahoittamissa pedagogisissa täydennyskoulutuksissa kertyy vuosittain valtavat määrät osaamistietoa, jota tulisi pystyä hyödyntämään vielä nykyistäkin paremmin ja laajemmin.

  • Tässä vinkkiä vaikkapa meidän yhteiselle tutkimusverkostollemme, hän vihjaisi.

Yhteisiä keskustelutilaisuuksia Opetushallituksen ja ammatillisten opettajakorkeakoulujen välillä on tarkoitus järjestää jatkossakin kahdesti vuodessa.

Teksti: Heli Antila

Kuva: JR

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *